Liikkuvan työn johtajalta vaaditaan ymmärrystä siitä, millaisessa ympäristössä alainen kulloinkin työskentelee ja miten ympäristö vaikuttaa tekemisiin, sanoo Matti Vartiainen.

Henkilö

• 08.05.2019

Liikkuva työ haastaa johtamisen

Matti Vartiainen työskentelee työ- ja organisaatiopsykologian professorina Aalto-yliopistossa.

Esimiehen lakisääteinen velvollisuus on valvoa, että työolosuhteet ovat turvalliset. Miten tämä on mahdollista, jos työn tekemisen paikat ovat hajautuneet ympäri maailmaa?

Työturvallisuus-, työterveys- ja työlainsäädäntöä sekä tapaturmavakuutuslakia sovelletaan myös liikkuvaan ja etätyöhön. Oma lukunsa on niin sanottu alustatalous, jossa työntekijä tekee työtä perinteisen työsuhteen ulkopuolella. Suomessa alustataloudessa työskentely on vielä melko harvinaista, joskin kasvavaa. Ongelmana on, että alustat kieltävät olevansa työnantajia. Työt tehdään itsenäisinä yrittäjinä, jolloin toimeksiantajilla ei ole vastuuta esim. työoloista. Alustatalouden säännöt ovat vasta muotoutumassa.

Miten liikkuvan työn johtaminen eroaa muusta johtamisesta?

Liikkuvan työn johtaminen lähtee oletuksesta, että jokainen alainen on sitoutunut yhteisiin tavoitteisiin ja on valmis panostamaan niiden saavuttamiseksi, vaikka työ onkin hajautunut eri ympäristöihin. Alaiset johtavat itseään yhdessä sovitun autonomian rajoissa. Johtaminen perustuu luottamukseen. Projektien hyvän alkusuunnittelun merkitys korostuu.

Millaisia ominaisuuksia liikkuvaa työtä johtavalta tarvitaan?

Johtajalta vaaditaan empatiakykyä ja kommunikaatiotaitoja, jotta hän pystyy rakentamaan luottamuksen ilmapiiriä. Johtajan on kyettävä ilmaisemaan, mitä tavoitteisiin pääseminen edellyttää alaisilta. Liikkuvassa työympäristössä me-henkeä rakennetaan virtuaalisesti. Johtajalta vaaditaan myös ymmärrystä siitä, millaisessa ympäristössä alainen kulloinkin työskentelee ja miten ympäristö vaikuttaa tekemisiin.

Miten esimies voi valvoa ja johtaa toimintaa, jos hän itsekin on jatkuvasti liikkeessä?

Esimiehen onnistumista mitataan tuloksen kautta. Onko tiimi saanut aikaan sen, mistä sovittiin? Ovatko aikataulut pitäneet? On sivuasia, mistä käsin ja miten asiat on hoidettu. Aikaansaannokset ratkaisevat. Vastuun ottaminen säilyy työn tekemisen tavoista huolimatta.

Onko suomalainen johtaminen muuttumassa vähemmän hierarkkiseksi?

On. Se on ainoa tapa, jolla monipaikkainen ja liikkuva työ saadaan toimimaan. Organisaatioiden toiminta perustuu yhä enemmän omaehtoiseen yksin työskentelyyn. Tekijä ottaa vastuun itsensä johtamisesta. Liikkuvassa työympäristössä johtajan asiantuntijuus ei enää automaattisesti takaa auktoriteettiasemaa.

Miten pidät huolta työhyvinvoinnistasi?

Hiihdän, käyn kuntosalilla, juoksen, pyöräilen ja välillä huvittelen. Vapaa-aika on tärkeää, vaikka työ ja vapaa tahtovatkin itselläni sekoittua. Sen olen oppinut, että on tehotonta tehdä työtä väsyneenä. Työt eivät silloin etene. •

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.