Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Petteri Kilpinen elää nykyään arvojensa mukaista elämää: perhe on etusijalla. Siksi hän pitää mikrotaukoja päivän aikana ja syö välipalan ennen töistä lähtöä.
”Kahdeksan vuotta sitten minulla oli upea duuni, palkka ja asema ison mainostoimiston toimitusjohtajana. Oli kultapossukerhokortit ja työmatkoja, ja pääsin mitä hienoimpiin mestoihin.
Sisimmässäni en kuitenkaan ollut tyytyväinen.
Havahduin, kun vein lapsen taas kerran nopeaa oikoreittiä kouluun, jotta ehtisin ajoissa palaveriin. Lapsi kysyi, että iskä, miksi sinulla on aina kiire.
Energiaa riitti vain työpäiväksi.
Aloin miettiä, että jos tuo on se kuva, joka lapsillani minusta on, niin haluanko jättää heille sellaisen muiston itsestäni? Tajusin, että vaikka olisin kuinka hyvässä iskussa asiakaspalaverissa kello 11, niin vaimo ja lapset näkevät vain illalla nälkäisenä kotiin tulevan väsyneen kaverin.
Energiaa riitti työpäiväksi, ei elämäni tärkeimmille ihmisille.
Jälkikäteen en kuitenkaan neuvoisi muita tekemään samalla tavalla kuin itse tein: irtisanouduin. Silloin ajattelin, että vika oli valitsemassani urassa.
Olinkin kyllästynyt itseeni.
Oikeasti isoin ongelma oli, etten osannut elää arvojeni mukaisesti − annoin työlle liian ison roolin arjessani. Luulin kyllästyneeni bisnekseen, mutta olinkin kyllästynyt itseeni.
Seuraavien kahdeksan vuoden aikana yritin selvittää, kuka olen. Ensin otin vastaan työn konsulttiyhtiön toimitusjohtajana, sitten asiantuntijapalveluita välittävän yhtiön toimitusjohtajana.
Työt olivat kannaltani täysiä katastrofeja. Huomasin, että olin taas valinnut työt väärin perustein. Työpäivän jälkeen oloni oli edelleen uupunut ja sisälläni tyhjä tunne.
Pohdin, mitä minulta oli jäänyt tekemättä kiireen takia.
Kesti pitkään, ennen kuin sain muutettua sisäisen ääneni siitä, mikä on tärkeää ja mihin olen tyytyväinen.
Pohdin, mitä minulta oli jäänyt tekemättä kiireen takia. Totesin haluavani aikaa perheelleni ja liikunnalle.
Päätin etten enää puhu työpuheluita autossa, jos lapset ovat kyydissä. Se oli tärkeä askel.
Halusin myös olla juoksija. Otin sille aikaa ja aloin käydä lenkillä kuudelta aamulla. Juoksemisen takia järjestin päivätkin niin, että pääsen nukkumaan viimeistään kello 22.30. Samalla aloin tutustua hyvinvointiin ja terveelliseen elämäntapaan.
Nykyisessä työssäni hyvinvointikouluttajana otan palautumisen huomioon.
Paras työ tuli lopulta vastaan juuri intohimon kautta. Pääsin Olympiakomitean kurssille puhumaan yritysjohtajille ja päätoimittajille hyvinvoinnista. Tuntui, että näin liekeissä en ole vuosiin ollut!
Ymmärsin, että työssäni minun pitää olla syvällisesti innostunut sen sisällöstä. Silloin pääsen parhaimpaani.
Nykyisessä työssäni hyvinvointikouluttajana otan palautumisen huomioon. Olen asettanut perheen etusijalle: kun astun sisään kotiovesta työpäivän jälkeen, minulla on energiaa jäljellä. Siksi pidän pieniä mikrotaukoja päivän aikana ja syön välipalankin ennen kuin lähden töistä.
Nykyään elämäni palaset ovat entistä paremmassa tasapainossa.
