Osuustukkukaupan henkilökunta osallistui ensimmäisiin tuotantokomiteavaaleihin vuonna 1946. Henkilökunnan edustajat valittiin usein vaaleilla, kun johdon edustajat yleensä vain nimitettiin tehtävään.

Työhyvinvointi

• 11.09.2017

Unohdettu työmaademokratia

Puoli vuosisataa sitten työntekijät koettivat päästä vaikuttamaan työpaikkojen toimintaan. Yritysdemokratiaa muistellaan nyt oman aikakautensa utopiana.

Toisen maailmansodan jälkeen tehtaat ja työkalut olivat käytössä kuluneita ja suomalaisten niskassa painoivat kovat sotakorvaukset. Työtehoa piti saada nostettua, mutta keinot olivat vähissä. Sodan jälkeen vahvistunut vasemmisto tarjosi ratkaisuksi ”teollista demokratiaa”. Työntekijät kiinnostuisivat työnsä tehostamisesta vain, jos heillä olisi mahdollisuus vaikuttaa yrityksen hallintaan. Demokratia ei saa pysähtyä tehtaanporttien edustalle, vaadittiin.

Tuotantokomiteat antoivat mahdollisuuden seurata yrityksen toimintaa, parantaa työpaikan sosiaalisia oloja ja käsitellä aloitteita. Valistustoiminta oli tärkeä osa niiden toimintaa. Finlaysonin puuvillatehtaan tuotantokomiteakin muistutti 1950-luvulla, että työskentely jatkuu työvuoron loppuun saakka.

Vuonna 1946 säädettiinkin laki tuotantokomiteoista. Jokaiseen vähintään 60 hengen yritykseen oli perustettava komitea. Työntekijöille korostettiin, että työtehon kohottaminen ei hyödyttänyt vain työnantajia vaan palveli koko kansantaloutta. Tuotantokomiteat eivät kuitenkaan täyttäneet odotuksia, ja henkilöstön kiinnostus jäi lopulta laimeaksi. Komiteoilla oli vain neuvoa-antava ja aloitteita tekevä rooli.

Vaatimukset työmaademokratiasta puhkesivat kukkaan 1960-luvun lopussa, kun vasemmisto voitti vaalit. Tuore pääministeri Rafael Paasio vaati lokakuussa 1966 Valmetin telakalla demokratian periaatteita myös työelämän taloudellisiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Seuraavana vuonna nimitettiin professori Seppo Randellin johtama yritysdemokratiakomitea. Kun Mauno Koivisto nousi ensimmäistä kertaa pääministeriksi keväällä 1968, työelämän demokratisointi päätyi hallitusohjelmaan asti.

Yhteiskuntatieteilijä Niilo Koljonen nosti yritysdemokratian puheenaiheeksi vuonna 1966 julkaistussa kirjassaan. Teoksen esipuheen kirjoitti Mauno Koivisto.

Ajan hengessä työelämän demokratisointia kannattivat kaikki poliittiset puolueet. Vain mielipiteet uudistuksen sisällöstä vaihtelivat, ja selvittelyt jatkuivat 1970-luvulla. Työnantajapuoli pelkäsi radikaaleja muutoksia. Osa ehdotetuista yritysdemokratiamalleista tarjosi mahdollisuuden valvoa johdon toimintaa, johon vuorineuvokset eivät taipuneet.

Suomen Puutyöväen Liiton banderollissa vaadittiin työpaikkademokratiaa 1970-luvulla.

Lopulta työmarkkinajärjestöt hautasivat yritysdemokratiamallit vuonna 1977. Työehtosopimuksin luotu luottamusmies- ja neuvottelujärjestelmä oli jo lisännyt työntekijöiden osallistumismahdollisuuksia, ja sen katsottiin riittävän. Lopputuloksena säädettiin laki yhteistoiminnasta yrityksissä, joka kumosi tuotantokomiteat ja velvoitti työnantajan tiedottamaan sekä keskustelemaan henkilöstön kanssa muutostilanteissa. Aika oli ajanut työmaademokratian ohi. Muistoksi jäivät vain uuden lain myötä arkipäiväistyneet yt-neuvottelut.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.