Evästeasetukset

Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.

Vaara vaani sukeltajaa pinnan alla

Yleinen

03.12.2015

Kuvateksti: Sukeltajat pitävät taukoa Rouhialan voimalaitostyömaalla Jääskessä vuonna 1934. Sukeltajien lyijykengissä ja raskaassa puvussa ei tehnyt mieli jaloitella.

Ammattisukeltajan työ oli yksi vaarallisimmista. Harva onnistuu nykyäänkään sukeltamaan vanhuuseläkkeelle saakka.

Sukeltajat ovat pieni ammattiryhmä, jota tarvitaan muun muassa vedenalaisissa rakennustöissä tai haaksirikkoutuneissa laivoissa. Vuosisata sitten ammatti oli uusi, kiehtova ja vaarallinen. Suomen Sukeltajain Liiton keräämien tietojen mukaan vuosina 1914–1931 kuoli tapaturmaisesti yhteensä 13 sukeltajaa: vuositasolla reilu prosentti sukeltajista menehtyi vedenalaisissa onnettomuuksissa. Sairastumiset ja halvaantumiset olivat myös tavanomaisia.

VERKKO_Kuva1_A1

Sukeltaja apulaisineen osakeyhtiö Puun rakennustyömaalla Hämeenlinnan Kantolanniemessä vuonna 1946.

Vuosisadan alussa sukeltajan tukena oli kolme apumiestä veden päällä. Kaksi miehistä pumppasi käsin ilmaa letkun päässä olevalle sukeltajalle ja kolmas oli signaalimies, joka piti koko ajan kiinni merkinantoköydestä. Apumiehet myös pukivat sukeltajan ja huolehtivat hänen varusteistaan. Sukeltajan työajan kerrottiin katkeavan vasta siihen, kun hänet oli nostettu sukelluslautan penkille, kypärän luukku oli ruuvattu auki ja signaalimiehen sytyttämä tupakka paloi hampaissa.

Vuonna 1906 perustettu Suomen Sukeltajain Liitto ajoi rakennustöitä tekevien sukeltajien asiaa. Sukeltajat olivat 1900-alun alkupuoliskolla kovapalkkainen ammattikunta, jolla oli valta vaikuttaa omaan työhönsä ja työsuojeluun. Heti liiton perustamisen jälkeen sukeltajat neuvottelivat työajan ja palkan riippumaan sukellussyvyydestä, urakkatyöstä päätettiin kieltäytyä ja sukeltajalle vahvistettiin oikeus valita itse merkinantajansa.

VERKKO_Kuva2_A2

Sukeltaja tarvitsee aina luotettavat apurit. Kuvan sukeltaja työskentelee Näsijärven maisemissa Teiskon Taulasalossa 1950-luvulla.

Liitto alkoi 1950-luvun alussa välittää sukelluskypärään asennettavia puhelimia. Sukeltamisen tekninen kehitys alkoi muutenkin muuttaa alaa. Perinteisten raskaspukusukeltajien rinnalle tulivat kevytsukeltajat eli sammakkomiehet. Tekninen varustus on edelleen kehittynyt, ja koneet ovat myös korvanneet sukeltajat monissa vedenalaisissa rakennustöissä.

Kuolemaan johtavia työtapaturmia ammattisukeltajille tapahtuu nykyään harvoin, mutta ei työ ole edelleenkään vaaratonta. Vaikka kumipuvut eivät ratkeaisi yhtä herkästi, uusinkin tekniikka voi joskus pettää. Vedenalaisilla työmailla saattaa jäädä loukkuun, ja olosuhteet eri vuodenaikoina ovat yhä arvaamattomia. Vaaratilanteiden ennakointi ja hyvä etukäteissuunnittelu kuuluvat olennaisena osana ammattisukeltajan työhön.

VERKKO_Kuva3_A3

Sukeltaja altistuu työssään pinnan alla suurille lämpötilavaihteluille. Sukellustyötä on tehtävä vuodenajasta riippumatta. Kuva on 1980-luvulta.

Sukeltajien tavoitteena on ollut alhainen eläkeikä, koska kuormittava työ vie usein ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Kunnallisen sektorin sukeltajat saavuttivat välillä tavoittelemansa 53 vuoden eläkeiän, joka vastasi myös Kansainvälisen työjärjestö ILO:n suosituksia. Uuden eläkejärjestelmän mukaisesti kaikkien tänä päivänä alalle tulevien sukeltajien tulisi kuitenkin polskia työelämässä 65 ikävuoteen saakka.

Anna palautetta jutusta