
Peukutetaan parviälylle!
Parhaimmillaan yhteistoiminta on sitä, että työntekijät ja työnantaja puhaltavat saman hiilen hehkumaan.
Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Parhaimmillaan yhteistoiminta on sitä, että työntekijät ja työnantaja puhaltavat saman hiilen hehkumaan.
Puoli vuosisataa sitten työntekijät koettivat päästä vaikuttamaan työpaikkojen toimintaan. Yritysdemokratiaa muistellaan nyt oman aikakautensa utopiana.
Yhteisöllinen innovointi antaa vauhtia alueelliselle ja paikalliselle yhteistyölle. Työsuojelurahaston tuella tuotteistetun yhteistyömallin avulla eri tahot voivat kehittää työtään ja palveluitaan kevyesti ja ketterästi.
Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen kuudessa Pohjois-Suomen seurakunnassa -hanke eli UUTE-hanke (Uutta tekemässä) on Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin ja Oulun Diakonissalaitoksen säätiön (ODL) yhteistyö. UUTE on ensimmäinen evankelis-luterilaisessa kirkossa tässä laajuudessa toteutettu muutoksen johtamiseen, työkykyjohtamiseen ja työhyvinvointiin keskittyvä kehittämishanke. Hanke alkoi 2015 ja loppuu 2018. Toimintaan on saatu rahoitusta ESR-ohjelmasta.
Oulun Stockmann ehti palvella kaupunkilaisia reilut 15 vuotta, kunnes tavaratalon toiminta lopetettiin alkuvuodesta osana yhtiön laajaa tehokkuusohjelmaa, jolla se pyrkii tappiovuosien jälkeen taas voitolliseksi. Päätös vaikutti tavaratalon kaikkien 230 työntekijän työsuhteeseen. Stockmann teki vaikeassa tilanteessa sen minkä pystyi. Toiminta Oulussa ajettiin alas irtisanottavien työllistymistä tukevalla tavalla. Arvostavan irtisanomisen tukiohjelman tavoitteena oli, että jokainen irtisanottu voisi
Muutosmies Markku Silventoinen auttaa yrityksiä löytämään tien kohti parempaa tulevaisuutta, kun työntekijät ovat väsyneitä ja johtaminen kaipaa uusia tuulia. Muutos alkaa, kun johto ymmärtää, että ihmiset ovat bisneksen teossa kilpailuetu.
Digita halusi saada koko henkilöstönsä mukaan kehittämään yhtiön toimintakulttuuria ja tapoja peleistä tutuilla keinoin. Vinkkejä Digita haki osallistumalla vuoden 2016 kestäneeseen GameOn-hankkeeseen.
Digimurros, verkkokaupan tulo, automatisointi – kaupan työ ei ole entisellään. Työntekijälle jää ehkä enemmän aikaa asiakkaalle, kun robotiikka hoitaa mekaaniset työt. Samalla työntekijöiltä ja yrityksiltä kysytään kykyä muuttua ja kehittyä. Keskossa uutta suuntaa on lähdetty rakentamaan strategiasta, jota kirkastetaan ja vaalitaan koko henkilöstön voimin.
Nuori aasialaismies paiskii hommia kuusikymppisen kuulovammaisen naisen kanssa. Toisella on korkeakoulutus, toisella pitkä ura. Työyhteisön monimuotoisuus on rikkautta.
Automaattinen tietojenkäsittely mullisti konttoritekniikan sotien jälkeen. Reikäkortteja lävistettiin kilpaa 1950-luvun digihuumassa.
Tietotyön rutiinitehtävät hoitava digitaalinen työntekijä vapauttaa ihmiset tekemään ihmisille parhaiten sopivia tehtäviä. Se mullistaa työnkuvia, avaa uusia mahdollisuuksia ja toisaalta luo epävarmuutta töiden jatkon suhteen. Myös digityöntekijöitä kehittävässä Digital Workforcessa työ muuttuu jatkuvasti.
Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaalla teknologia on alan huippua. Vielä tärkeämpi rooli ja merkitys on teknologiaa käyttävillä ja kehittävillä ihmisillä.