Nuori toimitusjohtaja kasvoi perheyrityksen vetovastuuseen
Kuvateksti: Suvi Hassinen valitsi perheyrityksen tarjoaman kiinnostavan työuran. Nuori toimitusjohtaja arvostaa jatkuvaa oppimista ja pitää itsensä kehittämistä tärkeänä.Kasvavassa monialayrityksessä ei tytötellä. HAVEL Oy:n toimitusjohtaja Suvi Hassinen myöntää, että työskentelyssä naisena miesvaltaisella alalla voi olla etunsakin, mutta nuori toimitusjohtaja ei ajattele omaa ikäänsä eikä sukupuoltaan.
Muovi- ja metallialan monialayritys Hassinen Veljekset Oy:n tuotantotilat sijaitsevat idyllisessä maaseutumaisemassa Ilomantsissa. Tuotantotilojen julkisivu näyttää erehdyttävästi perinteiseltä navetalta, ja niinhän se onkin.
Tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan juhliva yritys, tuttujen kesken HAVEL, on vuosien mittaan kasvanut ja toimitilat ovat laajentuneet, mutta yrityksen moderneihin tuotantotiloihin ja toimistoon pääsee edelleen entisen navetan kautta.
Yrityksen kanssa rinnakkain on kasvanut myös nykyinen toimitusjohtaja, Suvi Hassinen (28), joka aloitti isänsä ja setänsä perustamassa yrityksessä kesätyöntekijänä 15-vuotiaana.
– Olin silloin loma-aikoina tuotannossa tekemässä suojaspiraaleja ja rantureita.
Metalliset veneranturit ovat yrityksen pitkäaikaisin tuote ja muoviset hydrauliikkaletkujen suojaspiraalit nykyinen päätuote. Kolmas yrityksen tuoteperhe on kotimaan markkinoille ja vientiin syntyvät metsäkoneiden monet työkalut.
Yrityksen pitkäaikaisimmat työntekijät ovat tutustuneet nykyiseen toimitusjohtajaan hänen ollessaan vain neljän ikäinen. Toimitusjohtajan lapsuudenkoti kun sijaitsee tuotantotilojen kanssa samassa pihapiirissä.
Perheyrityksen sukupolvenvaihdos
Suvi Hassinen näki perheyrityksessä mahdollisuuden kiinnostavaan uravalintaan jo varsin nuorena.
– Kymmenisen vuotta sitten olin ensimmäisen kerran isän mukana messuilla. Olin silloin vähän alle 18-vuotias ja sain toimia messuilla englanninkielen tulkkina. Siitä lähti innostus. Huomasin, että markkinointi voi olla kiinnostavaa. Siihen asti olin tutustunut työhön vain tuotannon puolelta.
Saamastaan markkinointikipinästä huolimatta Hassinen suoritti valmiiksi aloittamansa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan opinnot, kaksoistutkintona lukion kanssa.
– Sitten aloitin kansainvälisen liiketalouden opinnot. Vientitehtävät tuntuivat kiinnostavilta ja tärkeiltä. Huomasin kuitenkin, ettei myynti ole ominta alaani. Minua kiinnostaa kokonaisuuden hallinta, se miten langat pidetään käsissä.
Hassinen kertoo hoitaneensa paljolti toimitusjohtajan tehtäviä jo ennen virallista nimitystä.
– En tietoisesti kuitenkaan tähdännyt toimitusjohtajaksi.
Ajatus yrityksen siirtymisestä nuoremman polven käsiin on ollut luontevasti läsnä jo kauan. Pari vuotta vanhempi veli Mika Hassinen vastaa yrityksen tuotannosta ja ostoista.
Tuotekehityksestä markkinointiin
Suvi Hassinen on kantanut toimitusjohtajan titteliä virallisesti nyt reilun vuoden verran, sen jälkeen, kun isä, Seppo Hassinen (64) halusi siirtyä kokonaan mielipuuhaansa, tuotekehityksen puolelle
– Toimitusjohtajaksi tulin luonnollisesti, kun minä niitä tehtäviä olin jo hoitanut. Seppo oli jo käytännössä siirtynyt siihen tuotekehityksen lempipuuhaansa.
Seppo Hassinen on kotiseudullaan tunnettu keksinnöistään, joista hänet on useaan otteeseen palkittukin.
– Isä saa nyt tehdä sitä, mistä eniten pitää. Hän on oman elämänsä pellepeloton, me muut myymme ja markkinoimme hänen keksintöjään eteenpäin. Ennen meiltä tulikin aina uusi tuote joka vuosi, hymyilee Hassinen ja lisää, että nyt on yrityksessä panostettu valmiiden tuotteiden kehittämiseen.
