Mielipide

03.12.2014

Anno Domini 2014

Ajatelmia työttömyydestä, sen uhasta ja työuupumuksesta

Työelämän tutkimusseuran postilistalle tömähtelee viestejä, joissa joku esittää hälyttävän havainnon, kommentoi muita tai kertoo kirjoittajan omasta ahdingosta. Viestit poikkeavat listan affektimaisemasta. Ne herät­tävät keskustelua, joka kirvoittaa tunteita, kriitiikkiä, moraalisia näkökulmia ja yhteisöllisyyttä. Sitten moderaattorit muistuttavat listan tarkoituksesta: joukkoviestintäkanava valmiille näkemyksille ja tapahtumamainoksille. Ei kiitos keskustelua, se kuormittaa lukijoiden sähköpostia. Häiriöt pois näkökentästä­

ja paluu normaalitodellisuuteen. Viikon palaverit, raportit, seminaarit. Rahoitussuunnitelma, strategiset painopistealueet. Ydinosaamiseni, urani, eläkkeeni. Suomen sijoittuminen kilpailukykymittauksessa. Kolmikanta, hyvinvointi, tuottavuus. Tuottaja-kulut­taja. Palkkatyökansalainen. Palkkaelämä. Raha.

Häiriöt lisääntyvät. Organisaatio uudistuu, mutta nimeni puuttuu brändikelpoisten listalta. Suoritustentarkkailua. Keskitymme epäoleelliseen, koska sitä voi mitata. Ei omia ajatuksia! Kilpailu, rahoitushaku, nimetön referee. Olemme kohdentaneet toisin. Väärä koulukunta, väärä kaverikunta, väärä sukupuoli. Vaihda sukunimeä! Harrasta triathlonia tai ainakin maratonia. Yt-kierros, kaksi, kolme. Tervehdyttämistoimet: keventäminen, sopeuttaminen. Kerää tavarasi tänään. Työhuonevähennyksen voi tehdä freelancer-tuloista, jos niitä on. Hakemus, anomus. Anella: nöyrä teko.  Positiivinen asenne, hyvä fiilis. Hienoa, että olet yrittäjä! Kiitämme mielenkiinnostanne. Tarvitsemme hakijamassaa.

Nykylaman toimintaohjeet voi jäljittää investointi­pankkien työkulttuuriin. Teesi yksi: irtisanominen on aina seksikästä. Se korottaa firman arvoa kaikilla indekseillä. Samoin ryntäyksen kohteena oleminen ja mediahuomio. Kiusaajan logiikka.

Otan yhteyttä päiväkotiin, jossa oli loistava peda­gogiikka ja omaehtoisen kehittämisen perinne. Kommentoisitteko kirjaamme omaehtoisesta kehittämisestä? Opettaja kertoo itkevänsä väsymyksestä. ”En jaksa lukea kirjaasi. Kotona kaadun sänkyyn.” Lähtisikö virkamiessukulainen sienimetsään? Ei ehdi. Ei ole syönyt lounaita, nukkunut lyhyitä öitä. Peloissaan, pakko osoittaa tarpeellisuutensa. Kysyn, miksi kirjaamme ei markkinoida. Anteeksi, että vastaus on viipynyt, kustannustoimittajanne irtisanottiin. Tämän kirjoituksen toimittaja irtisanottiin. Suomi säästää. Tarvitaan rohkeutta tehdä vaikeita ratkaisuja! Ja vielä vaikeampia. Yhä uusia.

Economist-lehti rohkenee vihjata, että kasvusta ei seuraakaan työpaikkoja. Milloin kuulin siitä, että finassitalous irrottautuu reaalitaloudesta? 2000-luvun alkupuolella?

Pieni ihminen tekee havaintoja. Hyvinvointiyhteis­kunta pitää turvata, siis on välttämätöntä purkaa hyvinvointiyhteiskunta. Työtä ei ole, siis kannustamme töihin. Työ on kuitenkin yhtä kuin palkkatyö, eikä palkattomaan työhön pidä kannustaa tyhjästä maksamalla. Eli emme voi kannattaa perustuloa. Menoilla on kehykset, mutta tuloilla ei. Organisaatioilla on ihmisoikeudet, ihmisten oikeuksien kanssa on vähän niin ja näin. Tunnettu yritys lähestyy minua LinkedIn-palvelussa: etsimme verosuunnittelun asiantuntijaa. Ahkerasti jyrsimään verotulojen pohjaa? Oma työhuone, työterveyshuolto ja edut. Vakaumuksen syvä rintaääni: työssäkäyvänä kansalaisena . . . kyllä työttömille pitää voida keppiäkin näyttää.

Economist-lehti rohkenee vihjata, että kasvusta ei seuraakaan työpaikkoja. Milloin kuulin siitä, että finassitalous irrottautuu reaalitaloudesta? 2000-luvun alkupuolella? Ymmärsinkö, mitä se merkitsee – ihmisten elämän, työn, toimeentulon, ympäristön, oikeuden­mukaisuuden, nuorten tulevaisuuden kannalta? En tietenkään. Tarvitaan kymmenen vuotta ja lähestyvät tuskanhuudot. Kylmä tunne sydämessä, kun oma lapsi kysyy, mille alalle kannattaa kouluttautua.

Paniikkia kollegojen joukossa. Työelämän ja kehittämisen asiantuntijoita putoamassa itse aukkoon, joka imee ihmisiä muuttaen heidät palkkatyökansalaisista ei-kansalaisiksi. Saamme maistaa omassa suussamme ilmiöitä, joita olemme varovasti kierrelleet.

Vuosisadan takainen Suomi oli nykyistä ankeampi. Silti silloisia puheenvuoroja lukee tippa silmässä: ihmisillä oli uskoa tulevaisuuteen, vimmatusti energiaa uusiin hankkeisiin. ”Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa, isänmaahan ja maailmaan!” Sotien edellä täälläkin ehti kukoistaa kansalaisaktivismi kotitarveviljelystä ja raittiusliikkeestä naisasiaan ja työväenaatteeseen. Perustettiin uutta ja ponnistettiin pienestä. Niin paljon ihmisiin vaikuttaa se, mitä ei mittareissa näy, mitä raha ei ymmärrä: näkymä siitä, mitä arvokasta kohti ollaan menossa. Moraalisella koordinaatistolla otettujen askelten oikeudenmukaisuus. Edistys.

Älkäämme jääkö yksin kilpailemaan toisiamme vastaan, organisaatioissa tai niiden ulkopuolella. Työelämän tutkimusyhdistyksellä on nyt uusi keskustelufoorumi, jolla voimme tavata: www.tyoelamantutkimus.fi. Koska en enää pane toivoani nykyinstituutioihin, ehdotan puhefoorumista myös kohtaamispaikkaa, josta samanhenkiset ja toi­siaan täydentävät löytäisivät kumppaneita osuuskuntiin ja oma-apuryhmiin. Miten tulevaisuudessa käyneekään, aina voi opetella ottamaan askeleita oikeaan suuntaan.

Kirjoittaja on organisaatioetnografi ja tietokirjailija.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.