Lontoossa asuva suomalainen sairaanhoitaja on nähnyt monien maiden työkulttuureja

Kaarina Nasri ei tiennyt minne päätyisi, kun lähti lähes neljännesvuosisata sitten ulkomaille töihin. Tie vei Lontooseen, missä hän työskentelee nykyisin poliklinikan osastonhoitajana.

Työpaikkana on Guy’s-sairaala, joka näyttää pieneltä vain, jos sitä vertaa vieressä kohoavaan The Shard -pilvenpiirtäjään. Elämä on asettunut uomiinsa Itä-Lontoon Royal Arsenaliin historialliselle tehdasalueelle, josta Nasri kulkee töihin vesibussilla Thamesjokea pitkin. Koti on nyt pysyvästi Britanniassa, vaikka hän kokeekin vahvasti olevansa suomalainen.

Kaarina Nasrin koti on Britanniassa, mutta hän kokee vahvasti olevansa suomalainen.

Matkassa on ollut mukana edesmenneeltä äidiltä opittu itseluottamus.

– Äiti opetti, että jos on hyvä itsetunto, selviää missä tahansa. Jos olet avoin, rehellinen ja ulospäin suuntautuva, niillä eväillä voi edetä vaikka minne, Nasri sanoo.

Kouluruotsilla töihin ulkomaille

Nasrin työelämä alkoi 1980-luvun Oulussa. Nuori nainen kouluttautui ensin mielisairaanhoitajaksi, mutta työ suljetulla osastolla osoittautui rankaksi. Neljän vuoden jälkeen hän päättikin hakea sairaanhoitajan opintoihin.

Työ sairaanhoitajana alkoi Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa vuonna 1989. Myöhemmin hän erikoistui sisätautikirurgiaan ja sai osastonhoitajan pätevyyden. Työpaikaksi valikoitui syöpätautien osasto.

Oulussa hoidettiin potilaita myös ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Moni oululaishoitaja arkaili ruotsin puhumista, mutta Nasri tiesi, että potilaille piti kertoa hoito-ohjeista esimerkiksi sädehoidon aikana heidän omalla kielellään.

– Kun aloin käyttää ruotsia, sain varmuutta, että pystyn ilmaisemaan itseäni vieraalla kielellä.

1990-luvulla moni hoitaja lähti töihin Norjaan. Paremmat palkat alkoivat kiinnostaa myös Nasria, ja mukana saattoi olla seikkailunhaluakin. Vuonna 1997 hän päätyi oslolaiseen vanhusten hoivakotiin.

Kouluruotsi ei lopulta ihan riittänyt norjan ymmärtämiseen. Työyhteisö oli kuitenkin kannustava, ja työkaverit opettivat kieltä kädestä pitäen.

Kokenut hoitaja halusi pian työhön maan johtavaan syöpäsairaalaan, missä hän voisi kartuttaa tietojaan ja taitojaan. Muutos oli iso.

– Muutos vanhustenhoidosta sairaalaan oli vaikea. Sairaalaslangia puhutaan nopeasti, ja puhelimet soivat koko ajan, ensimmäisenä päivänä itkinkin. Yksi vanha lääkäri onneksi sanoi, että älä vaadi itseltäsi liikaa alkuun.

Veri vei Britanniaan

Nasri viihtyi Norjassa lopulta seitsemän vuotta. Pikkuhiljaa alkoi kasvaa innostus, että jonnekin voisi vielä lähteä.

– Meidän lääkärimme lähti Lontooseen kolmeksi kuukaudeksi opiskelemaan luuydinsiirtoja. Minäkin ajattelin, että lähden oppimaan Lontooseen. Ajattelin olevani vain kolme kuukautta ja palaavani Osloon. Mutta oppiminen ymmärrettiin tavallaan väärin ja paperit tehtiin vakituiseen paikkaan.

Työpaikka oli pohjoislontoolaisessa sairaalassa, joka järjesti myös asunnon. Perehdytys alkoi vauhdilla.

Oli niin kiireistä, että jos käänsi selkänsä, joku koputti siihen heti.

– Aluksi oli hankalaa. Piti ymmärtää esimerkiksi raportit, ja kaikella oli oma terminologiansa. Ensimmäisestä päivästä lähtien piti olla mukana, ei ollut aikaa vain katsella ja tutustua paikkoihin.

Nasrin ura syöpähoidon parissa syveni, ja hän pääsi tutkimushoitajaksi kehittämään uusia hoitoja. Osaavan naisen ura eteni vaihe vaiheelta, ja lopulta hän oli isossa sairaalassa kokonaisen siiven ylin sairaanhoitaja. Työ oli antoisaa mutta kiireistä.

– Oli niin kiireistä, että jos käänsi selkänsä, joku koputti siihen heti. Menin töihin kahdeksaksi ja lopetin kahdeksalta illalla. Ei kukaan voi tehdä niin töitä.

Välivaiheiden jälkeen Nasri päätyi onneksi nykyiseen työhönsä, jossa työajat ovat inhimillisemmät.

Kaarina Nasrille työmatka vesibussilla on rentoutumisen aikaa.

Lähi-idän kautta takaisin NHS:lle

Lontoon vuosiin on mahtunut myös hyppy Lähi-itään. Kaupungissa työskentelee paljon kansainvälisiä hoitajia, jotka ovat tehneet töitä useissa maissa, ja Nasriinkin tarttui vuonna 2006 idea lähteä Saudi-Arabiaan.

