Levottomasta koululaisesta erityisopettajaksi – matka, joka toi ymmärrystä ja uskoa oppimiseen
Aktiivinen ja rohkea koululainen, jolla oli vaikeuksia keskittyä, kasvoi intohimoiseksi erityisopettajaksi. Tie lukemisen haasteista yliopistomaailmaan ei ollut helppo, mutta periksiantamattomuus ja oppilaiden tukeminen ovat johdattaneet Oskari Siitarin uudelle uralle – matkalle kohti tohtorintutkintoa.
Tykkäsin lapsena mennä kouluun, koska sain viettää aikaa kavereiden kanssa. Haastavinta oli istua tunneilla paikallaan, ja opettajat huomauttelivat siitä.
Olin aktiivinen ja reipas koululainen, vaikka keskittyminen välillä herpaantuikin. Viittasin aina tunnilla, jos tiesin, ja vaikka en tiennytkään, uskalsin yrittää. En pelännyt epäonnistumista enkä vääriä vastauksia. Yläkoulussa en viitannut enää yhtä paljon, sillä en halunnut, että minua pidetään kunnon koululaisena. Taustalla oli kaveriporukan paine.
Opiskelin alakoulussa englantia erityisopettajan kanssa. Syynä oli englannin opettaja, jonka tunneilla ei käytetty toiminnallista oppimista toisin kuin pienryhmässä, jossa pärjäsin paremmin. Kyse ei ollut siitä, etten olisi osannut englantia, en vain pystynyt keskittymään. Yläkoulussa olin erityisopetuksessa maantiedon tunneilla samasta syystä.
Olin pettynyt ja turhautunut, sillä olin nähnyt vaivaa koulutukseni eteen ja opiskelu oli alkanut kiinnostaa minua.
En meinannut aluksi päästä lukioon päättötodistuksen keskiarvon vuoksi. Lopulta pääsin, mutta omalla ajalla lukeminen ei sopinut minulle. Hainkin kauppaoppilaitokseen, jossa koulunkäynti oli rennompaa ja tunnit lyhyempiä. Vaikka opiskelu oli kiinnostavaa, liiketalous ei tuntunut omalta alalta.
Opinto-ohjaajani kauppaoppilaitoksessa sanoi, ettei minun papereillani voisi hakea muuhun kouluun kuin poliisikorkeakouluun. Olin pettynyt ja turhautunut, sillä olin nähnyt vaivaa koulutukseni eteen ja opiskelu oli alkanut kiinnostaa minua.
Valmistumisen jälkeen menin Porin yhtenäiskouluun koulunkäynnin avustajaksi. Viihdyin siellä, ja minulla synkkasi lasten kanssa tosi hyvin.
Aloin lukea opettajankoulutuksen pääsykokeisiin. Lopulta osasin pääsykoekirjan etu- ja takaperin ulkoa. Se oli varmaan ensimmäinen kirja, jonka olin elämässäni lukenut niin hyvin. Lukion käyneet ystäväni hakivat samalle linjalle kolme tai neljä kertaa, mutta minä pääsin heti sisään. Olin itsestäni ylpeä ensimmäistä kertaa koulu-urallani. Tajusin, että osaankin opiskella, kun vain jaksan yrittää. Se toi itseluottamusta.
Kun sain maisteriopintojen tutkintotodistuksen postissa, ihmettelin, onko minusta oikeasti tullut kasvatustieteiden maisteri.
Yliopistossa tuntui aluksi, etten kuulu porukkaan. Jännitin, pärjäänkö, ja mietin, mitä uskallan puhua. Kun tutustuin muihin opiskelijoihin, tajusin, ettei sillä ole merkitystä, mistä kukin tulee, olemme kaikki kuitenkin täällä. Siitä se pikkuhiljaa lähti sujumaan.
Kun sain maisteriopintojen tutkintotodistuksen postissa, ihmettelin, onko minusta oikeasti tullut kasvatustieteiden maisteri. Pidin isot valmistujaisjuhlat ja kutsuin sinne paljon vieraita. Se oli hieno hetki.
Nyt opiskelen erityisopettajan tutkintoa Lapin yliopistossa ja työskentelen erityisluokanopettajana Friitalan koulussa Ulvilassa. Taustani ansiosta ymmärrän lapsia, joilla on haastava elämäntilanne tai ongelmia oppimisessa. Lasten lempeä kohtaaminen on parempi vaihtoehto kuin tiukka kuri tai huutaminen. Harjoittelen oppilaideni kanssa paljon tunnetaitoja. He tietävät, että tunteet voivat mennä välillä yli, mutta niistä voi jutella.
Mietin ennen herkästi iltaisinkin oppilaita, joilla asiat ovat huonosti. Nykyisin perhe-elämä auttaa irtautumaan töistä.
Lapset antavat palautteen suoraan, ja kun palaute on hyvää, siitä tulee hyvä mieli.
Parasta työssäni on se, kun saan luotua lasten kanssa yhteyden ja huomaan, että voimme luottaa toisiimme. Löydämme yhdessä uusia tapoja oppia. Lapset antavat palautteen suoraan, ja kun palaute on hyvää, siitä tulee hyvä mieli. Koulupäivä ja opettajan läsnäolo ovat isoja asioita monelle oppilaalle.
Vaikeinta on, jos lapsella on huonot kotiolot ja paljon traumoja. Mietin, miten ahdistusta ja masennusta saisi vähennettyä, että oppilaan olisi kiva tulla kouluun. Eräs pieni oppilas reagoi aiempiin elämänkokemuksiinsa voimakkaasti, mutta kun tein hänen kanssaan säännöllisesti samoja juttuja ja kysyin hänen mielipidettään asioista, se alkoi vähitellen toimia. Huomasin, että hän pääsi pois tietynlaisesta vankilasta. Se oli palkitsevaa.
Hain syyskuussa väitöskirjaohjelmaan. Se ei tunnu yhtä suurelta harppaukselta kuin maisteriksi valmistuminen. Toisaalta olisihan se iso juttu, jos valmistuisin tohtoriksi.
Oskari on alkanut tekemään TikTok-videoita erityisopetuksesta, nuorista, koulusta ja mielenterveydestä. Suositut videot löytyvät profiilinimellä osku-erityisope.
Oskarin vinkit:
- Jos et tiedä toisen asteen jälkeen, mitä haluaisit tehdä, pidä ovet auki kaikille vaihtoehdoille. Kokeile eri ammatteja, jos siihen on mahdollisuus.
- Luota itseesi. Vertasin itseäni aikaisemmin lukion käyneisiin, kunnes huomasin, että pärjään ilmankin.
- Huolehdi voimavaroistasi. Liiku tarpeeksi, syö terveellisesti ja nuku riittävästi. Kun työpäivä loppuu, se loppuu.
- Kohtaa lapsi empaattisesti. Opettajan kannattaa miettiä, mistä taustoista oppilaat tulevat. Haastavan oppilaan kohdalla on hyvä pohtia, että entä jos kyseessä olisi oma lapsi. Hyviin ihmissuhteisiin kuuluu aina lämmin ja arvostava vuorovaikutus.
Anna palautetta jutusta