Ari Rämön mielestä johtaminen ei kaipaa munkkilatinaa tai kryptisiä teorioita. Hän kiteyttää tapaansa johtaa yhteen sanapariin arvostelu – arvostus. Kokonaisuutena merkityksen ymmärtää hyvin siihen liittyvien muiden sanaparien kautta: Lannistus – innostus. Pelko – luottamus. Latistus – nosto. Totisuus – ilo. Arvostelu – arvostus. Tappio – tulos. Kumman valitsemme?

– Johtaminen on aina ensisijaisesti tunteen johtamista. Arvostetuiksi itsensä kokevat ihmiset tekevät parhaansa, eivät vain pakollista. Tuloksissa on valtava ero, hän toteaa.

Rämö on johtanut pian 14 vuotta kansainvälisen SICK-konsernin Suomen tytäryhtiötä. SICK Oy markkinoi, asentaa ja huoltaa emoyhtiön valmistamia antureita ja anturisovelluksia Suomessa.

Firman yleismieheksi itseään kutsuvan toimitusjohtajan johtamistavan tulokset näkyvät jo Vantaan toimiston eteisessä. Naulakon yläpuolelle on kiinnitetty kunniakirjoja sijoituksista Suomen parhaiden työpaikkojen kilpailussa. Voittorivi pienten yritysten sarjassa on 1-1-1-3-2-2-3-4-2-3.

Ihmiset viihtyvät työssään. Kuuteen vuoteen ei kukaan ole lähtenyt talosta, sairauslomat ovat minimissä, eikä lomautuksia ole tarvittu.

– Haluamme, että asiakkaidemme saama palvelukokemus on hyvä. Kun ihmisillämme on hyvä olla, se näkyy asiakkuuksissa. Omistajien kannalta on tärkeää, että olemme vajaan 14 vuoden aikana nelinkertaistaneet myyntimme, Rämö toteaa.

Kaiken arvostelija

Tie arvostelijasta arvostajaksi on kuitenkin ollut pitkä. Rämö koki aikansa lasten tavoin kovaakin arvostelua.

– Isä arvosteli aina kaikkea. Vieläkin, kun joku käskee, nousevat karvat pystyyn, koska isä aina käski. Näitä muistoja on meillä monella.

Koulussa haettiin virheitä, ja punakynä väritti kokeet. Rämöllä oli lukiossa englannin opettaja, joka palautti kokeet huonommuusjärjestyksessä. Hän otti päällimmäisenä olevan kokeen ja vaati oppilasta luokan edessä kuuntelemaan kokeensa virheet, jotka opettaja luki ääneen. Niille naurettiin joukolla.

– Se vaikuttaa vieläkin. Konsernikielenämme on englanti, jolla tulen hyvin toimeen päivittäin. Mutta kun vastassa on täydellistä englantia puhuva henkilö esimerkiksi Lontoosta, puhun tiedostamattani huonommin, sillä pohdin koko ajan vastapuolen hakevan puheestani virheitä. Kun keskustelukumppanina on saksalainen, en jännitä lainkaan keskustelua, koska kumpikaan ei puhu äidinkieltään.

Rämön ensimmäisessä työpaikassa esimies oli loman aikana täyttänyt tämän pöydän PostIt-lapuilla. – Luulin, että laput olivat uusia tilauksia, mutta ne olivatkin kaikki virheitä, jotka hän oli löytänyt minun töistäni.

Neljännesvuosisata virheitä jäljittävässä kulttuurissa jättää jälkensä. Kolmevitosena Rämö käytti kaiken mahdollisen aikansa arvosteluun, eikä oikeastaan arvostanut ketään muuta tai muiden
ajatuksia.

– Kun ihminen tulee idean kanssa, voin ampua sen alas sanomalla, että minulla on paljon parempi. Tai voin sanoa, että hyvä homma, tee vain. Tämä on kaiken ydin, Ari Rämö sanoo.

Isyys opetti arvostamaan

Oven muutokseen raotti perheellistyminen. Oli isän onni, että perheen kolmesta lapsesta kaksi syntyi yhtä aikaa, sillä kaksosten hoito vaati myös isän syliä.

