Toimiva työyhteisö suojaa sosiaalityöntekijää kuormitukselta

Sosiaalityö on tärkeää ja usein palkitsevaa. Sosiaalityöntekijät altistuvat kuitenkin jatkuvasti asiakkaiden kärsimykselle ja traumaattisille kokemuksille – työn luonnollisena osana. Myös resurssipula sekä monet muut työpaikkaan ja organisaatioon liittyvät tekijät kuormittavat. Sosiaalityön kuormittavuus ei ole suomalainen erikoisuus vaan tuttua myös muualla.

Mielenterveyshäiriön riski on ollut koholla jo pitkään. Vuosina 2005–2011 sosiaalityöntekijöiden sairauslomista johtui mielenterveyden häiriöistä 42 prosenttia, kun esimerkiksi opettajilla osuus oli 26 prosenttia.

Tämä selvisi laajasta tutkimuksesta, joka pureutui mielenterveyden häiriöistä johtuvan työkyvyttömyyden syihin ja kehityskulkuihin sosiaalityöntekijöillä ja verrokkiammattiryhmillä Suomessa ja Ruotsissa.

Tutkimuksen toteuttivat Työsuojelurahaston tuella yhteishankkeena Työterveyslaitos ja Itä-Suomen yliopisto. Tutkimuksesta vastasivat erikoistutkija, psykologian professori Paula Salo Työterveyslaitokselta ja Turun yliopistosta sekä Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön professori Juha Hämäläinen.

Mielenterveysriski jopa kaksinkertainen

Tutkimuksen mukaan verrattuna psykologeihin, erityisopettajiin ja lastentarhanopettajiin sosiaalityöntekijöillä on noin 1,5–2-kertainen riski joutua mielenterveysongelmien takia työkyvyttömäksi. Tämä havaittiin myös Ruotsissa.

– Sosiaalityöntekijöistä yli 21 prosentilla oli ollut 6–7 vuoden seuranta-aikana vähintään yksi mielenterveyssyistä johtuva yli 14 päivän työkyvyttömyysjakso. Muilla ammattiryhmillä osuus oli 14–16 prosenttia, Paula Salo kertoo.

Mielenterveyshäiriöistä 90 prosenttia oli masennusta tai ahdistuneisuutta.

Aineistona käytettiin Työterveyslaitoksen Kunta10-kyselyaineistoa vuosilta 2000–2014 ja lisäkyselyä sosiaalityöntekijöille 2013 ja 2015. Kunta10 on Suomen laajin kunta-alan työntekijöiden työn ja terveyden muutoksia selvittävä tutkimus.

Mielenterveyssyistä aiheutuvaa työkyvyttömyyttä tutkittiin suomalaisista ja ruotsalaisista rekisteriaineistoista 2005–2011/2012. Analyysissa oli mukana 4 849 suomalaista ja 119 219 ruotsalaista sosiaalityöntekijää, psykologia, erityisopettajaa ja lastentarhanopettajaa.

Ei tyhjentävää selitystä

Sairauspoissaoloja mielenterveyssyistä selittivät erityisesti työhön ja työntekijän henkilökohtaisiin resursseihin liittyvät tekijät.

Kyselyn perusteella sosiaalityöntekijöitä kuormittivat esimerkiksi resurssipula, kiireinen työtahti, suuri asiakasmäärä, asiakkaiden moniongelmaisuus ja jatkuva monimutkainen päätöksenteko. Esiin nousi myös kaksoisrooli toisaalta empaattisena auttajana, toisaalta virkavallan edustajana.

Suojaavia tekijöitä olivat työyhteisön sosiaalinen pääoma, tietoisuustaidot ja tunteiden eriyttäminen.

Muodikkaita tietoisuustaitoja ei selvitetty kysymällä, harrastaako vastaaja mindfulnessia, tietoista hyväksyvää läsnäoloa.

– Kysyimme suoraan tietoisuustaitoihin liittyviä osataitoja. Henkilöllä voi olla elämän aikana kehittynyt kyky esimerkiksi kuvata tunteitaan sanoin tai tarkastella ajatuksiaan ja mielikuviaan itseään säädelleen joutumatta niiden valtaan. Tunteiden eriyttäminen puolestaan tarkoittaa kykyä erotella omat tunteet toisen tunteista, Salo kertoo.

– Näitä suojatekijöitä kehittämällä voi olla mahdollista kompensoida sosiaalityön kuormitusta, mutta en pidä niitä ihmelääkkeenä, joka ratkaisee kaiken.

Juha Hämäläinen puolestaan kiteyttää sosiaalityön kuormituksen työn vaativuuden ja resurssien epätasapainoksi. Hänkään ei painota kuormituksen ratkaisijana psykologisen tason henkilökohtaisia voimavaroja vaan työn organisointiin ja työyhteisöön liittyviä tekijöitä.

Hämäläisen ja Salon mukaan tutkitut kuormitus- ja voimavaratekijät eivät selittäneet sosiaalityöntekijöiden kohonnutta riskiä tyhjentävästi.

– Tutkimus ei tavoittanut tasoa, jossa olisi päästy tunnistamaan yksityiskohtaisesti työn luonteen yhteyksiä hyvinvoinnin vajeeseen. Sosiaalityöspesifin työhyvinvointitutkimuksen tutkimusasetelmia tulisi edelleen kehittää, Hämäläinen sanoo.

Työn kehittäminen arkiseksi toiminnaksi

Hankkeessa järjestettiin kuntien sosiaalipalvelujen edustajille työpajoja, joissa työstettiin vinkkejä sekä esimiehille että työyhteisöille työhyvinvoinnin edistämiseksi.

Työpajoissa todettiin, että sekä esimiehellä että työntekijöillä itsellään on keskeinen rooli työyhteisön toimivuuden kannalta. Työn tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi nousivat työn määrä, työn organisointi ja esimiestyö. Aktiivinen yhdessä tekeminen, keskustelu, läsnäolo ja työasioissa tukeminen luovat hyvän ilmapiirin kehittämiselle.

– Hyvien käytäntöjen arkeen viemistä haittaa ajan puute. Työn kehittämisen ja avoimen keskustelun pitäisi kuitenkin muodostua osaksi työyhteisön kulttuuria ja arkista toimintaa, Salo sanoo.