
Jussi Eskola viihtyy laivakokkina
Jussi Eskola työskenteli vuosia ravintola-alalla esihenkilötehtävissä, mutta palasi nuoruutensa työpaikalle laivakokiksi. Olen todella onnellinen työtilanteestani, hän kertoo.
Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Jussi Eskola työskenteli vuosia ravintola-alalla esihenkilötehtävissä, mutta palasi nuoruutensa työpaikalle laivakokiksi. Olen todella onnellinen työtilanteestani, hän kertoo.
Palveluyhtiö Baronassa on otettu käyttöön Frendie-kaverisovellus, jonka avulla nuori työntekijä voi saada muista baronalaisista kavereita vaikkapa lenkille tai elokuviin, kertoo liiketoimintajohtaja Janne Lindfors.
Nuorten aikuisten asenteet muun muassa vastuullisuutta kohtaan ovat hyvin erilaisia kuin aiempien sukupolvien, ja näkyy työelämässä, kertoo tutkijatohtori Miia Grénman.
Haastavinta intialaisessa työelämässä on Maaria Ajanko-Jacobin mielestä se, että jokaiseen työtehtävään palkataan eri ihminen, eikä kukaan ota vastuuta kokonaisuudesta.
Nuoret aikuiset, niin kutsuttu z-sukupolvi, on innokasta ja tavoitteellista porukkaa. He ovat rajattoman tiedon sukupolvi, joka osaa vaatia työltä ja työnantajalta paljon. Mutta onko suomalainen työelämä valmis tarjoamaan riittävästi vastuuta ja haasteita tulevaisuuden toivoille?
Telialla työntekijät saavat tukea ison elämänmuutoksen, eläköitymisen kynnyksellä. Samalla varmistetaan, että heidän osaamisensa siirtyy hallitusti muulle työyhteisölle.
Kun puhumme nuorista työelämässä, usein pohdimme nuoremman sukupolven arvoja ja suhtautumista työelämään. Työelämäpuheella on suuri vaikutus siihen, millaisin odotuksin nuoret työuransa aloittavat. Saamme kuulla eri kanavista huolestuttavaa puhetta nuorista työelämässä. Haluamme tässä lehdessä tuoda toisenlaisen näkökulman aiheeseen. Enemmistöllä nuorista menee töissä mukavasti. Tässä Telma-lehdessä nuoret kertovat itse, miten he ovat löytäneet oman polkunsa työelämässä. Hyviä kokemuksia
Miltä tuntuu lomailla työkseen, Jasmin Ngolta kysyttiin työkeikalla. ”Tämä on kaukana lomailusta”, hän vastasi. Ngo on sosiaalisen median vaikuttaja, sisällöntuottaja ja henkilöbrändi.
Työnantaja tai vanhempi kollega voi ratkaisevasti tukea nuorta, joka vasta aloittelee työuraansa. Tärkeää on vahvistaa pystyvyyden tunnetta ja työn hallinnan taitoja.
Ennen vanhaan töitä sai naamaansa näyttämällä ja rekrytointipäätökset nojasivat tukevasti ennakkoluuloihin.
Lukion oppitunneilla istuva muusikko Hanna Pakarinen katsoo koulumaailmaa nyt aivan eri näkökulmasta kuin nuorena. Opiskelu on hänelle kuin meditaatiota.
Työvoiman saatavuus on kasvun este yrityksille. Anonyymi rekrytointi poistaa osaajahävikkiä, jota syntyy tiedostamattomien ennakkoluulojen vuoksi. Työnantaja on suurin hyötyjä anonyymin rekrytoinnin käyttöönotosta.