– Opin hyvän fiiliksen merkityksen, kun olin paljon lasten kanssa. Pieni lapsi näyttää tunteensa, nauraa ja itkee. Jos lapset hakkaavat toisiaan leluilla, ei voi odottaa, että asia käsitellään kehityskeskustelussa kolmen kuukauden kuluttua. Asiaan on puututtava heti ja saatava molemmille hyvä tunne huolimatta tapahtuneesta. Kun on tajunnut, kuinka tärkeää hyvä fiilis on lapsille, ymmärtää sen tärkeyden myös työyhteisössä.

Lapsille ollaan esimerkkinä. Kuunnellaan ongelmia ja tuetaan.

– Jos lapsi tulee huonon koenumeron kanssa koulusta, ei hänelle sanota, että mene huoneeseesi. Tuon sinulle kohta tiedotteen, että meillä alkaa yyteet. Sinulla on kuukausi aikaa muuttaa naapuriin. Mieti, mitä leluja otat mukaan.

– Ei, vaan lasta autetaan onnistumaan toiste. Lapsiaan arvostaa ja tekee heidän vuokseen aivan kaiken. Miksei samaa tekisi duunissakin.

Rämö korostaa fiiliksen – hyvän ja huonon – tarttuvan nopeasti. Jos on itse huonolla tuulella tai arvostelee, aika pian toinenkin on huonolla tuulella. Negatiivisuuden kierre on valmis.

Rämö kertoo tajunneensa, että tullessaan rankan työpäivän jälkeen väsyneenä ja huonolla tuulella kotiin, hän aloitti lastenkin kanssa tivaamalla, mitä läksyjä näillä oli tekemättä. Sen sijaan, että olisi kysynyt, mitä kivaa tehtäisiin tänään, tai mitä kivaa he ovat päivän aikana tehneet. Arvostelevat sanat veivät hyvän fiiliksen.

– Kun lapset ovat halunneet yllättää vanhemmat ja leiponeet pullaa, huomaammeko leipomisen jäljiltä sotkuisen keittiön vai valmiit pullat, vaikka olisivatkin hivenen tummapintaisia? Huomaammeko täytetyn astianpesukoneen, vai että se on väärin täytetty? Ensimmäisillä sanoillamme on iso vaikutus lasten tekemiseen ja etenkin itsetuntoon tulevaisuudessa.

Suhtautumisemme kantaa myös tuleviin vuosikymmeniin.

– Aika moni vanhus elää yksinäisenä. Yksi syy valitettavasti on, että heille ei riitä mikään, mitä lapset tai lapsenlapset tekevät, koskaan mitään ei tehdä heidän mielestään oikein. Heille tulee vieraita kivalla fiiliksellä, mutta moni lähtee mielensä pahoittaneena pois arvostelujen jälkeen. Kuka haluaa mennä arvosteltavaksi?

“Jos lapsi tulee huonon koenumeron kanssa koulusta, ei hänelle sanota, että mene huoneeseesi. Tuon sinulle kohta tiedotteen, että meillä alkaa yyteet. Sinulla on kuukausi aikaa muuttaa naapuriin. Mieti, mitä leluja otat mukaan.”

Ei numeroita hatusta

Rämö aloitti työuransa perheyrityksessä, joka opetti pienen yrityksen arjen. Siirryttyään Kaukomarkkinoille hän vaihtoi 25 hengen yhteisöstä 800 työntekijän yritykseen, jossa hän oli ladontakoneiden myynnistä vastaava myyntipäällikkö ja henkilö numero 742 pienessä työhuoneessa. Asiakkaina olivat kännyköillään kasvaneet Nokia, Salora ja Mobira. Rämö kävi myyntikursseja Mercuri Internationalilla, innostui koulutuksista ja vaihtoi heille kouluttavaksi konsultiksi kahdeksaksi vuodeksi.

– Tehtäväni oli myynnin ja myynnin johtamisen valmennusta sekä johtamisen yhteistyövalmennusta. Meille painotettiin, ettemme koskaan saa sanoa omaa mielipidettä, vaan meidän tulee auttaa koulutettavat löytämään vastaukset. Siinä oppi ymmärtämään, että jokaisella on kehittämisideoita omaan työhönsä, oli työnkuva mikä tahansa. Vuodet opettivat kuuntelemaan ja muuttivat oman ajattelumallini.

