– Tulevaisuudessa neuvonantajien kuoro on paljon moniäänisempi, mutta THL:n rooli tutkimukseen perustuvan, luotettavan tiedon välittäjänä korostuu, sanoo pääjohtaja Juhani Eskola.

Johtaminen

• 03.12.2014

Terveydeksi!

Rautalankaa-juttusarjassa Telma tutustuu työelämän toimijoihin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Juhani Eskola vastaa kysymyksiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Juhani Eskola, mitä THL tekee?

THL on valtion asiantuntijalaitos, jonka tehtävä on suojella ja edistää maan väestön terveyttä ­ja hyvinvointia. Toimimme lähinnä sosiaali- ja terveysministeriön työrukkasena, mutta tarvittaessa avustamme myös muita ministeriöitä. Toinen keskeinen kohderyhmämme on sosiaali- ja terveydenhuollon alan ammattihenkilöstö.

Mitkä ovat THL:n haasteita tämän hetken Suomessa?

Haasteita on paljon. Väestön ikääntyminen on Suomessa poikkeuksellisen nopeaa. THL:n tehtävänä on vaikuttaa siihen, että väestön terveys ja toimintakyky säilyvät hyvinä, vaikka elinikä pidentyisi. Huolestuttavaa on myös eriarvoisuuden lisääntyminen sekä väestöryhmien välisten terveyserojen ja syrjäytyneiden määrän kasvaminen. Terveysongelmista päällimmäisiksi nousevat alkoholin aiheuttamat haitat, väestön lihominen ja liikkumattomuus, mielenterveysongelmat sekä muistisairauksien lisääntyminen. Iso haaste on tietysti se, miten palvelu­rakenteemme saadaan sopeutettua vastaamaan ­muutoksiin.

Millaisessa Suomessa THL joutuu toimimaan 10 vuoden kuluttua?

Nykyiset haasteet työllistävät ensi vuosikym­menelläkin. Muut haasteet liittyvät tiedon määrän lisääntymiseen ja sen saavutettavuuden paranemiseen. Auktoriteettiasemat murtuvat. Potilas–lääkäri-suhde muuttuu. Ihmiset joutuvat valitsemaan, mikä on heille hyväksi vähän samalla tavalla kuin valitsisivat sähköisiä pankki­palveluita. Yhteiskunta on vielä perustunut siihen, että on olemassa suhteellisen harvoja totuuksia. Tulevaisuudessa neuvonantajien kuoro muuttuu paljon moniäänisemmäksi. THL:n rooli tutkimukseen perustuvan, luotettavan tiedon välittäjänä lisääntyy ja korostuu. Toimintamme verkkokanavien kautta lisääntyy. Roolimme päättäjien ja alan ammattilaisten taustoittajana ei silti vähene.

Miten THL:n organisaation tulisi muuttua, jotta se pystyy vastaamaan uusiin haasteisiin?

THL:n organisaatio muuttuu vuoden vaihteessa, kun valtiontalouden säästöpäätökset ja tutkimuslaitosuudistus leikkaavat rahoitustamme kolmen vuoden aikana peräti 30 prosentilla. Joudumme määrittämään uudelleen toimintojemme painopisteet. Loppuvuodesta käytyjen yt-neuvottelujen tuloksena vähennämme vielä 130 työntekijää aikaisemmin tänä vuonna lähteneiden lisäksi. Tämä vaatii rajua sopeutta­mista. THL:lla on 70 laissa määritettyä tehtävää ja velvoitetta. Kriittiset toiminnot on pyrittävä silti säilyttämään.

Millaista THL:ta nyt rakennetaan?

Suurella todennäköisyydellä toimintamme on muuttumassa kohti Terveyden ja hyvinvoinnin tietotaloa. Satsaamme sekä omien että hoidettavanamme olevien tietojärjestelmien parantamiseen. Ne pitää avata tehokkaammin myös ulkopuolisille käyttäjille. Meidän on tarjottava sellaisia tuotteita, joille on yhteiskunnassa kysyntää, ei sellaisia, joita olemme tottuneet tuottamaan. Muutamme kurssiamme asiakaslähtöisempään ja nykyistä laajempaa kohde­ryhmää palvelevampaan suuntaan.

Millaisia työturvallisuusriskejä piilee omassa työssäsi?

Fyysisiä riskejä ei juuri ole – teen siistiä sisätyötä. Riskit liittyvät enemmän henkiseen kuormittavuuteen, näinä aikoina erityisesti työilmapiiriin ja vastaaviin asioihin liittyvien paineiden käsittelyyn. Psykososiaalinen työkuormitus on tällä hetkellä todennäköisesti ykkösongelmiamme. Yt-neuvottelut vaikuttavat koko laitoksen ilmapiiriin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.