Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Petteri Kilpinen elää nykyään arvojensa mukaista elämää: perhe on etusijalla. Siksi hän pitää mikrotaukoja päivän aikana ja syö välipalan ennen töistä lähtöä.
”Kahdeksan vuotta sitten minulla oli upea duuni, palkka ja asema ison mainostoimiston toimitusjohtajana. Oli kultapossukerhokortit ja työmatkoja, ja pääsin mitä hienoimpiin mestoihin.
Sisimmässäni en kuitenkaan ollut tyytyväinen.
Havahduin, kun vein lapsen taas kerran nopeaa oikoreittiä kouluun, jotta ehtisin ajoissa palaveriin. Lapsi kysyi, että iskä, miksi sinulla on aina kiire.
Aloin miettiä, että jos tuo on se kuva, joka lapsillani minusta on, niin haluanko jättää heille sellaisen muiston itsestäni? Tajusin, että vaikka olisin kuinka hyvässä iskussa asiakaspalaverissa kello 11, niin vaimo ja lapset näkevät vain illalla nälkäisenä kotiin tulevan väsyneen kaverin.
Energiaa riitti työpäiväksi, ei elämäni tärkeimmille ihmisille.
Jälkikäteen en kuitenkaan neuvoisi muita tekemään samalla tavalla kuin itse tein: irtisanouduin. Silloin ajattelin, että vika oli valitsemassani urassa.
Oikeasti isoin ongelma oli, etten osannut elää arvojeni mukaisesti − annoin työlle liian ison roolin arjessani. Luulin kyllästyneeni bisnekseen, mutta olinkin kyllästynyt itseeni.
Seuraavien kahdeksan vuoden aikana yritin selvittää, kuka olen. Ensin otin vastaan työn konsulttiyhtiön toimitusjohtajana, sitten asiantuntijapalveluita välittävän yhtiön toimitusjohtajana.
Työt olivat kannaltani täysiä katastrofeja. Huomasin, että olin taas valinnut työt väärin perustein. Työpäivän jälkeen oloni oli edelleen uupunut ja sisälläni tyhjä tunne.
Kesti pitkään, ennen kuin sain muutettua sisäisen ääneni siitä, mikä on tärkeää ja mihin olen tyytyväinen.
Pohdin, mitä minulta oli jäänyt tekemättä kiireen takia. Totesin haluavani aikaa perheelleni ja liikunnalle.
Päätin etten enää puhu työpuheluita autossa, jos lapset ovat kyydissä. Se oli tärkeä askel.
Halusin myös olla juoksija. Otin sille aikaa ja aloin käydä lenkillä kuudelta aamulla. Juoksemisen takia järjestin päivätkin niin, että pääsen nukkumaan viimeistään kello 22.30. Samalla aloin tutustua hyvinvointiin ja terveelliseen elämäntapaan.
Paras työ tuli lopulta vastaan juuri intohimon kautta. Pääsin Olympiakomitean kurssille puhumaan yritysjohtajille ja päätoimittajille hyvinvoinnista. Tuntui, että näin liekeissä en ole vuosiin ollut!
Ymmärsin, että työssäni minun pitää olla syvällisesti innostunut sen sisällöstä. Silloin pääsen parhaimpaani.
Nykyisessä työssäni hyvinvointikouluttajana otan palautumisen huomioon. Olen asettanut perheen etusijalle: kun astun sisään kotiovesta työpäivän jälkeen, minulla on energiaa jäljellä. Siksi pidän pieniä mikrotaukoja päivän aikana ja syön välipalankin ennen kuin lähden töistä.
Teinipoikieni kanssa pääsen hyviin keskusteluihin, kun ensin käymme pelaamassa vähän jääkiekkoa ja keskitymme yhdessä samaan asiaan. Vaimon kanssa teemme viikonloppuisin yhteisiä asioita, kuten pyöräilemme, hiihdämme tai uimme.
Nykyään elämäni palaset ovat entistä paremmassa tasapainossa ja elän itseni näköistä elämää. Tiedän, että haluan jatkossakin olla utelias ja tehdä asioita, jotka tuottavat iloa.
Kannustan myös muita toteuttamaan tekemättä jääneitä asioita. Työelämässä kannattaa miettiä, joustaisiko työ: voisiko esimerkiksi työaikoja tai työn tekemisen tapaa muuttaa?”
Mielenterveysongelmien sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien aiheuttama työkyvyttömyys kuormittaa Suomea vuosittain useilla miljardeilla. Laadukkaalla työkykyä edistävällä johtamisella voidaan radikaalisti kääntää työhyvinvoinnin suunta.
On ammatteja, joissa on lähdettävä ulkomaille, jos haluaa saavuttaa huipputason. Jarkko Tuomisto on työskennellyt jalkapallon maalivahtivalmentajana Ranskan, Hollannin, Romanian, Ecuadorin ja nyt Turkin pääsarjassa. Istanbulin talvessa sää voi viilentyä, mutta tunnelma jalkapallossa jatkuu kuumana ympäri vuoden. Jarkko Tuomisto on työskennellyt niin pitkään ulkomailla, että Suomen pitkä talvi sisähalleissa alkaa olla kaukainen muisto. – Täällä on
Lehtori Marja Pyykkönen kertoo, että kännykkäkielto on tuonut yläkoulun oppitunneille kaivattua työrauhaa ja helpottanut oppilaiden keskittymistä. Pudasjärven Hirsikampuksen yhtenäiskoulussa kännykkäkielto otettiin käyttöön tänä syksynä samaan aikaan, kun valtakunnallinen laki astui voimaan. Opettajat voivat nyt kerätä oppilailta kännykät pois joko koko päiväksi tai oppituntien ajaksi. – Meillä yläkoulun oppilaat eivät saa käyttää puhelimia oppitunneilla ilman opettajan
Yrittäjä Antti Huttunen ei pelkää palkata ihmisiä, joita muut työnantajat karttavat. Hänen mielestään erilaisuus on voimavara, joka vie yritystä eteenpäin. ”Jos työnantaja haluaa jotain poikkeuksellisen hyvää, hänen kannattaa sietää vähän poikkeuksellisuutta. Poikkeukselliset saavutukset tulevat poikkeuksellisilta ihmisiltä. Kun perustin Retkipaikka-yritykseni vuonna 2011, rekrytoin usein heitä, jotka olivat monien muiden työnantajien mielestä liian poikkeuksellisia palkattavaksi. Palkkasin yli
Lihapullat, puuro ja uunimakkara maistuvat myös vankilassa. Sörnäisten vankilan keittiössä ruoka on enemmän kuin polttoainetta: se on osa arjen sujuvuutta, turvallisuutta ja ihmisarvoa. Heidi astelee aamuhämärässä kohti suuria punatiilisiä rakennuksia, kuin mille tahansa työpaikalle. Harvassa ammatissa vapaa-ajan ja työn raja on yhtä selvä kuin hänellä: muuri ja piikkilanka-aita. Heidi työskentelee Helsingin Sörnäisten vankilan ravintolapäällikkönä. Ulkomaailma