Markkinointi on kuulunut osana toimitusjohtajan toimenkuvaan.
– Kädet ovat työtä täynnä ja välillä markkinointiponnistukset ovat jääneet odottamaan parempaa hetkeä. Aika ei riitä kaikkeen. Harmittaa, ettei ehdi tehdä kaikkea niin hyvin ja perusteellisesti kuin haluaisi. Vielä vähän aikaa sitten oli paljon tehtäviä, jotka olivat ”pitäisi tehdä” -listalla. Nyt on tilanne parempi, kun markkinointiin on saatu apua, huokaa Hassinen ja kehuu viereisen työpöydän ääressä ahertavaa työntekijää.
Vastikään on yritykseen palkattu myös uusi vientimyyjä.
– Tänä vuonna aiomme palkata yhden myyjän lisää Pohjoismaiden myyntiä hoitamaan. Edellyttäen tietysti, että pääsemme myyntitavoitteisiin.
Henkilöstöä, strategiaa ja taloutta
Yrityshallinnon käytännön työssä pakolliseksi pahaksi Suvi Hassinen kuvaa papereiden pyörittämisen byrokratiaa. Strategisen johtamisen hän kokee omaksi vahvuusalueekseen.
– On mielenkiintoista yrittää löytää ratkaisuja, joiden avulla päästään pitkän aikavälin tavoitteisiin. Toki eri tuotantovaiheiden kustannustehokkuuden parantaminen tehdään yhteistyössä koko henkilöstön kanssa.
Henkilöstöjohtamisen suhteen yrityksessä on toimitusjohtajan näkökulmasta hyvä tilanne. Yritys työllistää tällä hetkellä 11 työntekijää Ilomantsin toimipisteessä. Yksi vientimyyjä asuu ja työskentelee Itävallassa.
– Vaihtuvuus on vähäistä. Suurin osa on pitkäaikaisia työntekijöitä. Meillä on hyvä työporukka. Pyrimme olemaan joustavia puolin ja toisin.
Hassinen kiittelee yrityksen työntekijöiden osaamista.
– Työntekijät ovat perehdyttäneet minut koko yrityksen tehtäviin. En kuvittele tietäväni asioita paremmin kuin he. Kun suunnittelemme automaatiota ja tuotannon tehostamista, kysyn ensin heidän näkemystään.
Ehkä tulevaisuudessa ei missään enää tarvitse törmätä siihen, että nuori ja nainen tässä asemassa olisi erikoisuus.
Omaa ikäänsä ei nuori toimitusjohtaja ajattele.
– Moni tietysti miettii, että nuori nainen ja miesvaltaisella alalla. Itselle se on normaali, arkinen asia. Yrityksen sisällä ei asiaan kiinnitetä huomiota. Työntekijöistä suurin osa on ollut meillä pitkään. Keskimäärin työvuosia on työntekijöillä takana jo 15. Mitään tytöttelyä en ole omassa yrityksessä kokenut.
– Joskus messuilla on messuvieraiden kysymyksistä paljastunut heidän ajattelevan, että olen paikalla ”messutyttönä”. Minulta on kysytty, että tiedätkö näistä tuotteista jotain, nauraa Hassinen.
Hän uskoo, että miehisellä alalla voi sukupuolesta olla etuakin.
– Asiakkaat muistavat, että se firma, jota messuilla esittelee nainen. Itse ajattelen, että ei tässä mitään erikoista ole. Ehkä tulevaisuudessa ei missään enää tarvitse törmätä siihen, että nuori ja nainen tässä asemassa olisi erikoisuus.
Vastuullinen ja vaativa tehtävä
Toimitusjohtajalla on tärkeämpiäkin asioita mietittävänään, kuin oma ikänsä. Yrityksen kehittäminen vaatii päivittäistä työtä.
– Kilpailemme ulkomaalaisten yritysten kanssa samoilla markkinoilla. Heillä on usein halvemmat henkilöstökustannukset.
Yrityksen muovipuolen tuotteista lähtee vientiin nyt noin 40 prosenttia.
– Tavoitteena on nostaa viennin osuus ensi vuoden loppuun mennessä 50 prosenttiin tai yli.
Yksi toimitusjohtajan työn ilonaiheista onkin se, että myyntitavoitteet saavutetaan.
– Sitä iloa yritän jakaa muillekin. Alkuvuodesta se oli taas mahdollista, sillä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tavoitteet ylitettiin.
Myös asiakkailta tullut hyvä palaute ilahduttaa toimitusjohtajaa. Arjessa on toki haasteitakin.
– Viime vuodet ovat olleet puurtamista. Yrityksen kehittäminen on hidasta hommaa.
