Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Varastotyöntekijät ovat lähes näkymätön, mutta elintärkeä ammattiryhmä. Työ varastossa oli pitkään kuluttavaa ja vaarallista.
Suomen teollistumisen alkuaikoina, 1800-luvun lopulla, raskasta varasto- ja lastaustyötä oli tarjolla runsaasti. Vaikka toimiva logistiikka oli teollisen toiminnan kannalta välttämätöntä, ei tuiki tarpeellisia varastotyöntekijöitä juuri arvostettu. Usein varastoissa työskentelivät sekatyöläiset, jotka eivät muodostaneet selkeää ammattikuntaa. Varastotyö oli monille portti vaativampiin ammattitehtäviin.
Yksipuolista varastotyötä tehtiin pitkissä vuoroissa ja usein pelkästään lihasvoimin. Tavaran varastoinnin ja siirtelyn lisäksi työnkuvaan kuului kuljetusvälineiden lastaamista. Lyhytkin aika varastolla tai kuormauspaikalla saattoi olla kohtalokas, sillä työtapaturmat olivat yleisiä. Vuosina 1912–1914 pelkästään erilaisissa lastaus- ja lossaustehtävissä sattui keskimäärin 70,8 tapaturmaa tuhatta vuosityöntekijää kohden. Ainoastaan kiviteollisuuden työntekijät olivat vielä alttiimpia tapaturmille.
Rasittuneet selät ja kuluneet nivelet olivat 1900-luvun alkupuoliskon varastotyöntekijöiden ammattitauteja. Onnekkaimmat selvisivät pienin vaurioin.
Vuonna 1889 voimaan tullut työturvallisuussäädös ei juuri vaikuttanut varastotyöläisten oloihin. Pakollinen tapaturmavakuutuslaki vuodelta 1898 koski sekin vain teollisuuden ammattitaitoisimpia työntekijöitä. Vasta 1920- ja 1930-luvuilla käynnistynyt työsuojelutoiminta kiinnitti huomiota onnettomuuksien estämiseen työpaikoilla yleisesti.
Wihuri Oy Aarnion modernin tukkuvaraston käytäviä reunustivat korkeat kuormalavahyllyt 1980-luvulla.
Oleellisesti varastojen työolot paranivat toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä, kun ymmärrys työn kuluttavuudesta ja työvälineiden käytettävyydestä kasvoi. Muutoksen taustalla olivat puolalaisen Wojciech Jastrzębowskin 1850-luvulla kehittämät käsitykset tekniikan ja toiminnan sovittamisesta ihmisille sopiviksi. Sotavuosina uutta ergonomiaksi kutsuttua työtiedettä alettiin soveltaa suurvaltojen sotalaitteiden suunnittelussa. Sodan päätyttyä ergonomiasta kiinnostuttiin myös siviilimaailmassa.
OTK:n kahvipaahtimon varastolla työskenteli sodan jälkeen myös naisia. Jo 1900-luvun alussa keksitystä pumppukärrystä oli suuri apu raskaiden laatikkopinojen siirtelyssä.
Ergonomiaopit vakiintuivat Suomessakin 1960-luvulta lähtien. Varastotyössä se näkyi muun muassa oikeaoppisina nostotekniikoina, kuormalavastandardeina sekä työtapojen ja varastointikäytäntöjen rationalisointina. Työnantajille ergonomiaan sijoittaminen oli suhteellisen halpa ja tehokas keino tehostaa työn tuottavuutta sekä vähentää sairauspoissaolojen määrää.
Sittemmin myös tekniikan kehitys on tuonut helpotusta raskaaseen varastotyöhön. Fyysisen työn väheneminen ei ole kuitenkaan tehnyt ergonomiasta tarpeetonta. Raskaan raatamisen rinnalle on tullut kehoa rasittava istumatyö.
Keru Oy:n varastossa Helsingissä työskenneltiin lumppupinojen keskellä vuonna 1945. Nykyisiä työturvallisuussäädöksiä varasto ei täyttäisi.
Turvallisuus ei ole yksittäinen toimenpide, vaan tapa ajatella ja toimia joka päivä. Lassila & Tikanojan viisi menetelmää näyttävät, miten systemaattinen työ ja henkilöstön osallistaminen tekevät turvallisuudesta yhteisen onnistumisen. 1. Työn aloituslista Lassila & Tikanojan palveluissa kaikkia työntekijöitä kannustetaan arvioimaan työn keskeiset riskit ennen aloittamista. Työn aloituslista toimii viime hetken tarkistusvälineenä esimerkiksi prosessipuhdistustehtävissä, joka auttaa huomaamaan
Torninosturin ohjaamosta Minna Simonen näkee koko työmaan yhdellä silmäyksellä. Hän liikuttaa painavia elementtejä tarkasti, seuraa säätä herkeämättä ja pitää työmaan tahdin yllä. Työn palkitsevuus syntyy maisemista, yhteispelistä ja siitä, että ilman nosturia rakennukset eivät nousisi. Mikä on mieleenpainuvin hetkesi torninosturinkuljettajana? Rakensin Kirkkonummen kaapelitehtaan tornia Suomen suurimmassa torninosturissa. Korkeutta sillä on yli 200 metriä ja ohjaamoon
Kraton Chemical Oy palkittiin Kemianteollisuuden vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnolla. Lue, miten he parantavat yrityksessään työturvallisuutta. Voiko heidän oppejaan soveltaa myös omassa työssäsi? 1. Turvallisuuskulttuurin vahvistaminen Kratonilla on haluttu varmistaa, että turvallisuus ei jää pelkäksi ohjeeksi seinällä vaan näkyy arjessa. Tavoitteena on ollut riskien tunnistaminen ja turvallisuuskulttuurin vahvistaminen suoraan työpisteillä. Ratkaisu: Kraton on ottanut käyttöön Safety Gemba
Avoin keskustelu luottamuksen ilmapiirissä on paras tapa ehkäistä työpaikalla liiallisen somen käytön ja digipelaamisen aiheuttamia ongelmia. Ehyt ry:n asiantuntija Iina Ranta kannustaa ottamaan ongelmat puheeksi heti, kun huoli herää. Keskustelua helpottaa, jos voi viitata konkreettisiin havaintoihin, kuten virheiden toistumiseen, myöhästelyyn tai työvälineillä pelaamiseen. Tässä ovat Rannan vinkit puheeksi ottamiseen: Selkeät pelisäännöt. Työpaikalla kannattaa sopia, miten