Rämön ajattelutapaa mullistivat myös vuodet Scanialla ja hänen esimiehensä Kaj Färmin opit. Rämö oli valmistellut budjettiesitykseen talouspäällikön kanssa hienot graafit ja kalvot. Färm keskeytti esittelyn muutaman minuutin jälkeen kysyen, oliko Rämö vetänyt luvut hihasta, ja sai myöntävän vastauksen.

Esimies kirjoitti fläppitaululle numerot yhdestä viiteen allekkain ja totesi, että luvut seuraavat aina muutoksia: ”Mietitte nyt yhdessä ihmisten kanssa viisi muutosta, jotka näkyvät teidän asiakkaillenne teidän toiminnassanne ensi vuonna. Vasta sitten vedätte ne muutokset lukuihin ja exceliin”, hän opetti.

Rämö kertoo tehneensä niin vuodesta 1996 lähtien.

– Kehitämme yhtiössämme toimintaamme koko ajan, yhdessä. Kun ihmiset saavat miettiä tarvittavia muutoksia, ideoida niitä ja sitten toteuttaa nämä muutokset, se motivoi. Kehitettävät asiat ovat aina meillä yhteisiä, eikä kuten valitettavan usein monessa yrityksessä kaukana arjesta norsunluutornissa elävän johtoryhmän ajatuksia.

Hyvää fiilistä

Headhunter löysi Rämön luotsaamaan SICKiä, kun byrokraattisesta ja autoritaarisesta johtamistavasta haluttiin eroon. Rämö otti ihmiset mukaan kehitystyöhön.

– Kysyin jokaiselta kysymyksen: Mitä sinä tekisit, jos olisit minun paikallani ja saisit tehdä mitä vain? Aikaa keskusteluun varasin jokaisen kanssa kolme tuntia.

Joku ehdotti palaveria joka maanantaille, toinen sähköpostein johtamisen lopettamista.

– Kun lähdimme muuttamaan niitä pieniä asioita, ihmiset uskoivat, että muutokset toteutuvat. Kun luottamus oli syntynyt, rakensimme yhdessä yritykselle visiot ja strategian tulevaisuuteen näistä pienistä asioista.

Kolmen vuoden ajan Rämölle kerrottiin koko ajan muutostarpeita.

– Kehitimmekin koko ajan uutta. Jossain vaiheessa heräsimme myös siihen, että jatkuvan uusien asioiden kehittämisen lisäksi olisi hyvä listata myös onnistumisia. Onnistumisten kautta ihmiset jaksoivat ja motivoituivat jatkuvaan kehittämiseen. Ne antoivat energiaa ja uskoa tulevaisuuteen.

Rämö kohtaa ihmisiään kahvilla, keittiössä, palavereissa. Silloin on tärkeintä, minkälainen tunne heille kohtaamisesta jää.

– Jokaisen kohtaamisen jälkeen ihmisillä pitää olla hyvä fiilis. Jos vien fiiliksen, niin mistä minulle oikeasti maksetaan?

Aika monessa organisaatiossa pomo vie hyvän fiiliksen pelolla tai mikromanageroimalla.

Rämö ei usko, että arjen kohtaamiset voivat menestyvässä yrityksessä olla virheiden puintia, pilkuttamista, arvostelua ja hyvän fiiliksen laskemista, jota paikataan hyvällä palautekeskustelulla kerran, kaksi vuodessa.

– Mitä saadaan aikaan? Ihmiset tekevät pakollisen ja laskevat kiky-minuutteja. Tehdään tappioita, mitään ei muuteta, päädytään yt-neuvotteluihin ja viimeistään sitten pikkujouluissa käydään ”avoimia ja rakentavia” kehityskeskusteluja.

Hyvä fiilis syntyy niin pienistä asioista. Tervehdit, hymyilet ja kuuntelet, mitä ihmisillä on sanottavaa.

– Kun keskustelet, yritä keskittyä toisen osapuolen sanottavaan, et kännykkään. Tämä on monella kehittämisalue, minullakin edelleen, Rämö miettii.

