Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Opettajien on ponnistettava yli monien esteiden, kun kouluissa pitää ottaa pitkä digiloikka. Usein huomio kiinnittyy opettajien kokemaan teknostressiin. Mutta voisiko opetusteknologian käyttö olla juuri se juttu, joka inspiroi ja lisää työhyvinvointia?
Ahdistaako uuteen opetussuunnitelmaankin (OPS 2016) sisältyvä väistämätön digitalisoituminen eli tieto- ja viestintätekniikan (tvt) opetuskäytön lisääntyminen opettajia? Tuoko digipakko teknostressiä?
Miten opettajat kohtaavat digitaaliseen kulttuuriin kasvaneen C-sukupolven (connecting, creating, collaborating, communication)? Tällaiselle diginatiiville on jo pienenä alakoululaisena selvää, mitä esimerkiksi tubettaminen on. Opettaja ei sitä välttämättä tiedä eikä häntä kiinnostakaan. Löytyykö yhteinen kieli? Kokeeko opettaja ammatti-identiteettinsä uhatuksi?
Kun hän haluaa käyttää opetuksessaan laajaa – ja sekavuudessaan haastavaa – sähköistä tarjontaa laitteista sovelluksiin ja e-oppimateriaaleihin, millaiset laitteet ovat mahdollisia ja riittääkö niitä? Toimivatko ne tänään ja onko langaton verkko koskaan riittävän nopea? Riittääkö oma osaaminen, saako mistään tukea?
Itseohjautuvaan kehittämiseen
Tampereen yliopisto tekee parhaillaan Työsuojelurahaston tuella Opena digitalisoituvassa koulussa – teknostressiä vai didaktista kukoistusta? -tutkimusta, joka tarttuu näihin hiertäviin kysymyksiin.
Tutkimusta tekevät yhteistyössä yliopiston informaatiotieteiden yksikön TRIM-tutkimuskeskus (Tampere Research Centre for Information and Media) ja johtamiskorkeakoulun tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos.
Tutkija Antti Syvänen TRIMistä ja tutkijatohtori Jaana-Piia Mäkiniemi Synergosin työhyvinvoinnin tutkimisryhmästä kertovat, että päätehtävänä on selvittää, miten kouluja voidaan entistä vahvemmin digitalisoida siten, että se ennemminkin innostaa kuin stressaa opettajaa. Tutkimus tuottaa tietoa siitä, mitkä tekijät ovat yhteydessä opettajan kokemaan teknostressiin ja -innostukseen. Lopulliset tulokset ovat käytettävissä syksyllä 2017.
Tutkimukseen osallistuu Forssasta, Lopelta, Sastamalasta ja Lempäälästä yhteensä 15 koulua – niin ala- ja yläkouluja kuin lukioita. Kouluja tuetaan toimintatutkimuksen keinoin itseohjautuvaan kehittämistyöhön, jonka avulla voidaan tukea digitalisoitumista ja työhyvinvointia samanaikaisesti.
– Koulut ovat hyvin erilaisia: osassa on jo pitkään panostettu tieto- ja viestintätekniikan käyttöön, hankittu tietoisesti laitteita ja panostettu toimivaan verkkoon. Toisissa taas laitehankintoja vasta valmistellaan eikä verkkoyhteyskään ole luotettava. Kaikki koulut ovat kuitenkin kiinnostuneita aiheesta, koska ovat lähteneet mukaan hankkeeseen, Syvänen
kertoo.
”Opettajille teknologia ei ole itsetarkoitus, vaan he ovat tarkkoja sen tuomista hyödyistä opetukseen ja oppilaille.”
Vaihtelua työhön ja lisäarvoa
Kouluissa on tehty kysely, johon vastasi 183 opettajaa ja rehtoria. Kyselyn mukaan opettajista noin puolet koki tvt:n käytöstä innostusta ja inspiroitumista, ja noin 10 prosenttia koki vähintään viikoittain jännitystä ja ahdistusta sen vuoksi.
– Ei ole vielä isoa aineistoa siitä, miten paljon teknologia voi inspiroida opettajaa. Meidän kyselymme perusteella ei voi sanoa, että teknologian käyttö olisi tosi vaikeata ja vastenmielistä, vaan monille opettajille se tuo tervetullutta vaihtelua työhön ja innostaa heitä, Mäkiniemi sanoo.
– Opettajille tvt ei ole itsetarkoitus, vaan he ovat tarkkoja sen tuomista hyödyistä opetukseen ja oppilaille. Jos he kokevat sen tuovan lisäarvoa, he ovat valmiita omaksumaan opetusmetodin tai -välineen käytön nopeastikin – ja innostuneesti, Syvänen kertoo.
