Rauhallinen rata ja elämänmuutos – pikaraitiovaunun kuljettaja Marianna Valosen matka terveydenhuollosta raiteille

Iltapäivän aurinko heijastuu vieläkin uutuuttaan hohtavan pikaraitiovaunun kyljestä päätepysäkillä Itäkeskuksessa. Kuljettaja Marianna Valonen avaa tottuneesti avaimella ohjaamon oven, säätää tuolin, naputtelee tunnuksensa järjestelmään ja katsoo, onko häiriötiedotteita.

– Aika nopeasti tällä pääsee liikenteeseen. Ei lähtövalmisteluissa kauaa mene. Sitten vain virroitin alas, suuntakahva eteen ja menoksi.

Kello on 15.51 tavallisena tiistai-iltapäivänä. Raitiovaunu numero 15 lähtee Valosen kuljettamana kohti Keilaniemeä. 34,5 metriä pitkä ja 53 tonnia painava ForCity Smart Artic X54 kiitää tasaisen pehmeästi Itäväylän ja metroradan kupeessa. Äänitallenne kertoo seuraavan pysähdyksen: ”Roihupelto, Kasåkern”.

– On tässä mukava maisemakonttori. Pidän enemmän pikaratikan ajamisesta kuin keskustan linjoista, joita myös ajan joskus.

Minä olen elämässäni nähnyt niin paljon kaikenlaista actionia, että nykyään minulle riittää vähempikin.

Pikaraitiovaunun huippunopeus on noin 70 kilometriä tunnissa. Keskinopeus on 25 kilometriä tunnissa, kun keskustan linjoissa se jää viiteentoista. Vanhemmilla ratikkalinjoilla työ on hieman erilaista. Reitit ovat monimutkaisempia, ja kuljettajan on vaihdettava itse vaihteet risteyksissä. Pikaraitiovaunulla ne vaihtuvat enimmäkseen automaattisesti.

– Tämä rata on sellainen, että raitiovaunulle pidetään useimmissa paikoissa liikennevaloilla vähän niin kuin vihreää linjaa.

Marianna Valonen ajaisi mielellään lopun työuraansa näitä samoja raiteita Helsingin Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen ja takaisin. Reitti kestää noin tunnin suuntaansa. 25 kilometriä ja 34 pysäkkiä. Uudestaan ja uudestaan. Joku saattaisi toivoa monipuolisempia työpäiviä, mutta Valoselle rutiini on mieluisaa.

– Minä olen elämässäni nähnyt niin paljon kaikenlaista actionia, että nykyään minulle riittää vähempikin. Ei tarvitse tapahtuakaan mitään. Sellainen ei enää kiinnosta. Olen omat jännitykseni nähnyt.

Alanvaihtaja

Marianna Valonen kouluttautui nuorena lääkintävahtimestariksi ja sairaankuljettajaksi. Hän työskenteli 35 vuoden ajan terveydenhuoltoalalla erilaisissa työtehtävissä: lasten ja aikuisten päivystystyössä, ambulanssissa sekä ortopedian ja käsikirurgian leikkausosastoilla. Alituista kiirettä, vaihtuvia työtehtäviä, epäsäännöllisiä työaikoja. Tuntui, että arvostuksen puute lisääntyi ja työn hallinnollinen puoli hankaloitui. Siirtyminen uuteen Siltasairaalaan ei houkutellut.

– Totesin, että jos vielä haluan vaihtaa ammattia, alkaa olla viimeiset hetket. Olin pohtinut jo pitkään, että haluaisin tehdä jotain ihan muuta.

– Mietin, että voisin mennä turvapuhelinpäivystäjäksi. Tuntui kuitenkin siltä, että miksi minun pitäisi mennä mihinkään terveydenhuoltotöihin. Eiköhän se ala ole jo nähty.

Koulutus kesti puoli vuotta, josta neljä kuukautta oli enimmäkseen työharjoittelua.

Valonen näki lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin pikaraitiovaunun kuljettajan koulutukseen. Hän haki ja pääsi. Uudeksi työnantajaksi tuli Helsingin Kaupunkiliikenne Oy. Oppisopimuskoulutuksessa maksettiin 85 prosenttia palkasta.

– Ajattelin, että katsotaan. Mutta siinä alussa tuntui, että minusta ei ole tähän ikinä, Marianna naurahtaa.

Koulutus kesti puoli vuotta, josta neljä kuukautta oli enimmäkseen työharjoittelua. Opeteltavaa riitti: raidelainsäädäntöä, vaunun hallintaa, erilaisia liikennevaloja ja -merkkejä, 200 kadunnimeä.

– Lopuksi oli kirjalliset kokeet, matkustaja-ajolupakoe ja inssi – ihan niin kuin autokoulussakin. Pääsin kaikista ekalla kerralla läpi. Olin motivoitunut ja viitsin nähdä vähän vaivaa opiskelemiseen. Olen aika määrätietoinen sitten, kun tiedän, mitä tahdon.

Kakkosen ratikan reitti meni vain korttelin päästä ohi Töölön sairaalan, jossa hän työskenteli neljännesvuosisadan ajan.

Ensimmäistä kertaa Valonen kuljetti matkustajia työvuorolla vuosi sitten heinäkuussa. Kakkosen ratikan reitti meni vain korttelin päästä ohi Töölön sairaalan, jossa hän työskenteli neljännesvuosisadan ajan.

– En ole menossa takaisin. Vaikka tästä duunista tulisi kenkää, terveydenhuoltopuolen työt on nähty. Tämä työ sopii minulle hyvin. Palkka on pienempi, mutta lisät ovat paremmat. Minulla on mukavat työkaverit. Ja kyllä se tyytyväisen matkustajan kiitos kruunaa päivän.

