Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Useita työnantajia yhdistävät työpaikat olivat entisaikaan harvinaisia. Yhtiöt tapasivat teettää kaiken omalla väellä.
Vanhan ajan tehdasyhdyskunnissa oli tapana, että yhtiö pestasi tarvitsemansa työvoiman itse. Saman patruunan alaisuudessa työskentelivät niin kokeneet ammattilaiset kuin vasta-aloittaneet aputyöntekijät. Yhtiö hoiti varsinaisen tuotannon rinnalla niin kuljetukset, tuotekehityksen, mainonnan, kunnossapidon kuin siivouksenkin itse. Myös työmaaruokalaa ja lääkärin vastaanottoa pidettiin omin voimin.
Tuolloin ei vielä ajateltu, että yhtiöiden kannattaisi keskittyä tarkasti rajattuun ydintoimintaan. Tuotantoakin voitiin laajentaa ennakkoluulottomasti. Esimerkiksi Nokialle 1880-luvulla perustettu puuhiomo laajeni vuosikymmenten mittaan monialayritykseksi, joka valmisti paperin rinnalla kaapeleita, autonrenkaita, kumisaappaita ja elektroniikkaa. Nokia keskittyi matkapuhelinteknologiaan vasta 1990-luvun alussa.
Kauppahallit olivat ensimmäisiä työpaikkoja, joissa saman katon alla työskentelevät työntekijät toimivat alusta pitäen eri yritysten palveluksessa. Esimerkiksi Tampereen kauppahallissa elintarvikkeita myivät 1900-luvun alkupuolella lukuisat pienyrittäjät. Heillä oli omat työntekijät, jotka saattoivat myös periytyä yrittäjältä toiselle.
Ennen autoaikaa kauppahalli työllisti myös joukon asiapoikia, jotka kuljettivat polkupyörillään paketteja pitkin kaupunkia. He saivat korvauksensa vastaanottajien maksamista palkkiosta eli raksuista. Hevosmiehet huolehtivat isommista lasteista. Hallin omaan henkilökuntaan kuului tulevan tavaran punnitseva vaakamestari sekä vahtimestari. Vahtimestari asui kauppahallissa rottia pyydystävän koiransa kanssa. Hän valvoi järjestystä, huolehti huoltotöistä ja siivouksesta.
Kauppahallit jäivät kuitenkin jalkoihin, kun osuuskauppaliike alkoi kasvaa 1920-luvulla. Osuusliikkeet laajensivat toimintaansa kotimarkkinateollisuuteen ja erilaisiin palveluihin. Saman liikkeen palveluksessa ei ollutkaan vain leipäpuodin myyjä vaan yhtä lailla leipuri kuin myllärikin. Koko tuotantoketju haluttiin omiin käsiin eli osuusliikkeen jäsenten omistukseen.
Kun terveydenhuoltolaki oli muuttunut vuonna 1958, elintarvikemyymälöitä yhdistettiin yleismyymälöiksi, joista pystyi ostamaan niin leipää, lihaa, maitoa kuin vihanneksia. Pian käytiin pika- tai itsepalvelumyymälöissä. Suomeen nousi uusia liikekeskuksia, joista tulikin taas yhteisiä työpaikkoja kauppahallien tapaan. Ostoskeskuksiin sijoittui erilaisia palveluita ja oman alansa erikoistuneita ammattilaisia, kuten kukkakauppiaita, optikoita tai farmaseutteja.
Työelämä ja koko yhteiskunta muuttuivat 1960- ja 1970-luvulla. Väki pakkautui kaupunkeihin ja Suomi kehittyi moderniksi kulutusyhteiskunnaksi. Tuotannon täytyi reagoida muuttuviin markkina- ja kulutusvirtauksiin entistä rivakammin. Kansainvälinen kilpailu kiristyi, työt koneistuivat, ja työntekijöiltäkin edellytettiin uudenlaista joustavuutta. Suuret monialayhtiöt ja perinteiset patruunat huomasivat maailman muuttuneen.
Teknologinen kehitys vei ensin töitä lähettipojilta, puhelinvaihteilta, mainospiirtäjiltä ja konekirjoittajilta. Kun elintaso kasvoi ja palkat nousivat, yhtiöt eivät enää kasvattaneet työntekijämääräänsä. Luovuttiin omista kuorma-autoista ja tavarantoimitukset kilpailutettiin itsenäisille kuljetusliikkeille. Samoin kävi siivoojille, vartijoille, mainososastolle ja työterveyshuollolle. Velkojat pilkkoivat armotta kustannuskriisistä kärsineen E-liikkeen pieniksi yhtiöiksi.
Uudet työpaikat syntyivät erikoistuneisiin yrityksiin, jotka myivät työpanostaan muille. Henkilöstöpalveluyritykset välittivät 2000-luvulla myös myyjiä. Esimerkiksi supermarketeissa yleistyivät kauppiaan omien työntekijöiden rinnalla vuokratyöläiset ja ostopalveluna hankitut tekijät. Vastaavasti robotiikan myötä töitä tekivät itsepalvelukassat, ruokarobotit ja siivouskoneet, joiden huoltaminen tietysti ulkoistettiin. Yhteiset työpaikat olivat tulleet jäädäkseen.
Työpaikat, joissa on työntekijöitä useilta työnantajilta, ovat yhteisöllisyyden kannalta rikkaita mutta niissä voidaan kokea myös haasteita, toteaa erikoistutkija Janne Kaltiainen.
Ennen digiajan tuomaa etätyön vallankumousta vain harvoilla oli mahdollisuus työskennellä vapaasti oman aikataulunsa mukaan. Taiteilijat, kirjailijat ja tiedemiehet pakenivat jo 1800-luvulla kaupunkien kiirettä maaseudun rauhaan, jossa työ ja luonto soljuivat saumattomasti yhteen.
Uudet työntekijät kokevat usein jäävänsä työyhteisön ulkopuolelle etätöissä. Ratkaisu voi löytyä viestintätapojen ja työkalujen paremmasta hyödyntämisestä – kahvihuoneet on vietävä digitaaliseen ympäristöön.
Etätyön hyödyistä puhutaan paljon, mutta myös toimistossa on hyviä puolia.