Työelämä oli vaativaa ja muu elämä hyvin rajattua. 12-tuntisten työpäivien jälkeen hoitajat asuivat ulkomaalaisille tarkoitetussa asuntolassa, eikä esimerkiksi ostoksille ollut yksin asiaa.

Lopulta naapurimaa Irakin sodan konfliktit olivat pahenemassa, ja huhut kertoivat, ettei maasta lähtisi kohta lentoja. Maan tapaan työnantaja piti passia hallussaan. Nasrille annettin 24 tuntia aikaa päättää, jäädäkö vai lähteä.

Nasri päätti palata Britanniaan.

Nasri työskentelee NHS:lle eli kansalliselle terveydenhuoltojärjestelmälle, josta britit ovat erittäin ylpeitä. Työpaikkoja tavoitellaan, sillä organisaatio koetaan turvalliseksi ja varmaksi työnantajaksi. Niin sairaspäivärahat, vuosilomat, työterveyshuolto, työsuojelu kuin työvälineet toimivat. Se ei ole itsestäänselvyys Britannian yksityisellä puolella, josta Nasri ehti välillä saada kokemusta.

Esimies osana tiimiä

Nasri kokee, että hän on parhaimmillaan hoitotyön johtamisessa.

Britanniassa hierarkiat ovat näkyvämpiä kuin Suomessa.

– Kädentaidot eivät ole samat kuin ennen, mutta pystyn antamaan paljon ja opettamaan nuoria, olemaan ohjaajana.

Britanniassa hierarkiat ovat näkyvämpiä kuin Suomessa. Pomo on todellakin pomo, jota katsotaan ylöspäin, ja moni myös ottaa roolin tiimin yläpuolelta ja delegoi tehtäviä herkästi. Nasri ajattelee toisin.

– Pyrin olemaan demokraattinen johtaja. Tämä on tiimityötä, teemme tätä yhdessä.

Aina alaiset eivät ole ymmärtäneet lähestymistapaa. Esimiehen odotetaan päättävän, joten joskus, jos Nasri on esimerkiksi kysynyt, mitä työntekijä haluaisi tehdä tänään, sitä on pidetty heikkoutena.

Työkulttuuri on Nasrin mukaan Britanniassa tiukan ammattimainen. Tunteilulle ei ole tilaa, ja välillä joutuu kestämään kovaakin arvostelua. Ihmiset ovat työelämässä erilaisia kuin vapaa-ajalla.

– En näytä, vaikka hermostuisin. Pää täytyy pitää veden yläpuolella, vaikka veden alla voi tapahtua mitä vain. Tunteiden osoittamista on vältettävä.

Monikulttuurinen Lontoo

Lontoo on todellinen metropoli, jonka asukkaat edustavat lukemattomia alkuperiä, rotuja ja uskontoja. Tämä näkyy myös niin terveydenhuollon henkilökunnassa kuin potilaissa.

– Olen tutustunut moniin kulttuureihin, se on todellinen rikkaus. Olen aina ollut kiinnostunut kaikista kulttuureista ja ottanut tarkoituksella selvää, miksi ihmiset ajattelevat eri tavoilla, Nasri sanoo.

Jos ihminen tekee työnsä kunnolla, sillä mitä hän on työajan ulkopuolella ei ole merkitystä.

Työyhteisön monimuotoisuutta myös vaalitaan, sillä kaikkien ei ole hyvä olla samasta etnisestä taustasta. Avoimiin tehtäviin valitaan ihmisiä, jotka täydentävät tiimien moninaisuutta.

Metropoli on myös paikka, jonne monet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat muuttavat. Työyhteisössä tämä näkyy esimerkiksi sukupuolensa korjanneina kollegoina, jotka kuuluvat mukaan siinä missä muutkin.

– Jos ihminen tekee työnsä kunnolla, sillä mitä hän on työajan ulkopuolella ei ole merkitystä. Meillä on paljon kaikenlaisia ihmisiä, Nasri iloitsee.

Yhdenvertaisuuden painottaminen näkyy myös muun muassa siinä, että sairaala haluaa olla perheystävällinen työpaikka. Esimerkiksi pienten lasten vanhempia kannustetaan käyttämään mahdollisuudet joustaviin työaikoihin.

Kaarina Nasrin koti sijaitsee kehittyvällä Royal Arsenal alueella, jolla sijaitsi pitkään asetehdas.

Tärkeät sairaanhoitajat

Nasrin mielestä sairaanhoitajan työtä arvostetaan Lontoossa enemmän kuin Suomessa.

– Missä tahansa, jos sanon olevani sairaanhoitaja, vastauksena on heti wau. Osastonhoitajan tummansinisen työpuvun pitäminen luo luottamusta.

Arvostus näkyy myös palkassa, joka on Suomea korkeampi. Lontoon tähtitieteelliset elinkustannukset, etenkin asuminen, tosin syövät siitä ison osan.

Hoitohenkilökunnan arvostus näkyy siinäkin, että sairaanhoitajat saivat hakea Britannian EU- eron jälkeiseen maahan jääntiin oikeuttavaa Settled Status -asemaa ensimmäisten joukossa, ennen muita EU-kansalaisten ryhmiä.

Nasri on ollut maassa niin pitkään, että voisi hakea myös kansalaisuutta. Jokin kuitenkin estää.

– Olen ylpeä siitä, että olen suomalainen.