– Työssä jaksamisessa auttaa se, että ei ole stressaava ihminen. Kyllä minullakin joskus pullat palavat uuniin, kun teen montaa asiaa yhtä aikaa. Mutta se ei haittaa, nauraa toisen polven leipomoyrittäjä Jenni Avikainen.

Työpaikka

• 20.02.2018

Leipomisen iloa Avikaisella jo toisessa sukupolvessa

Hyvä meininki ja ilo perinteen jatkamisesta antavat voimia Avikaisen leipomon toisen polven yrittäjille.

Helsingin Kallion uumenista, kullatun viipurinrinkelin alta, löytyy nostalgiaa henkivä pikku leipomo. Leivät ovat esillä hyllyillä tiskin takana ja ne kääritään puotipaperiin. Leipomon hitti on ruisleipä, joka on leivottu 50-luvulla riihimäkeläiseltä leipurilta saatuun juureen. Vitriinissä tuoksuvat tuore munkki ja mustikkapiirakka, jonka voi nauttia kahvikupposen kera pienen pöydän ääressä. Ovikello kilahtaa ahkeraan, ja kävijöissä on paljon kanta-asiakkaita. Myymälässä ahkeroi Emilia, joka tuli alun perin kesäharjoittelijaksi ja jäi osa-aikaiseksi työntekijäksi taloon.

Leipomon puolella tulvahtaa vastaan iloinen ja vauhdikas tekemisen meininki. Paikalla ovat Jenni Avikainen, leipomista harjoitteleva Olli sekä hänen ohjaajansa, leipurikondiittori Jan Ott. Pari kehitysvammaista nuorta käy kahdesti viikossa harjoittelemassa leipomista ja asiakaspalvelua myymälän puolella. Joukosta puuttuu tänään vakiomiehitykseen kuuluva, Jennin mukaan ”aivan ihana” Mikki Hellstén. Leipomossa on usein myös Stadin ammattiopiston leipurilinjan opiskelijoita. Paikalla pyörähtää myös yrityksen logistiikan, laskutuksen ja monta käytännön juoksevaa asiaa hoitava Olavi Avikainen.

Vuonna 1955 Elvi ja Eino Avikainen perustivat leipomon Riihimäelle, josta siirryttiin ensin Helsingin Konalaan ja 1966 nykyiselle paikalle Franzeninkadulle. Nyt leipomoa pyörittävät heidän lapsensa Jenni ja Olavi. Nuorena Jenni Avikainen haaveili somistajan töistä, ja leipuri-isä kutsui 17-vuotiaan tyttärensä leipomoa ja myymälää somistamaan. Samalla sitten opiskeltiin myös leipomisen saloja. Tällä tiellä on oltu pian neljänkymmentä vuotta.

”Katsoin pienenä ihaillen, miten isä käsitteli taikinaa kuin kone.”

– Katsoin pienenä ihaillen, miten isä käsitteli taikinaa kuin kone, Jenni muistelee. Kun isästä aika jätti, Elvi-äiti jatkoi työtä leipomon uutterana vetäjänä 89-vuotiaaksi saakka. Eräänä päivänä Jenni Avikaisen oma tytär katsoi ihmetellen leivontapöydän ääressä äitinsä työskentelyä ja totesi, että sinä teet tuota kuin joku kone. Se lämmitti mieltä – näin sukupolvien ketju jatkuu ja tuntuu, että isän henki on leipomossa läsnä tavallaan edelleenkin.

Motivaatiota tarvitaankin, sillä kahtena päivänä viikossa herätys on kahdelta ja työtä riittää reilusti kellon ympäri jopa 15 tuntia. Päivä täyttyy monenlaisista tehtävistä. On tilausten vastaanottoa, tarvikkeiden tilausta ja harjoittelijoiden opastamista. Ennen kaikkea työ on kuitenkin itse leipomista. Mikä on jaksamisen salaisuus?

– Tämä työ on elämäntapa. Meillä on hyvä työnjako Olavi-veljen kanssa ja tulemme hyvin toimeen keskenämme. Kaikki ihmiset täällä leipomossa ovat hauskoja, nauramme paljon ja fiilis on tosi hyvä. Kehitysvammaiset harjoittelijat tuovat iloa ja välittömyyttä, joskus halataan ja tanssahdellaankin työn lomassa. Ihanat asiakkaat ovat tietenkin tosi tärkeitä.

Yksi salaisuuksista on, että ei haluta kasvaa isommaksi, vaan pysytään pienenä yrityksenä.

Itsenäinen yrittäjä saa myös itse päättää asioista. Yksi salaisuuksista on Jennin mielestä se, että ei haluta kasvaa isommaksi, vaan pysytään pienenä yrityksenä.

– On myös hienoa saada tehdä omin käsin asiat alusta lähtien, kuten pursottaa pikkuleivät ja laittaa uuniin. Siinä tuntee käsin tekemisen ja osaamisen iloa. Tai kun opastaa leipuriopiskelijoita ”riivaamisen” eli leivän muotoilemisen saloihin. Se ei ole ihan yksinkertaista, kun kyseessä on juureen tehdyn, sitkottoman taikinan muotoilu. Kun omat kädet tekevät tasaisen limpun varmoin ottein, voi tuntea melkein kuin oman äidin kädet siinä tekisivät työtä.

Nauravaista leipurimestaria hyvästellessä on helppo uskoa, että ilmapiiri antaa voimaa työhön. Lähtiessäni teatterissa Rölli-peikon roolissa sijaistanut Jan kajauttaa Röllin äänellä: ”Kautta likaisten varpaitteni, kyllä tämä homma tästä hoituu.”

Yksi vastaus artikkeliin “Leipomisen iloa Avikaisella jo toisessa sukupolvessa”

  1. antti markkanen sanoo:

    Hki:n Toisenlyseon poikakoulun oppilaana ( vm. -57) voin kertoa,että Elvin ja ihanan Jennin leipomo oli suuressa suosiossa meillä. Jotkut saivat ostaa jopa luotolla. Käsittääkseni kaikki velat hoidettiin pikaisesti ! Koulun ruoka ei pystynyt kilpailemaan Avikaisten tuotteiden kanssa. Sinne meni monesti viikkorahat…Elviltä sai ostettua myös Da`capo suklaapatukoita…muistaakseni.
    Kävimme ”vuosikurssin” -57 porukalla kiittämässä Elviä ja Jenniä viime vuonna luokkakokouksen yhteydessä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.