
Metsäkoneenkuljettajan työ on istumatyötä ja työvuorot venyvät 12-tuntisiksi
Modernin metsätyökoneen ohjaamossa on hiljaista ja lämmintä. Ja helteellä puolestaan mukavan viileää. Nykypäivänä haasteena ovatkin pitkät vuorot ja jatkuva istuminen.
Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Kirjoittaja: Anne Lahtinen
Kuvaaja: Työväenmuseo Werstas
Naiset pääsivät ravintoloihin ilman miesseuraa vasta keskioluen vapautumisen jälkeen.
Aikoinaan ravintoloihin oli vain harvoilla asiaa. Ravintolat luokiteltiin hintojen ja anniskeluoikeuksien mukaan eri luokkiin. Alimman luokan ravintolat, olutta tarjoilevat kansanravintolat, oli tarkoitettu työväelle. Olutravintoloita pidettiin rahvaanomaisina, ja niiden määrää suitsittiin anniskeluoikeuksia kieltämällä.
Parempaan ravintolaan meno saattoi tyssätä pukeutumiseen. Työmies saattoi ajautua kiistaan ovimiehen kanssa sopivasta pukeutumisesta. Parempaan ravintolaan ei ollut asiaa ilman pikkutakkia.
Miesseurassa ravintolan ovet aukesivat naisillekin. Georg Malmsten tanssittaa Tampereen työväenyhdistyksen ravintolassa vuonna 1962.
Naisilla puolestaan ei ollut ravintoloihin ollenkaan asiaa ilman miesseuraa. Yksinäisten naisten pelättiin laskevan ravintolan tasoa ja olevan viite prostituutiosta.
Taustalla vaikutti pitkä perinne leimata humalainen nainen kevytkenkäiseksi. Tarjoilijan ammattiakin pidettiin moraalisesti epäilyttävänä naiselle.
Muutos tapahtui 50 vuotta sitten. Elettiin yhteiskunnallisten murrosten aikaa, ja keskioluen vapauttaminen vuonna 1969 oli merkittävä käänne. Keskiolutta sai hankkia aiemman reilun sadan Alkon lisäksi lähes 20 000 ruokakaupasta.
Samalla syntyi liuta uusia olutravintoloita niin maalle kuin kaupunkeihinkin. Olutravintoloiden määrä lähes 20-kertaistui vain vuodessa.
Keskioluen vapautuksen tavoitteena oli ohjata kansaa miedompien juomien pariin. Samalla alkoholin saatavuus parani.
Ennen keskiolutvapautusta Alkoholiliike oli selvittänyt olutravintoloiden toimintaedellytyksiä kokeilulla, jossa ravintoloita perustettiin maaseudulle ja kaupunkien keskustojen ulkopuolelle. Näissä ravintoloissa myytiin vain mietoja juomia, eikä niissä ollut ateriapakkoa.
Aiemmin tarjoilijat olivat edellyttäneet asiakkaita ostamaan myös ruokaa, jos he tilasivat alkoholia.
Kokeilu oli onnistunut. Ravintoloissa törmättiinkin nyt uusiin asiakasryhmiin. Alko teki selväksi kantansa, että naiset eivät laske ravintolan tasoa eivätkä vaikuta hintaluokkaan. Anniskeluikärajaa alennettiin 21 vuodesta 20 vuoteen, ja mietojen juomien anniskeluikärajaksi tuli 18 vuotta.
Etenkin nuoret liittivät alkoholin vapauteen, ja alkoholin kokonaiskulutus lähes kolminkertaistui alle vuosikymmenessä.
Tarjoilijat joutuivat kuitenkin tarkkailemaan asiakkaita ja säännöstelemään tilauksia. Alkon sääntöjen mukaan henkilökunta ei saanut toimia niin, että asiakas olisi halunnut tilata lisää alkoholijuomia.
Anniskeluohjeet kevenivät vähitellen, ja esimerkiksi ruokapakosta luovuttiin viimein vuonna 1980. Portsarikaan ei enää ollut tavanomainen näky ravintolan ovella vaan useimmiten tarjoilija oli henkilökunnasta ensimmäinen, joka kohtasi asiakkaan. •
Modernin metsätyökoneen ohjaamossa on hiljaista ja lämmintä. Ja helteellä puolestaan mukavan viileää. Nykypäivänä haasteena ovatkin pitkät vuorot ja jatkuva istuminen.
Etätyössä tarvitaan uudenlaista sosiaalista älykkyyttä, kun tunnetilatkin pitäisi aistia verkon kautta. Työyhteisössä jokainen on vastuussa viestinnän tehosta ja kommunikoinnin sujuvuudesta.
Kalakauppias Max Grönholm ei suostu nimeämään lempikalaansa, sillä ei ole olemassa kalaa, josta hän ei hyvin valmistettuna pitäisi. Lempivedeneläviään Maxin Kala on myynyt vuodesta 2016 Espoon Kauklahdessa. Max perusti kaupan vanhaan puutaloon kiemuraisen kylätien varrelle, ja siitä asti kauppa on käynyt. Jopa niin hyvin, että viime vuonna myymälä siirtyi isompiin tiloihin Kauklahden Lasihyttiin. Intohimo tuoreeseen
Maailmanlaajuinen koronavirus yllätti yhteiskunnan ja liike-elämän maaliskuussa. Pahiten osumaa otti ravintola- ja matkailuala. Ravintoloitsija Henri Alén tiesi, että kriisijohtamisessa tärkeintä on viestiä selkeästi. Vain näin voi selvitä kriisistä mahdollisimman vähin vaurioin – jos siitä on mahdollista selvitä.
Kommentit (1)
Olen käynyt erilaisissa ravintoloissa 60-luvun lopulta asti. Ruokailupakon poistaminen vasta v. 1980 on puppua! Mitään ruokailupakkoa ei tuolloin enää ollut. 1970-luvulla olin töissä anniskeluravintoloissa, tiedän kyllä miten toimittiin.
Paljon aikaisemmin anniskeluohjeiden mukaan ei ns. väkeviä saanut tarjoilla aamupäivällä. Olutta sai mutta se edellytti vähintään voileivän ostamista, ei syömistä. Niinpä se leipä myytiin useaan kertaan! VR:n junissa oli omia outoja anniskelusääntöjä.