Tutkittua tietoa

• 19.02.2020

Virtuaalinenkin luonto tuo puhtia työhön

Metsän ja luonnon kokeminen rauhoittaa mieltä ja auttaa unohtamaan työn ja arjen huolet. Kokemukselle on saatu myös tieteellistä näyttöä. Jos metsään ja luontoon on vaikea päästä, samoja rentouttavia vaikutuksia voi kokea myös virtuaalisesti.

Usealla työpaikalla tekemisen tahti on yhä hektisempi ja tavoitteet päivä päivältä korkeammalla. Työtilojen käytön tehostaminen avotiloiksi saattaa vaikeuttaa keskittymistä.

Moni uupunut työntekijä kokee kuitenkin saavansa luonnosta voimaa työssä jaksamiseen.

Ja totta tosiaan: tutkimusten mukaan metsässä oleskelu laskee nopeasti sydämen sykettä ja verenpainetta, vähentää lihasjännitystä sekä auttaa palautumaan stressistä.

Kaupunkirakenteen tiivistämisen myötä kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta päästä hengittämään raitista ilmaa heti tarvitessaan.

Luonnonvarakeskus LUKEn tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen johti hanketta, jossa tutkittiin ensi kertaa Suomessa, mitä hyötyä virtuaalisista luontoympäristöistä voi olla työkuormituksesta palautumisessa. Tutkimus oli ainutlaatuinen myös kansainvälisesti.

Tulosten mukaan jo lyhyt hetki luontovideota katsellen palauttaa stressistä tehokkaasti ja lisää myönteisiä tunteita.

– Työpäivän aikana tarvitaan lisää palauttavia taukoja, mutta yhä harvemmalla on mahdollisuus edes elvyttäviin ikkunanäkymiin, saati että voisi helposti piipahtaa luonnossa, Tyrväinen huo- mauttaa.

Virtuaalista mielenrauhaa

Luken tutkimukseen Otaniemessä osallistui nelisenkymmentä tietotyöntekijää, jotka kävivät iltapäivisin yhteensä yhdeksän kertaa virtuaaliluontohuoneessa.

Taukotyyppejä oli neljä: metsä- ja vesivideot äänimaisemineen, äänimaisema ilman kuvia sekä kontrolliryhmänä pelkkä hiljainen huone. Tauot kestivät 15 minuuttia. Virtuaaliluontoympäristön toteutuksesta vastasi luontokuvaaja Petteri Saario.

– Tulosten mukaan jo lyhyt hetki luontovideota katsellen palauttaa stressistä tehokkaasti ja lisää myönteisiä tunteita, Tyrväinen kertoo.

Tietotyötekijöiden reagointia mitattiin sydämen sykevaihteluista. Lisäksi koehenkilöt vastasivat ennen ja jälkeen koetta psykologisiin kysymyksiin.

Fysiologisten mittausten mukaan metsävideon aikana stressitaso oli alhaisempi kuin muissa vaihtoehdoissa.

– Työuupumus ja krooninen stressi on Suomessa todellinen ongelma. Sen jatkuessa aivojen ongelmanratkaisukyky heikkenee ja työn ilo häviää. Luonnon terveyshyödyt työuupumuksen ennaltaehkäisyssä ovat merkittävät. Kannattaisikin kiinnitä huomiota siihen, miten päivittäisen taukonsa käyttää. Tauko ei palauta, jos sen käyttää työasioiden pohtimiseen ja niistä puhumiseen, Tyrväinen huomauttaa.

Olisi myös työnantajan etu kannustaa työntekijöitä pitämään vähintään lakisääteiset taukonsa.

– Aiemmasta tutkimuksesta tiedetään, että aivot vaativat taukoja kahdesta neljään tunnin välein, jotta työnteko olisi tehokasta. Virtuaaliluontoympäristöllä ei ole tarkoitus korvata aitoa luontoa vaan tuoda ihmisten luo vaihtoehto, joka lisää taukojen laatua. Virtuaaliluontohuone on edullinen tapa luoda elvyttävä ympäristö. Tarvitaan vain hyvä monitori, laadukas äänentoistojärjestelmä ja elämyksellisiä luontovideoita, Tyrväinen toteaa.

Luonto helpottaa paineita

Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen Luonnosta virtaa -tutkimuksessa ihmiset puolestaan sitoutuivat 1,5 tunnin luontohetkiin kerran viikossa viiden viikon ajan.

Luonnossa liikkuminen vähensi pidemmän päälle erityisesti kyynisyyttä, mikä on yksi työuupumuksen osa-alueista.

Tutkimuksella pyrittiin selvittämään omaehtoisen ulkoilun ja ohjatun luontoryhmän yhteyksiä työhyvinvointiin ja työssä suoriutumiseen.

– Havaitsimme, että ne työntekijät, jotka ulkoilivat lähes päivittäin, kokivat enemmän työn imua. Luonnolla näyttää olevan virkistävä vaikutus myös työuupumuksesta kärsivälle. Se saa ajatukset irti työasioista, kun tarkkaavaisuus keskittyy luontokohteisiin. Tämä on tärkeää työssäjaksamisen kannalta, yliopistotutkija Katriina Hyvönen pohtii.

Tutkimus perustui 835 suomalaisen työntekijän ja 13 työterveysammattilaisen kyselyaineistoihin. Tutkijaryhmä huomasi, että luonnossa liikkuminen vähensi pidemmän päälle erityisesti kyynisyyttä, mikä on yksi työuupumuksen osa-alueista.

Tutkimuksessa testattiin myös ulkoilun soveltuvuutta työterveyspalveluissa.

Interventiovaiheeseen osallistui 121 työntekijää kunta-alalta ja yksityiseltä sektorilta. Työntekijät ulkoilivat ryhmissä joko ohjatusti tai itsenäisesti. Kontrolliryhmään valitut jatkoivat entiseen tapaan.

– Luonto vaikuttaa tavalla tai toisella ihmisiin, mutta ihminen ei aina välttämättä tiedosta luonnon hyvinvointivaikutuksia. Luontoharrastusta ei tarvitse aloittaa suoraan Karhunkierroksesta. Ryhmässä uudet tilanteet voivat tuntua turvallisemmalta, Hyvönen muistuttaa.

Luontoon tutustuminen voi alkaa vaikka kaupunkien puistoista ja ryhmissä, jos hyttyset ja käärmeet hirvittävät.

– Luonnossa mahdollistuu hetken kokeminen. Rentouttavan vaikutuksen saamiseksi on tärkeää, että henkilö tuntee olonsa turvalliseksi. Huomasimme, että pelot hälvenivät, kun tuntemuksia pystyi jakamaan jonkun kanssa. Hytönen kertoo.

Työsuojelurahasto rahoitti kumpaakin tutkimusta.

Lue lisää: Virtuaaliluontoympäristöt tietotyöläisten hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen tukena ja Luontoympäristö työhyvinvoinnin ja työssä suoriutumisen voimavarana.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.