Yksi ihmisaivojen keskeisistä toimintaperiaatteista on tiedon yksinkertaistaminen. Sen avulla saamme nopeasti hahmotettua eri asioita, mutta se johtaa myös vääristymiin. Tämä näkyy ikävän hyvin eri ikäluokkien välillä. Vanhempi sukupolvi näkee nuoremmat useimmiten kurittomina ja jopa vaarallisina. Esimerkkeinä käyvät vaikkapa James Dean -klassikko Nuori kapinallinen (USA 1955) ja kotimainen Kuriton sukupolvi vuodelta 1957. Nyt tämä aikoinaan kuriton sukupolvi nauttii eläkeläisen etuuksista ja on varsin konservatiivista uusia nuoria kohtaan – aivan kuten omat vanhempansa aikoinaan.

Vaikka nykyään puhutaan x-y-z-sukupolvista, on hyvä muistaa, etteivät ne ole mitään yhtenäisiä joukkoja. Digina­tiivien lisäksi Z-sukupolven edustajissa on tietoteknisesti syrjäytyneitä ja patakonservatiiveja nuoria.

Elokuvat vahvistavat osaltaan mustavalkoista ajattelua. Ne kun tehdään yhä enemmän rajatuille kohderyhmille. Esimerkiksi supersankarit ovat pääosin hyväkuntoisia kolmekymppisiä valkoisia ­miehiä. Viimeiseen Hämähäkkimieheen (Spiderman Homecoming, USA 2017) uskallettiin ottaa ­koulupojaksi 20-vuotias lapsenkasvoinen brittinäyttelijä. Hän aiheutti ikäjohtamisongelmia vanhemmille supersankareille jo vuotta aikaisemmin elokuvassa Captain America – Civil War.

Myös meille varttuneimmille on omat kohde-elokuvamme. ­Vanhat äijät irrottelevat elokuvissa Last Vegas ja Going in Style (USA 2013 ja 2017). Naiset taas jakavat iloja ja suruja elokuvissa 20th Century Women ja Certain Women (USA 2016). Niistä voi saada vinkkejä sukupolvien kuilun ylittämiseen myös työpaikoilla. Jokainen meistä kun ajautuu pikku hiljaa vanhaan sukupolveen: toivottavasti avarammin mielin kun edelliset sukupolvet.