Kohti uutta

Ensimmäisten työkuukausien aikana Marianna Valonen muistaa olleensa väsynyt. Oli paljon uusia opeteltavia asioita.

– Opettajat sanoivat, että hyvin menee niin kauan kuin keskittyy. Sitten kun kuvittelee, että nythän minä osaan tämän kaiken, alkaa sattua kömmähdyksiä.

Valoselle virheitä ei ole juuri tullut. Yhden kolarin hän ajoi, koeajovaiheessa. Ruokalähetti tuli autolla kiellettyyn ajosuuntaan ja törmäsi raitiovaunun keulaan.

– Vaikka kuinka olisi jarru pohjassa, eihän tällainen vaunu pysähdy heti, kun alamäkeen mennään viittäkymppiä.

Vaaranpaikkoja on nykyään hieman vähemmän kuin alkuvaiheissa.

Ja vaikka raitiovaunu näyttää kääntyessä vilkkua, se ei voi mennä muuhun kuin raiteiden suuntaan.

– Minua vähän häiritsee se, että uutisissa aina otsikoidaan, että raitiovaunu kolaroi. Se on kuitenkin niissä tilanteissa ainoa, joka ei voi väistää.

Vaaranpaikkoja on nykyään hieman vähemmän kuin alkuvaiheissa. Tolppia on lisätty reitin varrelle, jotta autot eivät niin helposti eksyisi kiskoille.

Radioyhteyttä pidetään liikenteenohjaukseen, ja sieltä tulee tiedotteita, jos reitin varrella on jotain erityistä huomioitavaa. Kuljettajan on toki pidettävä silmät auki. Raiteilla voi olla kaikenlaista.

– Välillä on oksia tai roskia, joita täytyy käydä heittelemässä pois tieltä. Myös raiteille päätyneet pultit tai vastaavat tärähdyttävät.

Kettuja on usein nukkumassa Pajamäen tunnelissa, kun aamun ensimmäinen vuoro tulee.

– Eläimiä näkee joka päivä. Tarkkana saa olla. Pupuja on paljon. Aamuisin näkee kettuja. Niitä on usein nukkumassa Pajamäen tunnelissa, kun aamun ensimmäinen vuoro tulee.

– Peuroja kulkee joskus hissukseen radan yli. Kerran jouduin tekemään hätäjarrutuksen, 300 ihmistä kyydissä, kun kolmehenkinen peuraperhe pisteli menemään raiteilla. Sitten vain kuulutin matkustajille, että bambi pääsi hengissä tien yli.

Ihmistenkin kanssa saa olla varuillaan. Valosen mukaan etenkin lapset ja päihtyneet saattavat tulla arvaamattomasti vaunun eteen.

Tarkkana saa olla, kun on poppoota enemmän liikenteessä.

– Polkupyöräilijät, skuuttityypit ja nuoriso ylipäätään ovat vähän kuolematonta porukkaa. Tarkkana saa olla, kun on poppoota enemmän liikenteessä. Mutta pääsääntöisesti menee aika hyvin. Ihmisillä on kuitenkin sellainen itsesuojeluvaisto.

Peilin ja kameroiden avulla Valonen tarkkailee matkustamoa. Tänään matkustajat ovat olleet kyydissä rauhallisesti, mutta aika ajoin nuorisoa on paimennettava tai kutsuttava vartijat hakemaan päihtyneitä häirikköjä.

Illan päätepysäkille

Puolenyön jälkeen Marianna Valosen työvuoro on loppusuoralla. Viimeinen suunnanvaihto radan länsipäässä. Hän kävelee vaunun päästä toiseen tarkistaen, että matkustamo on tyhjä ja siisti. Sitten toisen päädyn ohjaamoon ja kohti Itäkeskusta. Alkuyö on rauhallinen ja hieman sumuinen. Reitin varrella näkyy enemmän kaneja kuin ihmisiä. Kyydissä on vain yksi matkustaja.

Pikaraitiovaunun aikataulussa ensimmäinen lähtöaika on kello 4.35 ja illan viimeinen saapuu päätepysäkille 2.28.

– Alkuun ajattelin, että tekisin mieluiten iltavuoroja, koska olen vähän yökukkuja. Olen kuitenkin tehnyt tosi paljon varhaista aamua. Parhaat työpäivät alkavat puoli neljältä aamulla. Siinä sitten toivottelen hyviä huomenia, kun matkustajat tulevat kyytiin.

Valonen on oppinut jo aiemmalla alallaan riittävän levon merkityksen.

Valonen tekee mielellään niin sanottuja ruuhkavuoroja. Hän ajaa aamuruuhkassa yhden edestakaisen matkan, jonka jälkeen on neljän tunnin tauko. Hän ehtii kotiin Rastilaan lounaalle ja päivälevolle. Työt jatkuvat iltapäivällä.

Valonen on oppinut jo aiemmalla alallaan riittävän levon merkityksen.

– Tässä työssä on tärkeää, että pystyy nukkumaan. Eihän tästä väsyneenä tulisi yhtään mitään.

Tänään työvuoro loppuu niin myöhään, ettei julkisilla enää pääse kotiin.

Tänään työvuoro loppuu niin myöhään, ettei julkisilla enää pääse kotiin. Työnantajan taksikyyti on tilattu noutamaan Roihupellon varikolta tarkasti kello 2.31.

– Huomenna alkaa työvuoro jo kahdelta. Aika lailla suoraan nukkumaan saa mennä.

– Olen tykännyt tästä työstä paljon. Tämä PR15 on mukava. Jotkut sanovat, että se on niin tylsä linja, mutta ei tänäänkään ole ollut yhtään tylsää, vaikka on arkipäivä. Minulla on noin kymmenen vuotta eläkeikään. Haluan tehdä tätä työtä siihen asti.