Ihmiset tekevät parhaansa organisaatioissa, joissa tuetaan vahvuuksia ja haetaan onnistumisia.

Ari Rämö kuvaa vapaa-ajallaan luontoa. Harrastus auttaa muistamaan pysähtymisen tärkeyden. Jos on koko ajan kiire, juoksee ihmisten ohitse eikä näe heidän ainutlaatuisuuttaan ja vahvuuksiaan.

Digipolvi tulee

Henkilökunnan keski-ikä on Rämön mukaan korkea verrattuna moneen yritykseen. Nuoret työntekijät, joilla on uusia ja tuoreita ajatuksia, otetaan myös avoimesti vastaan.

– Niin kokeneiden kuin nuorten ajatusten arvostaminen on ykkösjuttu. Otamme työhön sukupolvea, jotka ovat eläneet digitalisaatiota koko ikänsä. Heitä kannattaa kuunnella, kun puhutaan uusista ideoista ja ratkaisuista.

Rämö ei usko, että tehokkuusajattelulla ja tuottavuuden kasvattamisella saadaan ihmisistä enemmän irti. Tulosta syntyy tekemällä ihmisten työ helpommaksi.

– Kun esimiehet miettivät ja keskustelevat ihmisten kanssa koko ajan, miten työvaiheet tehdään helpommin ja miten poistamme pullonkauloja, työ helpottuu ja sitä kautta tuottavuus paranee.

“Yksinäisyyden saa aikaan arvostelemalla – ystävyyden arvostamalla.”

Kahdeksasta neljään

Rämö työskentelee pääsääntöisesti kahdeksan tuntia päivässä. Hän ei avaa läppäriä kotona työasioiden takia, vaan ainoastaan, kun hän kirjoittaa toista kirjaansa johtamisesta tai blogeja paremmasta työelämästä.

– Voin kirjoittaa blogia tai kirjaa, mutta työn takia en ole avannut läppäriä kotona kolmeen vuoteen.

Aiemmin Rämö teki kotonakin töitä vielä kello 20 tienoille. Silloin odotukset kohdistuivat vapaa-aikaan viikonloppuisin ja lomilla.

– Kiire ja pitkä päivä kiristivät pipoa ja monesti olin iltaisin todella väsynyt. Nyt on koko ilta aikaa tehdä muuta ja antaa aivojen palautua työasioista. Seuraavana päivänä on paljon tuottavampi ja aivot syötävät uusia ideoita, joskus tosin liikaakin. Illan rentous tuo läsnäoloa ja rentoutta toivottavasti töihinkin.

Rämö kannattaa vuorokauden kolmijakoa työn, vapaa-ajan ja levon kesken.

– Meillä ei ketään vaadita ottamaan puhelimeen työsähköpostia. Yritän välttää soittamasta tai lähettämästä sähköposteja kello 16 jälkeen. On väärin, että työpuhelin tikuttaa illalla työsähköpostin takia.

Vapaa-aikaan kuuluu moottoripyöräily. Kaksipyöräisten ympärille rakentuneessa kerhossa on 54 kaveria, jotka kokoontuvat kolme kertaa vuodessa ja kehittävät itseään johtamisessa kuuntelemalla ajankohtaisia esityksiä ja luentoja johtamisesta.

– Kerho on ystävien verkosto, joka tukee ja auttaa. Johtaminen on kuitenkin aika yksinäistä duunia, ja aika moni meistä kaipaa tukea.

Valokuvaaminen vie miehen luontoon. Hän kuvaa paljon makrolla, mikä rentouttaa ja saa ajatukset pois työasioista. Luonnon kauneus avaa vaatimattomimmankin kukan kauneuden, kun ymmärtää pysähtyä ja hakea kauniita yksityiskohtia. Leskenlehden terälehtien keskeltä avautuu kimppu narsisseja, ja päivänkakkaran mykiö on kuin satojen tulppaanien meri.

Jos sinulla koko ajan kiire, juokset ihmistenkin ohitse etkä näe heidän ainutlaatuisuuttaan.

– Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä, Rämö siteeraa lauluntekijä Veikko Lavia.