Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Kaupungeissa kulutettiin 1800-luvun lopulla yhä enemmän uusia nautintoaineita. Kahvin juominen ja tupakan polttaminen herättivät huolen työntekijöiden taloudesta ja moraalista.
Sekä kahvi että tupakka tulivat 1800-luvun lopulla tavallisen kansan ulottuville. Eurooppalaiset valtasivat siirtomaita, höyrylaivat kuljettivat eksoottisia tuotteita ympäri maailman ja suomalaistenkin ostovoima parani vuosi vuodelta. Kahvi muuttui herrojen herkusta koko kansan piristeeksi, ja uusissa tupakkatehtaissa valmistettiin koneellisesti savukkeita. Edulliset paperossit mullistivat tupakkakulttuurin.
Pian kahvia juotiin niin aamulla, päivällä kuin illallakin. Tupakka paloi työntekijöiden suupielessä sekä tauoilla että työnteon lomassa. Sekä nikotiinin että kofeiinin aiheuttama riippuvuus vankistivat uusien nautintoaineiden kansansuosiota. Sata vuotta sitten kahvia ja tupakkaa luonnehdittiin jo välttämättömyystavaroiksi. Kahvi maistui erityisesti naisille ja tupakka miehille.
Samaan aikaan kahvin ja paperossien voittokulun kanssa suomalainen työelämä muuttui. Teollistumisen myötä syntyi kaupunkilainen ja kuluttamiseen tottunut työväenluokka. Sekä kahvi että savukkeet olivat erityisen suosittuja juuri työläisten keskuudessa. Työntekijöiden muuttuneet elämäntavat alkoivat herättää ylemmissä yhteiskuntaluokissa huolta. Pian valistus ja kontrolli kohdistuivat uusiin nautintoaineisiin.
Kahvi oli raittiusväen mielestä lähes välttämätön piriste, joka pikemminkin ehkäisi ruumiillista työtä tekevien viinanhimoa.
Koska kemiallisia vaikutuksia ei vielä tunnettu, molempia vastustettiin pikemminkin moralistiselta pohjalta. Siirtomaista tuodut uudet piristeet yhdistettiin esimerkiksi laiskotteluun, nautinnonhaluun ja tuhlailevuuteen. Tupakoinnin katsottiin viestivän heikosta tahdonvoimasta, kahvinjuonti taas antoi vauhtia turhanpäiväiselle juoruilulle. Tupakan terveyshaittoja ei 1900-luvun alussa pidetty kovinkaan vakavina, joten ne olivat harvemmin esillä.
Uskonnollisissa piireissä tupakkaa vastustettiin eräänlaisella porttiteorialla: tupakoinnin pelättiin johtavan suuremman paheen eli alkoholin käyttöön. Raittiusväki suhtautui taas tupakkaan ja kahviin suopeammin. Esimerkiksi vuoden 1937 Raitis Kansa -lehdessä tunnistettiin tupakan aiheuttavan riippuvuutta ja määrittyvän siten paheeksi, mutta tupakoinnin ei katsottu sentään alentavan siveellisiä tunteita alkoholin tavoin. Kahvi oli raittiusväen mielestä lähes välttämätön piriste, joka pikemminkin ehkäisi ruumiillista työtä tekevien viinanhimoa. Sen suurimmat vaarat piilivät rahanmenossa ja terveelliset ateriat korvaavissa pullakahveissa.
Valkeakoskella kerrottiin tarinaa paperimiehen vaimosta, johon kahvinjuonnin himo tarttui kuin ruttotauti.
Myös Suomen ensimmäinen naispuolinen ammattientarkastaja Vera Hjelt kävi kahvinvastaiseen taisteluun juuri terveyssyistä. Hjelt tutki suomalaisten tehtaiden työoloja vuodesta 1903 lähtien ja huolestui erityisesti työläisnaisista. He korvasivat ateriansa juomalla kuppikaupalla kahvia. Hjeltin syyttävä sormi osoitti myös työnantajia, jotka eivät antaneet mahdollisuutta pitää kunnollisia ruokataukoja. Vielä 1930-luvulla kerrottiin varoittavia tarinoita työläisistä, jotka aamukahvin juotuaan pakkasivat evääkseenkin monta termospullollista tuota vaarallisen mustaa nektaria.
Kahvinjuonti kytkeytyi myös sokerin kulutukseen. Sokeritehtaiden tuotanto kasvoi samoihin aikoihin ja uusi makeutusainekin näyttäytyi eksoottisena paheena. Valkeakoskella kerrottiin tarinaa paperimiehen vaimosta, johon kahvinjuonnin himo tarttui kuin ruttotauti. Kahvi, pulla ja sokeri viettelivät vaimoparan niin pahasti, että hän tuhlasi kaikki rahansa ja ajoi lopulta lapsetkin kerjuulle. Asenteellisilla valistustarinoilla ei kuitenkaan varoitettu kahvin aiheuttamasta riippuvuudesta vaan närkästyminen johtui pikemminkin siitä, että työläisnaiset ylipäätään kuluttivat säädylleen sopimattomia ylellisyystuotteita.
Digitaalinen maailma tarjoaa loputtomia houkutuksia, mutta niiden hallinta on mahdollista. Kun työpaikoilla luodaan selkeät pelisäännöt ja työntekijä ottaa käyttöönsä arjen pieniä rutiineja, keskittymiskyky vahvistuu ja todellisuuspakoisuus someen vähenee. Istahdat työpisteelle ja avaat läppärin. Edessäsi on uusi tehtävä, joka vaatisi keskittymistä ja pientä ajatustyötä. Mutta ennen kuin ehdit kunnolla aloittaa, kätesi liukuu puhelimelle. Lähetät viestin perheryhmään,
Onnelliset ihmiset näyttäisivät hallitsevan sosiaalisen median käyttöään ilman, että siitä tulee elämää hallitseva ongelma. Kuplautuminen samanmielisen kanssa taas voi aiheuttaa riippuvuutta. Hyvinvoiva ihminen pystyy usein huomaamaan, milloin oma somen ja digilaitteiden käyttö alkaa hallita arkea. Hän kykenee rajoittamaan käyttöään luontevasti. – Onnellinen ihminen ei joudu hakemaan mielihyvää tai merkityksellisyyttä verkosta, koska elämä sen ulkopuolella tarjoaa
Jokainen viestiääni katkaisee ajattelun – ja lisää levottomuuttamme, toteaa Johanna Pulkkinen. Elämme dopamiinin aikakautta, jossa janoamme nopeaa palkintoa, myös työssä. Tämä ilmiö heikentää kykyä keskittyä ja palautua. Jokainen viestiääni tai värähdys katkaisee ajattelun. Vastaamatta jättäminen, saati sitten saapuneen viestin katsomatta jättäminen, lisää levottomuuttamme. Yksi meistä on TikTokin loppuunselaaja ja toinen aina valmiudessa oleva vanhempi. Somen
Työstä laulaminen on osa suomalaista kansan- ja työväenperinnettä sekä kevyen musiikin historiaa. Laulut ovat luoneet yhteishenkeä, viihdyttäneet ja auttaneet jaksamaan arjessa. Työlauluja on luultavasti laulettu yhdessä jo tuhansia vuosia sitten. Ruumiillisen työn lomassa laulaminen rytmitti työntekoa ja auttoi jaksamisessa. Suomalaisista työlauluista tunnetuimpia ovat esimerkiksi tukkilaisten soutulaulut sekä rakentajien junttalaulut. Teollisen läpimurron ja koneistumisen myötä yhteinen
