Luonto­kuvaaja työskentelee hankalissakin oloissa

Olen ulkoilmaihminen ja viihdyn luonnossa, mikä on keskeinen syy siihen, että teen tätä työtä. On hienoa olla ulkona luonnossa erityisesti sellaisina aikoina, jolloin muita ei ole liikkeellä ainakaan ruuhkaksi asti. Ajattelen, että erämaa ei ole pelkästään jotain jossain kaukana, vaan se on myös ajallinen käsite: Erämaan rauhan löytää ihan hyvin läheltäkin, kun lähtee liikkeelle aamuyöstä.

Työni on monipuolista. Kuvausvaiheessa mennään sinne, missä kulloinkin tavoitteena oleva kohde on. Viimeksi olimme luodoilla niin ulkona merellä kuin voi olla. Kuvasimme harmaahylkeitä ja vastasyntyneitä kuutteja sekä elämää siellä, parittelua ja imetystä, osittain myös pinnan alla. Oli kova tuuli, 15 m/s, pakkasta yli 10 astetta, joten kaikki kamat olivat jäässä. Hyvin siitä selvisimme.

Kun pääsee oikein lähelle petoa, se on hieno tunne, jota ei voi jakaa.

Luonnon, eläinten sekä siihen liittyvien ilmiöiden lisäksi dokumenteissamme on usein läsnä myös ihminen, jolla on kiinnostavia aiheeseen liittyviä tarinoita ja lisäksi vahva suhde luontoon. Iso osa työstäni tapahtuu sisätiloissa, missä materiaali editoidaan. Jo ennen kuvauksia tapahtuu paljon: ideointia, käsikirjoitusta, kuvausten suunnittelua sekä yhteistyötä yhteistyökumppaneiden kanssa.

60-luvulla me lapset vietimme paljon aikaa ulkona, sillä sisällä ei juurikaan ollut tekemistä. Samoilin pitkin metsiä ja järvenrantoja, sieltä se luonnonrakkaus lähti. Erilaisten vaiheiden kautta päädyin dokumenttielokuvien ja luontokuvaamisen maailmaan.

Parasta työssäni on saada kokea ja nähdä asioita luonnossa, kaikilla aisteilla. Se on ainutlaatuista ja etuoikeutettua. Ihminenhän on eläin ja paikkamme on luonnossa. Vasta parin-kolmen viime sukupolven aikana ihmiset ovat alkaneet vieraantua siitä – ei ihme, että monet eivät voi hyvin.

Huonoja puolia työstäni en keksi, mutta toki haasteita. On paljon asioita, joihin ei voi vaikuttaa, esimerkiksi säähän. Kallis kalusto on hankittava itse. Tietynlainen taloudellinen epävarmuus on myös haaste, ei tällä rikastumaan pääse.

Eläimen kohtaaminen kuvatessa on aina hieno kokemus. Lähelle pääseminen joskus on tietyllä tavalla messiaaninen kohtaaminen. Ihmiset kyselevät, että eikö ole tylsää olla kojussa niin pitkään, kun mitään ei tapahdu, mutta yksikään hetki ei ole ollut tylsä. Se on vaan niin jännää. Suomen suurpedot olen nähnyt monta kertaa. Sudet, karhut, ilvekset ja ahmat ovat käytännössä ihmiselle täysin harmittomia. Petoja kuvatessani en pelkää ollenkaan.

Matkustan työssäni paljon, pääasiassa Suomessa, joskus myös maailmalla, nelisen kuukautta vuodessa riippuen tuotannon vaiheesta. Joskus olen matkoilla puolikin vuotta vuodesta. Perheeni on tottunut siihen ja teemme myös yhdessä töitä. Elämämme on aina ollut tällaista, ei siinä meille ole mitään ihmeellistä.

Saan työstäni ilmaiseksi terveyshyötyjä, mutta harrastan lisäksi säännöllisesti liikuntaa. Dokumenttien leikkausvaiheessa, kun istun paljon, lenkkeilen paljon lähiluonnossa. Erityisesti metsä elvyttää. Kun olen levoton, luonto rahoittaa, ja kun olen allapäin, luonto piristää.•