Teinipoikieni kanssa pääsen hyviin keskusteluihin, kun ensin käymme pelaamassa vähän jääkiekkoa ja keskitymme yhdessä samaan asiaan. Vaimon kanssa teemme viikonloppuisin yhteisiä asioita, kuten pyöräilemme, hiihdämme tai uimme.
Nykyään elämäni palaset ovat entistä paremmassa tasapainossa ja elän itseni näköistä elämää. Tiedän, että haluan jatkossakin olla utelias ja tehdä asioita, jotka tuottavat iloa.
Kannustan myös muita toteuttamaan tekemättä jääneitä asioita. Työelämässä kannattaa miettiä, joustaisiko työ: voisiko esimerkiksi työaikoja tai työn tekemisen tapaa muuttaa?”
Petterin vinkit irtiottoa suunnittelevalle:
Älä irtisanoudu heti, vaan kirjoita ensin paperille lauseita siitä, millaista elämää haluat elää. Mitä arvostat eniten?
Seuraavaksi mieti, voisitko tuunata elämääsi nykyisessä työssäsi ja elämäntilanteessasi siten, että se olisi lähempänä arvostamiasi asioita. Suunnittele päiväkohtaisesti arkesi sen ympärille, mikä on tärkeää. Valitse hetket, joille haluat jäävän energiaa, ja aseta etusijalle palautuminen niiden välissä.
Vasta jos arjen tuunaus ei auta, voi olla syytä miettiä uran vaihtamista. Mieti siinäkin, mikä työssäsi olisi tärkeintä: sisältö, työajat, vakaus, vapaus vai muuta?
Rantapelastaja Maria Overmyer (oik.) seuraa silmä tarkkana kollegansa Leon kanssa Itä-Helsingin Aurinkolahden uimarannan vilskettä. – Tykkään olla töissä ulkona ja meren äärellä, toista kesää rantapelastajana työskentelevä 22-vuotias Maria kertoo. Taitouintia pitkään harrastanut Overmyer on suorittanut Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton kurssin. – Tämä työ on todella tärkeää ja merkityksellistä. Koko ajan on oltava valppaana. Aurinkolahti on
On aamuruuhkan aika, mutta tämä metrojuna on tyhjä. Lähtöaika Roihupellon varikkoraiteelta on sitten, kun pieni tekninen ongelma on korjattu. Koneistaja Eetu Salokarin osaamista tarvitaan, jotta junat pysyvät käyttökunnossa. Takaisin sorvin ääreen, kirjaimellisesti. On aamuseitsemän, ja koneistaja Eetu Salokari käynnistelee työhuoneella koneitaan totutuin ottein. Läheisellä metroradalla junat suhahtelevat ohi kahden ja puolen minuutin välein, mutta Roihupellossa
Lapsuus 4 000 asukkaan Sulkavalla, opiskeluvuodet 3 000 000 asukkaan Houstonissa ja työura New Yorkissa, jonka metropolialueella asuu lähes 20 000 000 ihmistä. Lasse Savola on opettanut matematiikkaa Manhattanilla jo melkein 30 vuoden ajan. Se aamu alkoi arkisesti, kuin mikä tahansa päivä 28-vuotiaan newyorkilaisen matematiikan yliopistoprofessori Lasse Savolan elämässä. Työmatka täpötäydessä ruuhkametrossa ja kävellen keskustan
Emma Tamankag on sairaanhoitaja, opettaja ja tutkija, joka on perustanut Heed Finland -järjestön edistämään maahanmuuttajien ja pakolaisten terveyttä, koulutusta sekä kotoutumista. Sairaanhoitaja Emma Tamankagin vastaanotolla vaihdetaan aluksi kuulumiset ja käydään läpi asiakkaan huolet. – Haluan, että ihminen tuntee olevansa tervetullut. Vasta kun hän luottaa minuun, voimme puhua avoimesti terveydestä, Tamankag sanoo. En tarvitse asiakkaan nimeä
