Miespuolinen lastentarhanopettaja oli harvinaisuus vuonna 1990, kun itse valmistuin alalle. Harvinaisuus mies on näissä tehtävissä edelleen. En kuitenkaan koe sukupuolestani olleen uralla haittaa, ennemminkin etua. Työpanostani arvostetaan.

– Nuorena haaveilin luokanopettajan työstä. Päädyin kuitenkin harjoittelijaksi päiväkotiin, ja se muutti mieleni. Totesin alan mukavaksi ja ryhdyin opiskelemaan lastentarhanopettajaksi. Olen aina opettanut esikouluikäisiä. He ovat jo sen verran isoja, että heidän kanssaan pystyy tekemään haastaviakin asioita. Koulujen tiukat opetussuunnitelmat ja -tavoitteet eivät myöskään sido esikouluja, joten pystyn vaikuttamaan päivittäisiin tekemisiini ja rutiineihin. Se on iso plussa työssäni.

– Sen verran työpaikan ainoana miehenä oleminen sentään rassasi, että vuonna 1995 hakeuduin tänne Myrskyluotoon ihan sen vuoksi, että täällä työskenteli muitakin miehiä. Täysin naisvaltaisessa työympäristössä voi kahvipöytäkeskusteluissa joskus kokea itsensä hieman ulkopuoliseksi. Päiväkotimme on myös liikuntapainotteinen, ja se on sopinut minulle hyvin, koska olen itsekin liikunnallinen.

Päiväkoti on liikuntapainotteinen. Opettajan ohjauksessa liikuntaa hyödynnetään myös oppimiseen.

– Luonto, retkeily ja ulkona oleminen ovat minulle tärkeitä. Vien eskariryhmääni päiväkotipäivien aikana ulos harrastamaan aina, kun mahdollista, myös hiihtämään ja luistelemaan, jos kelit sallivat. Voimme oppia paljon leikin varjolla, liikuntaa harrastaen ja luonnossa retkeillen. Lasten kanssa ulkoillessa tulee huolehdittua samalla omasta työterveydestään.

– Tietenkään maahanmuuttajaperheissä ei välttämättä ole talviurheiluvälineitä, mutta päiväkoti on hankkinut hyllytolkulla luistimia, suksia ja muita varusteita. Haluamme tarjota kaikille yhtäläisen mahdollisuuden osallistua. Monelle maahanmuuttajaperheelle talviurheilu on selvästikin yksi tie suomalaisuuteen, ja he haluavat tarjota lapsilleen tämän mahdollisuuden. On ollut hauska huomata, että liikunnallisesti lahjakas on sitä lajissa kuin lajissa; syntyperällä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ensimmäinen kerta suksilla tai luistimilla on yhtä vaikea kaikille.

– Vielä vuonna 1990 jossain päiväkotiryhmässä saattoi olla 1–2 maahanmuuttajataustaista lasta. Yleensä he olivat näitä Vietnamin ”venepakolaisia”, kuten silloin sanottiin. Monikulttuurisuus on tullut vahvasti mukaan päiväkotien arkeen vasta viimeisen 15 vuoden aikana.

– Monikulttuurisessa ryhmässä työskentely opettaa parhaimmillaan suvaitsevaisuutta. Lapset oppivat pienestä pitäen erilaisuuteen ja siihen, että ihmiset voivat olla eri näköisiä, värisiä, puhua eri kieliä tai uskoa eri asioihin. Ruokaillessa heille ei ole mitenkään ihmeellistä, että yksi syö kasvisruokaa, toinen ei syö sianlihaa jne. Vanhempien kautta me päiväkodin työntekijätkin pääsemme tutustumaan uusiin kulttuureihin.

– Pahimmillaan kulttuurien moninaisuus voi aiheuttaa šokin. Yhteistä kieltä ei kerta kaikkiaan löydy edes tulkin avulla. Joidenkin maahanmuuttajaperheiden voi myös olla vaikea ymmärtää suomalaisia tapoja, kuten että täällä ulkoillaan säällä kuin säällä vuodenajasta riippumatta.

– Lastentarhanopettajan työssä tarvitaan nykypäivänä tietynlaista mielen notkeutta. Kaikkea ei toki voi hyväksyä ja tarvitse niellä, mutta omien toimintatapojen kyseenalaistaminen aika ajoin ei ole myöskään pahaksi. On osattava kunnioittaa myös toisenlaisista lähtökohdista ajattelevien mielipiteitä.

Lue uusin digi-lehti

Tilaa uutiskirje

Jätä palautetta

Osoitemuutos