Hyvä työilmapiiri vaatii huomiota myös henkiseen työhyvinvointiin. – Tasapuolinen kohtelu, joustavuus ja luottamus.
Vuosia kun tekee ja katsoo sitten taaksepäin, niin näkee, mitä on saatu aikaan. Ymmärtää, että on tehty iso harppaus, vaikka arjessa sitä ei juuri ehdi huomata.
Toimitusjohtaja tietää parhaillaan spiraalipuolen kilpailun tiukaksi. Häntä askarruttaa, miten pysyä mukana hintakilpailussa.
– Se on asia, johon on pakko löytää ratkaisu.
Työhyvinvoinnilla monet kasvot
Työntekijöiden työterveyttä ja työhyvinvointia pohtiessaan Hassinen korostaa ergonomiaan panostamista.
– Tuotannon puolella on nostolaitteita, jotta työntekijöiden tarvitsisi nostella mitään mahdollisimman vähän. Toimiston puolella on sähköpöydät, ergonomiaan kiinnitetään huomiota kaikissa työtehtävissä.
Hyvä työilmapiiri vaatii huomiota myös henkiseen työhyvinvointiin.
– Tasapuolinen kohtelu, joustavuus ja luottamus. Pyrimme aina löytämään ratkaisun, jos työntekijöillä on henkilökohtaiseen arkeen liittyviä toiveita. Jos työntekijä tai hänen lapsensa sairastuu, riittää asiasta ilmoittaminen.
Yrityksessä työntekijät tuntevat toinen toisensa. Suurin osa työntekijöistä on Ilomantsista tai lähialueelta.
– Luottamus lisää viihtyvyyttä.
Toimitusjohtaja kiinnittää huomiota myös omaan työhyvinvointiinsa. Voimia työhön kerätään työajan ulkopuolella.
– Tärkeintä on se, että elämässä on muitakin asioita kuin työ. Ajatukset on saatava välillä pois työasioista. Aiemmin harrastin kilpaurheilua, amerikkalaista jalkapalloa. Nyt olen seuran puheenjohtaja, mutten aktiivisesti urheile.
Itsensä kehittämisen Hassinen kokee myös tärkeäksi.
– Arvostan jatkuvaa oppimista. Vuosittain haluan koulutusta tai valmennusta oman osaamisen kehittämiseksi. Toki on osattava myös nauttia siitä, mitä on saavuttanut.
Toiminnan nuorkauppakamarissa, yrittäjäjärjestössä ja kauppakamarissa hän näkee voimauttavana, vaikka ne tietyllä tavalla työhön liittyvätkin.
– Ne ovat tuoneet uutta innostusta. Vertaisverkostosta saa tukea ja uusia näkökulmia omaankin työhön.
Pari vuotta sitten hankittu omakotitalo Joensuussa on projekti, joka niin ikään vie ajatukset pois työstä. Osa työtehtävistä hoituu kotitoimistosta, pari kertaa viikossa taittuu tunnin työmatka Ilomantsiin vaivatta.
Uuden äärellä perheen kasvaessa
Perheen ensimmäinen lapsi syntyi kesän alussa. Toimitusjohtajan äitiysloman ajaksi ei yritykselle ole hankittu sijaista, mutta työtehtäviään hän on jakanut toisille.
– Osan tehtävistä voin itsekin hoitaa. Kirjanpitäjän kanssa voin hoitaa asioita, jotka eivät ole sidottu tarkkaan aikatauluun.
– En jää täysin pois työstä. Haluan ainakin pysyä kärryillä siitä, missä mennään. Mutta en aio olla aina ja heti saavutettavissa. Vauva-aika on kuitenkin niin lyhyt.
Hassinen ei aio tuoda stressiä työasioista vauva-arkeen.
– Kesä oli hyvää aikaa ottaa rauhallisesti lapsen kanssa. Aiemmista kesistä tuttua on, että kesällä ei kannata aloittaa mitään kehitysprojekteja. Kaikki asiat vievät ihmisten lomien takia kolme kertaa pidemmän ajan kuin talvella. Voin siis hyvällä omalla tunnolla lomailla.
Toki vauva on tervetullut myös mukaan äidin työpaikalle, entisen lapsuuden kodin naapuriin. Perheyrityksen vahvuuksilla on roolinsa myös vauva-arjessa.
– Mummo ilahtuu, kun saa vauvan kylään. Mieheni käyttää myös vanhempainvapaan hyväkseen.
Toimitusjohtajan kalenteriin on varattu ensimmäinen työmatka marraskuulle. Puoliso ja vauva ovat tulossa mukaan. •
Anna palautetta jutusta