Mielipide

25.02.2015

Paras esiin kaiken ikäisistä

Kansa puhuu ikäsyrjinnästä ja ikärasismista. Lähes jokainen keski-ikäinen kokee joutuneensa sen uhriksi tai ainakin havainneensa sellaista. Ikäsosiologit puhuvat kuitenkin mieluummin ageismistä, jolla tarkoitetaan ikään liittyviä perusteettomia ennakkoluuloja ja tyypittelyä sekä niihin liittyvää huonoa tai muihin nähden erilaista kohtelua. Koska ageismi käsittää myös pinnan alla piilevät asenteet, sitä ei ole aina helppo havaita. Se on myös paljon laajempi käsite kuin ikäsyrjintä, joka viittaa konkreettiseen tekoon. Ikäsyrjintä on siten vain yksi ageismin muoto.

Työelämässä ageistisiä asenteita ei ole vain työnantajilla, vaan myös työntekijöillä itsellään. Monesti jo viisikymppisenä aletaan vähätellä itseä, jätetään käyttämättä työnantajan tarjoamat oppimistilaisuudet ja asetetaan näin esteitä omalle etenemiselle työuralla. Myös pienet tai isot krempat ja vaivat saatetaan kuitata iästä johtuviksi ja jättää hoitamatta, jolloin ongelmat vain pahenevat.

Kun ilmiö on näin jokapäiväinen, soisi myös ageismi-termin siirtyvän arkikieleen. Osaammehan me puhua globalisaatiostakin.

Ageismiä on myös vallitseva retoriikka, joka korostaa ja jopa liioittelee ikääntymisen haittoja. Esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisten hyvää tarkoittava puhe kääntyykin näin ikääntyviä ihmisiä vastaan. Kukapa haluaisi olla vähävoimainen ja hyödytön. Näin ollen ei ole mikään ihme, että ikäihmiset eivät ole yritysten listoilla aivan ensimmäisiä toiverekrytoitavia.

Ikäkeskustelu saa meillä välillä jopa sukupolvisodan luonteen, jossa eri-ikäisten edut nähdään vastakkaisina. Syiksi ikäluokkien yhteentörmäykseen on esitetty kulttuurisia muutoksia, perhemallien muuttumista, maapallon väestömuutoksia sekä ihmisen pidentynyttä elinikää. Yksi syy ikäsotaan on varmasti myös työvoiman sisäinen kiristynyt kilpailu työpaikoista. Tässä kilpailussa iällä voidaan lyödä lujaa.

Ikä on huono yhdistävä tekijä. Erilaisuutemme kasvaa iän mukana.

Ikäkiihkoilun keskellä niin työnantajien kuin työntekijöidenkin on kuitenkin hyvä tietää, että sama ikä ei tee ihmisistä samanlaisia. Ikä on päinvastoin huono yhdistävä tekijä. Erilaisuutemme kasvaa iän mukana.

Toisin kuin usein kuulee sanottavan, ikä ei ole vain numero. Meillä jokaisella on monta ikää. On kalenterista mitattava kronologinen ikä, joka yleensä ymmärretään ainoaksi ”oikeaksi” iäksi. Jokaisella on myös biologinen ikä, joka näkyy ja tuntuu kehossa. On sosiaalinen ikä, jota määrittävät esimerkiksi perheasemaan liittyvät rooliodotukset. Persoonallinen ikämme taas liittyy itsellemme asettamiimme tavoitteisiin, ja subjektiivinen ikämme on yhtä kuin minuuden sisäinen kokemus.

Kaikki nämä iät etenevät meissä eri tahtia. Jokainen tuntee ilmiön, että joku ”näyttää ikäistään nuoremmalta”. Kyse on silloin siitä, että ihminen on biologiselta iältään nuorempi kuin kalenteri-iältään.

Jokaisen työnantajan pitäisikin osata katsoa työntekijän tai työnhakijan ikää muusta kuin kalenterista. Hänen pitäisi oppia katsomaan työntekijän työmarkkinaikää.

Työmarkkinaikä on kehittämäni käsite, joka muodostuu työntekijän kaikkien ikien ja muiden ominaisuuksien kompleksisten suhteiden kautta. Kyse on ikien ja muiden signaalien suhteesta työtehtävään ja sen vaatimuksiin. Siinä ovat mukana muun muassa työntekijän osaaminen, motivaatio ja työkuntoisuus.

Korkealla osaamisella ja hyvällä motivaatiolla on siten mahdollista kumota negatiivisiksi koettuja kalenteri-iän merkkejä. Näin siis yksilötasolla. Massatyöttömyyden ongelmaa näin ei kuitenkaan ratkaista.

Kalenteri-iän määräävyydestä huolimatta on nähtävissä, että yhteiskunnan muuttuminen on aivan meidän päivinämme muuttanut iän sosiaalisia merkityksiä. Nuorin ei välttämättä ole se, jolla on vähiten ikävuosia. Olemme jokainen tavanneet vanhoja parikymppisiä ja nuoria viisikymppisiä. Iän tuomat kasvojen uurteet tai puberteetin näppylät eivät kumpikaan kerro ihmisestä mitään kovin olennaista. Ne eivät kerro hänen arvoistaan, asenteistaan tai osaamisestaan. Kalenteri-ikää enemmän ihmisiä saattavat nykyään jo yhdistää harrastukset, elämäntavat, kulutustottumukset, pukeutuminen, puhetapa tai vaikkapa musiikkimaku. Onkin jo alettu puhua yhdenikäistymisestä, yhdenikäisyyden kulttuurista.

Työelämässä ei valitettavasti olla vielä näin pitkällä. Jokainen työnantaja tekee kuitenkin viisaasti, jos välittää oikeasti tutustua henkilöstöönsä. Jokaiseen yksilönä. Vain sillä tavalla hän pystyy välttämään ikäennakkoluulojen karikot ja saamaan parhaan osaamisen esille jokaisesta työntekijästään.

Viisas työnantaja tukee koko henkilöstönsä hyvinvointia iästä riippumatta. Hyvässä työyhteisössä nuoret ja iäkkäämmät työskentelevät yhdessä ja oppivat toisiltaan. Tässä ei ole mitään uutta, vaan pikemminkin paluuta vanhaan. Myös ennakoitu työvoiman niukkeneminen pehmentää ja muokkaa ikäasenteita.
Tunnelin päässä näkyy jo valoa.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.