Paikannäyttäjästä pitkälle
Kuvateksti: Elokuvateatteri Hällä palveli tamperelaisia vuosina 1940–2001. Mäkelän suvun perustama Hällä oli Kino-Palatsin jälkeen kaupungin toiseksi suurin elokuvateatteri.
Suomesta tuli koulutusyhteiskunta vasta 1900-luvun lopulla. Vieno Saarinen ehti luoda komean työuran ilman pitkää koulutusta.
Vieno Saarinen syntyi köyhään eteläpohjalaisperheeseen. Hänen äitinsä hoiti yksin neljää lastaan, kun isän Amerikan reissut olivat vieneet perheen vararikkoon. Niinpä Vieno lähti 17-vuotiaana Tampereelle etsimään töitä suuresta kaupungista. Vuosi oli 1941.
Elokuvasuku Mäkelän perheeseen etsittiin juoksutyttöä. Väinö Mäkelä oli perustanut maineikkaan elokuvateatteriyhtiö Kinoston, joka laajeni myöhemmin myös elokuvien tuotanto- ja levitystoimintaan. Kinostolla oli Tampereella parhaimmillaan viisi elokuvateatteria: Maxim, Petit, Häme, Tuulensuu ja Hällä.
Vieno Saarinen
Vieno päätyi Mäkelöiden kotiin asumaan, ja samassa talossa oli Kinoston konttori. Työnkuva oli laaja ja kattoi kaikenlaista aina lastenhoidosta paikannäyttöön. Paikannäyttäjien tehtävänä oli tuolloin johdattaa katsojat omille paikoilleen elokuvateatterin hämärässä salissa.
Elokuvateatterit olivat erittäin suosittuja ennen television yleistymistä. Vieno nauraa eturivissä.
Vieno oli huolellinen ja osaava, mikä auttoi häntä uralla eteenpäin. Hän pääsi ensin elokuvateatterin lippukassan neidiksi, ja lopulta Väinö Mäkelä pyysi Vienoa kaikkien Tampereen elokuvateattereidensa hoitajaksi. Päivisin Vieno siis vastasi taloushallinnosta ja iltaisin hän vielä tunnollisena työntekijänä myi lippuja Hällä-elokuvateatterin kassalla.
Vieno myy lippuja Elokuvateatteri Hällän katsomon oikealle puolelle. Nykyään Hällä toimii Tanssiteatteri MD:n näyttämönä.
Elokuvateatterinhoitajan työnkuva oli laaja; Vienon vastuulla olivat niin henkilökunnan työvaatteet kuin työvuorolistat. Hän huolehti myös siitä, että junan tai bussin kyydissä saapuvat filmikelat olivat ajallaan projektorihuoneessa ja esitys pääsi alkamaan. Vieno myös piti huolen lehtileikekirjoista, joihin hän kokosi sanomalehdistä ja Elokuva-aitasta kaikki Kinoston mainokset ja yhtiötä käsittelevät lehtijutut. Uran huippuhetkiä olivat Helsingissä järjestetyt elokuvayhtiöiden iltajuhlat.
Vienon tarina on hieno esimerkki siitä, kuinka menneessä yhteiskunnassa urapolku ei aina ollut sidottu muodolliseen koulutukseen. Vieno kävi kansakoulun lisäksi vain joitakin oppikoulun kursseja iltakoulussa sekä konttoriopistossa. Käytännössä työ ja talon tavat opittiin vanhempien työntekijöiden ohjauksessa. Tänä päivänä taloushallinnon johtotehtäviin opiskeltaisiin ammattikorkeakoulussa.
Kinoston työntekijöillä oli vapaakortit elokuviin. Vienon kortti vuodelta 1977 takasi vapaan pääsyn kahdelle.
Työura Mäkelän elokuvasuvun palveluksessa oli pitkä. Vieno Suoniemi (1924–1999) eläköityi vasta vuonna 1986 työskenneltyään 45 vuotta saman työnantajan palveluksessa. Vieno luki eläkepäivinään ahkerasti elokuvataiteilijoiden elämänkertoja ja katsoi kaikki klassikot televisiosta. Hänellä oli myös vuosikortti, joka oikeutti vapaaseen pääsyyn Tampereen elokuvateattereihin. Elokuvateatterin hämärässä alkanut työura oli tehnyt maalaistytöstä suuren elokuvien ystävän.
Hienan virheitä asiasisällössä – Einari Haikka konttoripäällikönä ja Inkeri Haikka kassanhoitajana hoisivat Tampereella Kinostoa ennen Vienoa joka toki oli toimistolla työssä. Niin kauan kuin pääkonttori oli Tampereella oli toimistossa myös kolme kirjanpitäjää. Einari Haikan eläköidyttyä Timo Karvosesta tuli konttoripäällikkö ja Vienosta kassanhoitaja. Veikko Mäkelän sairastuttua pääkonttori siirrettiin Helsinkiin jolloin Vieno Suoniemi aloitti yksin Tampereen teattereiden hoidon. Myös Kirsi Mäkelä oli isänsä sairastuttua lyhytaikaisesti Kinoston palveluksessa 1976-1982 jolloin Kirsi ja Visa Mäkelä luopuivat omistusosuudestaan Kinostoon.