Ammattitauti
-
-
Firma, jonka myyntivaltti on empatia
Terveydenhoitaja Fadumo Ali teki asian, jota moni piti mahdottomana. Hän perusti sote-alan yrityksen Hoiwan, jonne halutaan joukolla töihin. Syykin on selvä: työntekijöillä on siellä hyvä olla.
-
”Ei tarvitse pelätä, että jaksaako”
Työntekijän hyvinvoinnista kannattaa pitää hyvää huolta jo ennen, kuin on pakko jäädä sairauslomalle, sanoo koodari Kea Tossavainen.
-
”Työkaverit huomaavat, jos kaikki ei ole kunnossa”
Alkossa mielen hyvinvoinnista huolehditaan monin keinoin, eivätkä mielenterveysongelmatkaan ole enää tabuja, kertoo työhyvinvointipäällikkö Pauliina Kamppuri.
-
Uusi työsuojeluvaltuutettu – tätä kaikkea työhösi kuuluu
Työpaikalle tarvitaan uusi työsuojeluvaltuutettu, ja sinä sait vaalissa eniten ääniä. Mitä seuraavaksi tapahtuu?
-
”Esihenkilön tehtävä on ohjata avun piiriin”
Minulla esihenkilönä on paljon mahdollisuuksia rakentaa erilaisiin tilanteisiin sopivia joustoratkaisuja ja sillä tavoin tukea työhyvinvointia sekä mielenterveyttä, toteaa johtaja Salla Hakala.
-
Júlia Heéger – Kansallisoopperan kuiskaaja
Kansallisoopperassa on kesän jälkeen vauhti päällä ja uusia esityksiä on harjoiteltu täysillä. Taikahuilun esitykset alkavat syyskuussa, Innocencen lokakuussa ja Turandotin ensi vuoden tammikuussa. Kuiskaaja Júlia Heégerillä on merkittävä rooli siinä, että oopperat valmistuvat ensi-iltaan ajallaan.
-
Maa, jossa työkaverista välitetään
Mimosa Hedberg lähti Suomen Lähetysseuran mukana Nepaliin auttamaan paikallisia. Hän kohtasi eriarvoisen, kauniin valtion, jossa puhalletaan yhteen hiileen ongelmista huolimatta.
-
Pääkirjoitus: Mielen järkkymistä voidaan ehkäistä
Työntekijän mieli voi järkkyä monesta syystä. Työhön liittyvistä ongelmista tai työn ulkopuolisista asioista johtuen. Myös perimällä on vaikutuksensa. Mielenterveyden ongelmat vahingoittavat aina työntekijää ja samalla laskevat työtehoa. Pahimmillaan ne johtavat sairauspoissaoloon ja sairausdiagnoosiin. Mielenterveys koetaan araksi asiaksi, josta ei helposti muille puhuta. Siihen on kuitenkin syytä rohkeasti tarttua. On tärkeää, että työpaikalla on toimintamallit eri
-
Mielenterveys on myös työasia
Ihminen tekee työtään omana itsenään voimavaroineen ja haasteineen. Työpaikan kuuluu pitää huolta työntekijän henkisestä hyvinvoinnista ja reagoida viimeistään, jos työkyky alenee – mieluiten kuitenkin paljon aiemmin.
-
Tehtaalaiseksi oppimassa
Suomen teollistuessa 1800-luvulla tuhannet ihmiset päätyivät tehtaille töihin. He eivät olleet käyneet minkäänlaista koulua − aluksi kansakouluunkin pääsivät vain harvat. Teknillinen koulutus aloitettiin työnjohtajista. Miten tavallinen työläinen oppi tehdastyöt?
-
”Säästän energiaa tärkeimmille ihmisilleni”
Petteri Kilpinen elää nykyään arvojensa mukaista elämää: perhe on etusijalla. Siksi hän pitää mikrotaukoja päivän aikana ja syö välipalan ennen töistä lähtöä.