Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Kuvaaja: Atte Hyvärinen ja Olli Nieminen, Työväenmuseo Werstas
Työn rationalisointi muutti suomalaisyritysten rytmiä sotien jälkeen. Tavoitteena oli tehokkaampi ja toimivampi tuotantoprosessi.
Toinen maailmansota mullisti suomalaista teollisuutta monin tavoin. Myös työn johtaminen ja prosessoiminen muuttuivat pakostakin. Työ oli järjestettävä mahdollisimman tehokkaasti vanhoilla koneilla, niukoilla raaka-aineilla ja tottumattomilla työläisillä, jotka tulivat paikkaamaan sotarintamalle lähteneitä miehiä.
Poikkeustila ei päättynyt sodan loppumiseen, koska Suomen maksettavaksi lankesivat raskaat sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Jälleenrakennustyö ja sotakorvaukset takasivat töitä, mutta samaan aikaan oli puutetta pääomista, osaavasta työvoimasta ja uusista työvälineistä, vaikka paineet korvaustuotteiden valmistamiseen olivat kovat. Teollisuuden tuotantokapasiteettia piti siis kiristää, ja tämä tarkoitti työtahdin vauhdittamista.
Tehtaan johto tutustuu kahvipaahtimon työpäivään Helsingissä 1955.
Työtä lähdettiin ahkerasti rationalisoimaan eli tehostamaan. Tuotantoa haluttiin vahvistaa kokonaisvaltaisesti, niin työvoimaa, käytäntöjä kuin organisaatiorakenteitakin. Monia tehostamisen taustalla olevia ideoita oli koetettu ujuttaa yrityskulttuuriin jo ennen sota-aikaa, ja työnjohto ammensi uusia oppeja ulkomailta.
”Kellokallet” eli työntutkijat saapuivat tehtaille seuraamaan työn eri vaiheita. Työvaiheet kellotettiin eli mitattiin kuhunkin tehtävään kuluva aika. Työntutkijat kulkivat työläisten perässä mitaten jokaisen työpäivän aikana tehdyn liikkeen ja vaiheen tarkasti. Työtehtäviä määriteltiin uudelleen ja ositettiin vaiheisiin.
Kaikkein yksinkertaisimmissa tehtävissä ihminen korvattiin koneilla. Myös työajan seurantaa tehostettiin, ja työpaikoilla tuli tutuksi aikakauden uutuus: kellokorttilaite. Tehostaminen koettiin usein hiostamisena, ja vastareaktiona työläiset lakkoilivatkin. Järjestettiin esimerkiksi istumalakkoja, joissa tultiin työpaikalle, mutta kieltäydyttiin tekemästä töitä.
Työnjohtaja ohjaa ompelijoita vuonna 1955.
Työn tehostamisen rinnalla myös työntekijöiden hyvinvointiin panostettiin. Tuotanto ja työvauhti kyllä kasvoivat, mutta samalla myös palkat ja vapaa-ajan määrä olivat nousujohteisia. Terveydenhuoltoon ja sosiaaliseen toimintaan panostamalla työnjohto pyrki sitouttamaan työntekijää yritykseen. Tyytyväinen ja mielekkyyttä kokeva, yritykseen luottava työntekijä oli myös yrityksen kannalta tehokkaampi.
Työntekijän kannalta merkittävä parannus oli myös kollektiiviset työehtosopimukset. Työsopimusjärjestelmä vakiintui Suomessa vasta toisen maailmansodan jälkeen, viimeisenä Pohjoismaista. Uudelleenjärjestelyiden ja sopimusten kautta yrityskulttuuri ottikin aimo askeleen kohti nykypäivää.
In too many work communities, silence is still probably the most common way to solve problems. People remain silent about difficult matters because they do not want to insult or burden others or show their own incompetence. It seems like Finns have taken the old saying “speech is silver, silence is golden” a little too
Modernin metsätyökoneen ohjaamossa on hiljaista ja lämmintä. Ja helteellä puolestaan mukavan viileää. Nykypäivänä haasteena ovatkin pitkät vuorot ja jatkuva istuminen.
Etätyössä tarvitaan uudenlaista sosiaalista älykkyyttä, kun tunnetilatkin pitäisi aistia verkon kautta. Työyhteisössä jokainen on vastuussa viestinnän tehosta ja kommunikoinnin sujuvuudesta.
Kalakauppias Max Grönholm ei suostu nimeämään lempikalaansa, sillä ei ole olemassa kalaa, josta hän ei hyvin valmistettuna pitäisi. Lempivedeneläviään Maxin Kala on myynyt vuodesta 2016 Espoon Kauklahdessa. Max perusti kaupan vanhaan puutaloon kiemuraisen kylätien varrelle, ja siitä asti kauppa on käynyt. Jopa niin hyvin, että viime vuonna myymälä siirtyi isompiin tiloihin Kauklahden Lasihyttiin. Intohimo tuoreeseen