Opettajat saivat palautetta koulunsa kyselytuloksen perusteella, ja he käynnistivät kehittämisryhmätyöskentelyn. Tyypillisesti kehittäminen kohdistuu opettajien välisen yhteistyön lisäämiseen eli siihen, miten opettajat jakavat tietoa toisilleen, opettavat toisiaan ja kehittävät yhdessä koulun käytäntöjä.
Osallistavasti ja yhdessä
Tutkimuksessa on koulujen kehittämistyön lisäksi mittava katsaus siihen, mitä teknologiasta ja opettajien työhyvinvoinnista tiedetään. Tutkijat ovat myös hyödyntäneet muun muassa laajan Opeka-kyselyn – 2 700 vastaajaa – tuloksia selvittääkseen, miten sukupuoli, työkokemus ja opettajatyyppi ovat yhteydessä tvt:n aiheuttamaan teknostressiin.
Opeka on verkkopohjainen itsearviointityökalu, jonka TRIM-tutkimuskeskus on kehittänyt. Opekan avulla opettajat ja koulu voivat arvioida koulunsa tvt:n opetuskäytön tasoa.
Tulosten mukaan aineopettajat kokevat enemmän teknostressiä kuin luokanopettajat ja naisopettajat enemmän kuin miesopettajat. Mikäli opettajalle on kertynyt työkokemusta kohtalaisesti (16–30 vuotta), hän on teknostressaantuneempi kuin opettaja, jolla työkokemusta on vähemmän (0–15 vuotta).
– Muun muassa näiden tulosten perusteella tiedetään, että opettajien teknostressiä voidaan vähentää vahvistamalla opettajien osaamista, käsitystä siitä, miten teknologia sopii heidän opetustyyliinsä, myönteistä asennetta teknologiaa kohtaan sekä koulun antamaa tukea, tutkijat sanovat.
– Työhyvinvoinnin edistäminen kannattaa tehdä työpaikalla osallistavasti ja yhdessä, sillä vaikutus- ja osallistumismahdollisuudet lisäävät työhyvinvointia.
Tunna Milonoff sairastui työuupumukseen intohimotyössään. Nyt hän puhuu asiasta, josta ei hänen mielestään voi enää vaieta. Luovuus on taas palannut televisio-ohjaaja Tuomas ”Tunna” Milonoffin elämään. – Luova prosessi on ihaninta työssäni, hän sanoo. Milonoff on viime aikoina antanut kasvot työuupumukselle – hän on kirjoittanut aiheesta kirjan Liekki ja kertonut julkisesti siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun
Sosiaalinen resilienssi syntyy arjen pienistä teoista: huomenta-sanasta, kiitoksesta ja siitä, että kukaan ei jää työyhteisössä yksin. Sosiaalinen resilienssi tarkoittaa kykyä selvitä hankalissakin tilanteissa yhdessä, keksiä ratkaisuja porukalla ja rakentaa työyhteisöä, jossa jokainen kokee olevansa osa jotain, kertoo työnohjaaja Krisse Lipponen. Resilienssi näkyy siinä, miten hyvin selviydymme arjen haasteista. Se pohjaa siihen, miten kohtelemme toisiamme ja
Sodankylässä henkilöstö voi hyvin eikä uuvu työssään. Meidän on pystyttävä muokkaamaan tehtäviä ihmisten mukaan, ei toisinpäin, sanoo kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen. ”Kun työpaikalla on hyvä henki, kaikki jaksavat paremmin eivätkä kärsi työuupumuksesta. Se on aivan perustavaa laatua oleva asia. Siksi olen erityisen iloinen, että Sodankylä sai tämän vuoden työhyvinvointikyselystä ennätyksellisen myönteiset tulokset työilmapiiristä. Työntekijät ovat kuntamme
Työuupumusta ei ratkaista yksittäisillä tempuilla, vaan pitkäjänteisellä johtamisella, avoimella keskustelukulttuurilla ja sillä, että jokainen kantaa oman vastuunsa, sanoo ISS:n työhyvinvointijohtaja Sari Vainikkala. ISS Palvelut on noin 7 400 työntekijän yritys, joka tarjoaa eri toimialoille palveluita siivouksesta kiinteistönhuoltoon ja ravintolapalveluista turvallisuuteen. – Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat meidän henkilöstöllämme yleisimpiä sairauspoissaolojen aiheuttajia, mutta siitä huolimatta olemme tarttuneet
