Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Puoli vuosisataa sitten työntekijät koettivat päästä vaikuttamaan työpaikkojen toimintaan. Yritysdemokratiaa muistellaan nyt oman aikakautensa utopiana.
Yhteiskuntatieteilijä Niilo Koljonen nosti yritysdemokratian puheenaiheeksi vuonna 1966 julkaistussa kirjassaan. Teoksen esipuheen kirjoitti Mauno Koivisto.
Suomen Puutyöväen Liiton banderollissa vaadittiin työpaikkademokratiaa 1970-luvulla.
Toisen maailmansodan jälkeen tehtaat ja työkalut olivat käytössä kuluneita ja suomalaisten niskassa painoivat kovat sotakorvaukset. Työtehoa piti saada nostettua, mutta keinot olivat vähissä. Sodan jälkeen vahvistunut vasemmisto tarjosi ratkaisuksi ”teollista demokratiaa”. Työntekijät kiinnostuisivat työnsä tehostamisesta vain, jos heillä olisi mahdollisuus vaikuttaa yrityksen hallintaan. Demokratia ei saa pysähtyä tehtaanporttien edustalle, vaadittiin.
Tuotantokomiteat antoivat mahdollisuuden seurata yrityksen toimintaa, parantaa työpaikan sosiaalisia oloja ja käsitellä aloitteita. Valistustoiminta oli tärkeä osa niiden toimintaa. Finlaysonin puuvillatehtaan tuotantokomiteakin muistutti 1950-luvulla, että työskentely jatkuu työvuoron loppuun saakka.
Vuonna 1946 säädettiinkin laki tuotantokomiteoista. Jokaiseen vähintään 60 hengen yritykseen oli perustettava komitea. Työntekijöille korostettiin, että työtehon kohottaminen ei hyödyttänyt vain työnantajia vaan palveli koko kansantaloutta. Tuotantokomiteat eivät kuitenkaan täyttäneet odotuksia, ja henkilöstön kiinnostus jäi lopulta laimeaksi. Komiteoilla oli vain neuvoa-antava ja aloitteita tekevä rooli.
Vaatimukset työmaademokratiasta puhkesivat kukkaan 1960-luvun lopussa, kun vasemmisto voitti vaalit. Tuore pääministeri Rafael Paasio vaati lokakuussa 1966 Valmetin telakalla demokratian periaatteita myös työelämän taloudellisiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Seuraavana vuonna nimitettiin professori Seppo Randellin johtama yritysdemokratiakomitea. Kun Mauno Koivisto nousi ensimmäistä kertaa pääministeriksi keväällä 1968, työelämän demokratisointi päätyi hallitusohjelmaan asti.
Ajan hengessä työelämän demokratisointia kannattivat kaikki poliittiset puolueet. Vain mielipiteet uudistuksen sisällöstä vaihtelivat, ja selvittelyt jatkuivat 1970-luvulla. Työnantajapuoli pelkäsi radikaaleja muutoksia. Osa ehdotetuista yritysdemokratiamalleista tarjosi mahdollisuuden valvoa johdon toimintaa, johon vuorineuvokset eivät taipuneet.
Lopulta työmarkkinajärjestöt hautasivat yritysdemokratiamallit vuonna 1977. Työehtosopimuksin luotu luottamusmies- ja neuvottelujärjestelmä oli jo lisännyt työntekijöiden osallistumismahdollisuuksia, ja sen katsottiin riittävän. Lopputuloksena säädettiin laki yhteistoiminnasta yrityksissä, joka kumosi tuotantokomiteat ja velvoitti työnantajan tiedottamaan sekä keskustelemaan henkilöstön kanssa muutostilanteissa. Aika oli ajanut työmaademokratian ohi. Muistoksi jäivät vain uuden lain myötä arkipäiväistyneet yt-neuvottelut.
Alustatyö tarkoittaa digitaalisen alustan kautta välitettäviä töitä, joiden tekijä voi toimia joko työsuhteessa tai itsenäisenä yrittäjänä. Alustatyötä tehdään hyvin erilaisissa tehtävissä aina verkkokaupassa tavaroiden myymisestä sisällöntuotantoon, ruokalähettipalveluihin, siivoukseen, lastenhoitoon ja erilaisiin asiantuntijapalveluihin. – Sitä tehdään hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Monille kyse on sivutyöstä tai tavasta täydentää tuloja. Sitä saatetaan tehdä esimerkiksi palkkatyön tai opintojen rinnalla tai
Ravintola Backaksen kilometribonus innosti Minka Jaakkolan lenkkipolulle. Alun epäilysten jälkeen sitkeys palkittiin puolimaratonilla ja paremmalla jaksamisella. Koin aina, että juokseminen on raskasta ja vaikeaa. Olin kokeillut sitä joskus, mutta se ei tuntunut minun jutultani. Työni tarjoilijana ja tapahtumavastaavana vaati paljon liikkumista, ja pyöräilin usein työmatkat. Ajattelin, että fyysisen työn jälkeen en todellakaan enää jaksa liikkua.
Pelkkä erilaisten ihmisten kokoaminen samaan tiimiin ei vielä takaa menestystä. Aito yhdenvertaisuus parantaa päätöksentekoa, vahvistaa työturvallisuutta ja näkyy lopulta myös yrityksen viivan alla. Mitä ajattelet, kun näet työpaikallasi pyörätuolia käyttävän kollegan, maahanmuuttajataustaisen työntekijän, ikääntyvän asiantuntijan tai nuoren harjoittelijan? Pidämme itseämme ennakkoluulottomina, mutta samalla teemme tiedostamattamme oletuksia ihmisistä heidän ikänsä, sukupuolensa, taustansa tai toimintakykynsä perusteella. Oletukset
Työelämässä puhutaan paljon osaajapulasta, mutta samalla suuri joukko taitavia ammattilaisia kohtaa ennakkoluuloja työnhaussa ja työpaikoilla. Osatyökykyiset, pitkäaikaissairaat ja vammaiset työnhakijat jäävät rekrytoinneissa liian usein sivuun, vaikka heidän osaamisensa, kokemuksensa ja motivaationsa voisivat olla merkittävä voimavara työyhteisöille. Psykologi, uraohjaaja ja tietokirjailija Päivi Montgomeryn mukaan yksi suurimmista esteistä on edelleen kapea käsitys siitä, millainen on niin sanottu
