Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Työstä laulaminen on osa suomalaista kansan- ja työväenperinnettä sekä kevyen musiikin historiaa. Laulut ovat luoneet yhteishenkeä, viihdyttäneet ja auttaneet jaksamaan arjessa.
Työlauluja on luultavasti laulettu yhdessä jo tuhansia vuosia sitten. Ruumiillisen työn lomassa laulaminen rytmitti työntekoa ja auttoi jaksamisessa. Suomalaisista työlauluista tunnetuimpia ovat esimerkiksi tukkilaisten soutulaulut sekä rakentajien junttalaulut. Teollisen läpimurron ja koneistumisen myötä yhteinen laulaminen työpaikoilla jäi kuitenkin historian hämärään.
Suomalaisissa kansanlauluissa lemmenasiat ovat aina olleet tärkeämpiä aiheita kuin työnteko, mutta arjen ammattejakin tulee lauluissa esiin. Useimmille on tuttu kansansävelmä Muurari, joka kertoo rakkauden rinnalla rakennustöiden kausittaisesta luonteesta. Siinä kevät tuo ja syksy vie niin muurarin, maalarin kuin hanslankarin.
Työväenmusiikki torvisoittokuntineen ja laulukuoroineen oli tärkeä osa silloista työväenkulttuuria ja harrastustoimintaa.
Työväenliikkeen myötä alettiin 1800-luvun lopulta lähtien sanoittaa poliittisempia lauluja, joilla heräteltiin työläisiä huomaamaan asemansa ja liittymään yhteen. Työväen laulukirjoissa niistä puhuttiin suorasanaisesti taistelulauluina. Taistelulauluissa ihmiset raatoivat sorron alla, vaikka olivat toisaalta ylpeästi työn aatelia ja ponnistelivat työläiskourin kohti valoisampaa tulevaisuutta.
Työväenmusiikki torvisoittokuntineen ja laulukuoroineen oli tärkeä osa silloista työväenkulttuuria ja harrastustoimintaa. Työväenlaulujen sanoitukset ajoivat aatetta eteenpäin, mutta samalla työväenmusiikki tarjosi myös viihdykettä. Jo ennen sisällissotaa työväentaloilla kukoisti humoristinen laulukulttuuri mölykööreineen sekä kupletteineen.
Myöhemmin vauhtiin pääsivät kisälliryhmät. Ryhmät sanoittivat itse yhteiskunnallisesti piikitteleviä lauluja, jotka usein lujittivat myös ammatti-identiteettejä. Koska kisällilaulut tehtiin ajankohtaisena kertakäyttötavarana kulloiseenkin tilaisuuteen, niistä ani harvat ovat säilyneet.
Marion Rung lauloi vuonna 1962 somasta ”pikku rahastajasta”, joita ei ole pitkään aikaan enää linja-autoissa tavannut.
Repe Helismaa.
Monissa tutuissa kansanlauluissa ja iskelmissä käsiteltiin metsätyömiesten reissuelämää. Sanoituksia lauluihin teki esimerkiksi Repe Helismaa tai sahateknikko Veikko Lavi. Savotoilla ja uitossa työskenteli enimmillään puoli miljoonaa suomalaista, joten monilla lauluntekijöillä riitti omia kokemuksia laulujensa aiheista. Vuonna 1979 sepittämässään Ensimmäinen tukki -kappaleessa Lavi rallatteli varsin seikkaperäisesti tukkipuun matkan suomalaisesta metsästä saksalaisen oluttuvan penkiksi. Tukkijätkiä seurasivat romanttisina kulkureina modernimmat automiehet, kun Matti Esko lauloi vuonna 1986 Elovena-mainokseen huippusuositun Rekkamies-iskelmän.
Veikko Lavi.
Lauluissa on kuvattu miesten töitä enemmän kuin naisten, mutta toki sairaanhoitajatkin ovat inspiroineet muusikoita. Martti Jäppilän 1930-luvulla sanoittamassa Valkea sisar -kappaleessa ”luo sairaiden käy sisar hento valkoinen”. Muun muassa Eino Grön lauloi tästä lohtua potilaille hymyllään tuovasta sairaanhoitajasta. Hieman rujompaa näkökulmaa hoitotyön arkeen on tarjoillut metallibändi FM2000 kappaleessaan Sairaanhoitajat: ”Hän istuu lasikopissaan, päivystää iltavuoroa, toinen juoksee labraan ja kolmas tekee raporttia”.
Maailma muuttuu ja laulujen aiheet tuntuvat seuraavan katoavia ammatteja. Marion Rung lauloi vuonna 1962 somasta ”pikku rahastajasta”, joita ei ole pitkään aikaan enää linja-autoissa tavannut. Poistuneet ovat myös Helsingin rautatieasemalta käymälän kassanhoitajat eli ”assanvessankassat”, joista Mascara-yhtye vielä 1990-luvulla lauloi. Laulut tietotyöntekijöistä tai etätöistä taitavatkin olla niin arkisia, että ne odottavat yhä esittäjäänsä.
Työssä jaksamisesta puhuttiin jo sata vuotta sitten. Keskustelu työntekijöiden henkisestä kuormituksesta on vilkastunut aina työelämän isojen murrosten yhteydessä. Julkinen työsuojelukeskustelu alkoi Suomessa 1800-luvun loppupuolella. Teollisuustyö yleistyi, ja työskentely suojaamattomilla koneilla ja ahtaissa tiloissa aiheutti yhä enemmän vakavia onnettomuuksia. Ei siis ole ihme, että alkuvaiheessa työsuojelu keskittyi lähinnä tapaturmien ehkäisemiseen eikä työssä jaksamisesta juuri puhuttu. Vaikka
Työn imu on innostusta, merkityksellisyyttä ja uppoutumista työhön. Se rakentuu työolosuhteista ja omista valinnoista, sanoo Piia Seppälä. Työn imu on myönteinen tunne- ja motivaatiomielentila. Sitä luonnehtivat kokemukset työn merkityksellisyydestä ja innostumisesta. Työnimuinen työntekijä on energinen ja aikaansaava. Hän haluaa panostaa työhönsä ja on sinnikäs ja periksiantamaton hankalissakin työtilanteissa. Työn imussa työntekijä pystyy keskittymään, syventymään ja
Työpaikat, joissa on työntekijöitä useilta työnantajilta, ovat yhteisöllisyyden kannalta rikkaita mutta niissä voidaan kokea myös haasteita, toteaa erikoistutkija Janne Kaltiainen.
