Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Puoli vuosisataa sitten työntekijät koettivat päästä vaikuttamaan työpaikkojen toimintaan. Yritysdemokratiaa muistellaan nyt oman aikakautensa utopiana.
Yhteiskuntatieteilijä Niilo Koljonen nosti yritysdemokratian puheenaiheeksi vuonna 1966 julkaistussa kirjassaan. Teoksen esipuheen kirjoitti Mauno Koivisto.
Suomen Puutyöväen Liiton banderollissa vaadittiin työpaikkademokratiaa 1970-luvulla.
Toisen maailmansodan jälkeen tehtaat ja työkalut olivat käytössä kuluneita ja suomalaisten niskassa painoivat kovat sotakorvaukset. Työtehoa piti saada nostettua, mutta keinot olivat vähissä. Sodan jälkeen vahvistunut vasemmisto tarjosi ratkaisuksi ”teollista demokratiaa”. Työntekijät kiinnostuisivat työnsä tehostamisesta vain, jos heillä olisi mahdollisuus vaikuttaa yrityksen hallintaan. Demokratia ei saa pysähtyä tehtaanporttien edustalle, vaadittiin.
Tuotantokomiteat antoivat mahdollisuuden seurata yrityksen toimintaa, parantaa työpaikan sosiaalisia oloja ja käsitellä aloitteita. Valistustoiminta oli tärkeä osa niiden toimintaa. Finlaysonin puuvillatehtaan tuotantokomiteakin muistutti 1950-luvulla, että työskentely jatkuu työvuoron loppuun saakka.
Vuonna 1946 säädettiinkin laki tuotantokomiteoista. Jokaiseen vähintään 60 hengen yritykseen oli perustettava komitea. Työntekijöille korostettiin, että työtehon kohottaminen ei hyödyttänyt vain työnantajia vaan palveli koko kansantaloutta. Tuotantokomiteat eivät kuitenkaan täyttäneet odotuksia, ja henkilöstön kiinnostus jäi lopulta laimeaksi. Komiteoilla oli vain neuvoa-antava ja aloitteita tekevä rooli.
Vaatimukset työmaademokratiasta puhkesivat kukkaan 1960-luvun lopussa, kun vasemmisto voitti vaalit. Tuore pääministeri Rafael Paasio vaati lokakuussa 1966 Valmetin telakalla demokratian periaatteita myös työelämän taloudellisiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Seuraavana vuonna nimitettiin professori Seppo Randellin johtama yritysdemokratiakomitea. Kun Mauno Koivisto nousi ensimmäistä kertaa pääministeriksi keväällä 1968, työelämän demokratisointi päätyi hallitusohjelmaan asti.
Ajan hengessä työelämän demokratisointia kannattivat kaikki poliittiset puolueet. Vain mielipiteet uudistuksen sisällöstä vaihtelivat, ja selvittelyt jatkuivat 1970-luvulla. Työnantajapuoli pelkäsi radikaaleja muutoksia. Osa ehdotetuista yritysdemokratiamalleista tarjosi mahdollisuuden valvoa johdon toimintaa, johon vuorineuvokset eivät taipuneet.
Lopulta työmarkkinajärjestöt hautasivat yritysdemokratiamallit vuonna 1977. Työehtosopimuksin luotu luottamusmies- ja neuvottelujärjestelmä oli jo lisännyt työntekijöiden osallistumismahdollisuuksia, ja sen katsottiin riittävän. Lopputuloksena säädettiin laki yhteistoiminnasta yrityksissä, joka kumosi tuotantokomiteat ja velvoitti työnantajan tiedottamaan sekä keskustelemaan henkilöstön kanssa muutostilanteissa. Aika oli ajanut työmaademokratian ohi. Muistoksi jäivät vain uuden lain myötä arkipäiväistyneet yt-neuvottelut.
Tunna Milonoff sairastui työuupumukseen intohimotyössään. Nyt hän puhuu asiasta, josta ei hänen mielestään voi enää vaieta. Luovuus on taas palannut televisio-ohjaaja Tuomas ”Tunna” Milonoffin elämään. – Luova prosessi on ihaninta työssäni, hän sanoo. Milonoff on viime aikoina antanut kasvot työuupumukselle – hän on kirjoittanut aiheesta kirjan Liekki ja kertonut julkisesti siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun
Sosiaalinen resilienssi syntyy arjen pienistä teoista: huomenta-sanasta, kiitoksesta ja siitä, että kukaan ei jää työyhteisössä yksin. Sosiaalinen resilienssi tarkoittaa kykyä selvitä hankalissakin tilanteissa yhdessä, keksiä ratkaisuja porukalla ja rakentaa työyhteisöä, jossa jokainen kokee olevansa osa jotain, kertoo työnohjaaja Krisse Lipponen. Resilienssi näkyy siinä, miten hyvin selviydymme arjen haasteista. Se pohjaa siihen, miten kohtelemme toisiamme ja
Sodankylässä henkilöstö voi hyvin eikä uuvu työssään. Meidän on pystyttävä muokkaamaan tehtäviä ihmisten mukaan, ei toisinpäin, sanoo kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen. ”Kun työpaikalla on hyvä henki, kaikki jaksavat paremmin eivätkä kärsi työuupumuksesta. Se on aivan perustavaa laatua oleva asia. Siksi olen erityisen iloinen, että Sodankylä sai tämän vuoden työhyvinvointikyselystä ennätyksellisen myönteiset tulokset työilmapiiristä. Työntekijät ovat kuntamme
Työuupumusta ei ratkaista yksittäisillä tempuilla, vaan pitkäjänteisellä johtamisella, avoimella keskustelukulttuurilla ja sillä, että jokainen kantaa oman vastuunsa, sanoo ISS:n työhyvinvointijohtaja Sari Vainikkala. ISS Palvelut on noin 7 400 työntekijän yritys, joka tarjoaa eri toimialoille palveluita siivouksesta kiinteistönhuoltoon ja ravintolapalveluista turvallisuuteen. – Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat meidän henkilöstöllämme yleisimpiä sairauspoissaolojen aiheuttajia, mutta siitä huolimatta olemme tarttuneet
