Työnteko ei nuorisoelokuvissa ole todellakaan pääosassa vaan pikemminkin rahapulasta johtuvaa sivutoimintaa. Työt ovat sen mukaisia eli keikkatöitä erilaisissa pikaruokaravintoloissa, trendikkäissä kahviloissa, kioskeissa tai vaate- ja urheilumyymälöissä. Oma alalajinsa ovat sitten elokuvat, joissa nuori eksyy rikosten ja huumeiden pariin ”töihin”, kuten esimerkiksi elokuvassa White Boy Rick (USA 2018). Siinä teini-ikäinen Rick ajautuu ensin poliisin tietolähteeksi, mutta vajoaa lopulta syvälle huumebisnekseen ja lopulta vankilaan.

Varsin erilainen kuvaus on koomikkona tutuksi tulleen Jonah Hillin esikoisohjaus Mid90s (USA 2018), joka kertoo skeittiporukkaan haluavasta 13-vuotiaasta Steviesta. Elokuvassa hengaillaan paljon isompien poikien työpaikalla skeittikaupassa, jossa asiakkaat eivät todellakaan ole etusijalla vaan läpänheitto kavereiden kanssa. Samanlainen työmoraali vallitsee Kevin Smithin klassikossa Clerks – tiskirotat (USA 1994), jossa rääväsuinen lähi­kioskin myyjä Dante heittää päivän mittaa lähinnä läppää videovuokraamon kaverinsa kanssa elämän suurista ja pienistä kysymyksistä.

Netflixin yhdeksi suurimmaksi hitiksi nousseen jo kolmanteen kauteen yltäneen sarjan Stranger Things (2016­—2019) nuorista osa on jo ehtinyt työelämään. Sarjan lemmenpari työskentelee lähilehden toimituksessa hanttihommissa, pahispoika uimavalvojana ja komea sankari jäätelökioskin myyjänä. Työt unohtuvat vähän väliä, kun nuoret ratkovat kaupungissa jälleen viriävää pimeää uhkaa. Onneksi työnantajat eivät muodosta kuvaa nuorista työn­tekijöistä elokuvien perusteella, koska olisi vaikea palkata henkilöä, joka pääosin vihaa työtään, soittaa suutaan asiakkaille ja pyrkii kaikin tavoin välttelemään työn tekemistä.