Tehtaalaiseksi oppimassa

Teollisuuden alkuaikoina toimittiin maatalousyhteiskunnan säännöillä. Tehtaissa oli voimassa sama palkollissääntö kuin maataloudessa, missä piiat ja rengit vaihtoivat työpaikkaa kerran vuodessa, marraskuun alussa. Tamperelaisen Finlaysonin puuvillatehtaan johtajaa Ferdinand Uhdea harmitti 1840-luvulla, kun uusia työntekijöitä piti opettaa aina vuoden pimeimpään aikaan.

Tehtaiden porteille saapui kuitenkin aina runsaasti toiveikkaita työnhakijoita. Töihin saattoi päästä sukulaisen tai tuttavan suosituksesta, riuskalla olemuksella ja hyvällä tuurilla.

Laitosmies opettaa kutojalle syöstävälaatikon puhdistusta Tamfeltin tehtaan kutomossa 1980-luvulla.

Alkuunpääsyä helpotti tehdastyölle ominainen työn osittaminen eli jokainen työntekijä suoritti vain yhtä työvaihetta. Riitti, kun oppi oman osuutensa. Työ tehtaassa erosi käsityöammateista, joissa työn oppiminen kesti useita vuosia ja esimerkiksi suutarin oli hallittava kengänteko kaikkine vaiheineen.

Väinä Linnan ensimmäinen työpäivä 1938

Tampereen Pellavatehtaalla 9-vuotiaana aloittanut nainen muisteli 1860-luvun työntekoa: ”Meitä oli kolme pikkutyttöä siellä. Meidät pantiin puolaajan oppiin. Päivän olin oppilaisena. Toisena päivänä sain 25 pintelliä (kehruukoneen puolaa) kattottavakseni. Teimme saman työn kuin isotkin, kun opimme.”

Väinö Linna puolestaan on kertonut ensimmäisestä työpäivästään Finlaysonin tehtaalla syksyllä 1938: ”Valkeejärvi jätti minut erään pojan huostaan, joka opetti minua kärräämään laappia (isoja raakapuuvillarullia), ja jonka viran perisin, niin kuin perinkin jo puolilta päivin. Työ ei ollut monimutkaista. Suurin vaikeus oli päästä käytävän ylämäki ylös nahkapohjaisilla jalkineilla.”

Kankaankutojat katsottiin täysinoppineiksi vasta useita vuosia työskenneltyään.

Kokeneet työntekijät opettivat vasta-alkajia oman työnsä ohella ja saivat siitä pienen korvauksen. Oppiaika oli yleensä kahdesta kolmeen kuukautta. Sen jälkeen sai omat koneet hoidettavakseen.

Hiljalleen teollisuuslaitoksissa alettiin järjestää koulutusta aina tehtaiden omiksi ammattikouluiksi asti. Esimerkiksi Tampellan konepajakoulu Tampereella aloitti toimintansa 1930-luvulla.
Opinpolku saattoi jatkua tehtaassa pitkäänkin. Kankaankutojat katsottiin täysinoppineiksi vasta useita vuosia työskenneltyään ja kaikkia mahdollisia kangaslaatuja tehtyään.

Teollisuuskouluja Suomeen 1880-luvulla

Teollisuuden alkuvaiheessa tehtaiden tekninen osaaminen hankittiin pääosin ulkomailta, ja tehtaissa osastojen mestarit olivat muun muassa brittejä sekä saksalaisia. Teknistä koulutusta organisoitiin Suomessa teollisuuskouluiksi 1880-luvulla, jotta tehtaisiin saataisiin kotimaisia työnjohtajia. Kaksivuotinen teollisuuskoulu antoikin monelle työmiehelle mahdollisuuden edetä paremmin palkattuihin tehtäviin.

Yhä useampi nuori hankki 1900-luvun edetessä ammatillisen tutkinnon. Ompelulinjan opiskelija Tampereella 1980-luvulla.

Tehtaiden naistyöntekijöiden mahdollisuudet kouluttautumiseen olivat huomattavasti heikommat. Vaikka naisilla oli muodollisesti oikeus käydä teollisuuskoulua, tekniseen koulutukseen hakeutui aniharva.

Vain joka neljännellä aikuisella tutkinto 1970

Yhteiskunnan tarjoama ammattiopetus alkoi laajentua toisen maailmansodan jälkeen. Työmarkkinoille tuli yhä enemmän tutkinnon suorittaneita, mutta tehtaisiin pääsi ilman alan opintojakin. Esimerkiksi Finlaysonin tehdas lupasi vuonna 1973 työnhakijoille suunnatussa esitteessään ”perehdyttävänsä tulokkaan taloon ja tehtäviinsä”.

Vuonna 2020 perusasteen varassa oli enää noin neljännes.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1970 vain joka neljännellä aikuisella oli jokin tutkinto perusasteen koulutuksen lisäksi. Tämän jälkeen nuorten kouluttautuminen yleistyi ja vuonna 1990 yli puolet suomalaisista oli jo suorittanut tutkinnon. Vuonna 2020 perusasteen varassa oli enää noin neljännes.