”Hiljaisuuden mestari ilmestyi huhtikuussa 2019. Masennukseni näkyy vahvasti sen sisällössä. Mutta se ei ole sairauskertomus, vaikka siinä on melankolinen pohjavire. Oikeastaan se on humoristinen kertomus.”

Henkilö

• 04.09.2019

”En usko inspiraatioon”

Kirjailija Miki Liukkoselle, 30, kirjoittaminen on elämän ykkösasia. Inspiraatiota hän ei odottele, vaan kirjoittaa aikaisesta aamusta myöhäänkin iltaan. Kirjoittaminen antaa hänelle paljon, mutta myös eristää.

Aloin kirjoittaa paljon yläasteella, sitä ennen olin kiinnostunut musiikista ja kuvataiteesta. Lähetin 19-vuotiaana läheisten rohkaisemana tekstejäni J.H.Erkon kirjoituskilpailuun. Kun voitto tuli, tajusin että näistä kirjoituksistani on todella johonkin ja sain varmuuden kirjailijan ammatista. En miettinyt sen kummemmin, mitä käytännön seikkoja siihen kuuluu.

Kirjoitan käsikirjoitukseni aina ensin käsin, sitten siirrän sinä päivänä kirjoitetun koneelle. Se on hyvä tapa, koska samalla tulee editoitua. En usko inspiraatioon ollenkaan – jos jäisin istumaan ja odottelemaan sitä, en saisi varmaan mitään aikaiseksi. Alan kirjoittaa aamulla noin kello kahdeksan ja kirjoitan pitkin päivää ilman selkeää aikarajaa. Jos on intensiivinen työvaihe ja olen innoissani, työpäivä saattaa venyä yli kymmentuntiseksi. Aloitan kotona, mutta jossain vaiheessa siirryn lähikahvilaan.

”Lapsena kirjoitin omituisia novelleja ja outoja pseudotieteellisiä tutkimuksia. Pidin päiväkirjaa intensiivisesti lukioaikoina. Se on nyt jäänyt, mikä on harmi.”

”Lapsena kirjoitin omituisia novelleja ja outoja pseudotieteellisiä tutkimuksia. Pidin päiväkirjaa intensiivisesti lukioaikoina. Se on nyt jäänyt, mikä on harmi.”

Kirjoittamisen kautta saan kontaktin maailmaan, jota tarkkailen syvällisesti. Pysähdyn ja keskityn asioihin, joita ajattelen eri kantilta. Kirjoittamisessa on hienoa se, että voi kirjoittaa ajatuksen niin monta kertaa uusiksi, että se vastaa tarkoittamaani ja saan sen välitettyä lukijalle. Samalla se antaa ymmärrystä omasta itsestä, on vuoropuhelua maailman kanssa – siinä on se oleellinen juttu. Saan siitä hiljaista nautintoa.

Toki kirjoittaminen on yksinäistä. Olen kirjoittaessani aika eristyksissä. Jos ystävät pyytävät rientoihin ja tekisi mieli mennä, asetan kirjoittamisen etusijalle, eli sosiaalinen elämä kyllä kärsii. Toisaalta tämä sopii luonteelleni, en ole koskaan ollut sosiaalinen ihminen. Kissakin vaatii välillä liikaa huomiota ja häiritsee keskittymistä, siksi lähden välillä muualle kirjoittamaan.

”Kirjoitin O:ta melkein neljä vuotta kovalla tahdilla, käsikirjoitettuja sivuja oli yli 1200, työmäärä oli älytön. Hiljaisuuden mestari syntyi kyllä nopeammin, muttei lainkaan helpommin.”

”Kirjoitin O:ta melkein neljä vuotta kovalla tahdilla, käsikirjoitettuja sivuja oli yli 1200, työmäärä oli älytön. Hiljaisuuden mestari syntyi kyllä nopeammin, muttei lainkaan helpommin.”

Koin masennuksen, sen laukaisi todennäköisesti herkkyyteni, mutta on se luonnekysymyskin. Olen aina ollut hieman melankoliaan taipuvainen. Silloin kun en kirjoita, en osaa löytää mitään mieltä muista asioista. Heräsin siihen, kuinka monotonista elämäni on. Kotona istuminen ja kellon tuijottaminen kääntyi itseäni vastaan, se oli vankilamaista ja ahdistavaa. Kirjoittamisesta ei vaan tullut mitään. Enkä muutenkaan voi koko ajan vain kirjoittaa, sillä se on psyykkisesti ja fyysisesti raskasta, yölläkin päässä. Olisi hyvä pitää lomaa ja rauhoittua, mutta en oikeastaan osaa rauhoittua. Se ristiriita aiheutti masentuneisuutta, lisäksi ehkä myös näkemykseni maailmasta ja asioista, ihmisten jutut tuntuivat niin yhdentekeviltä.

Selviytyäkseni siitä olotilasta tartuin viinipulloon, kuten moni muukin masentunut, mutta se ei auttanut, päinvastoin. Ensimmäinen selviytymiskeino olikin lopettaa viinin juominen. Toinen keino oli opetella olemaan hieman armollisempi itseään kohtaan – että jos en kirjoita, olen vaan ja yritän olla potematta huonoa omaatuntoa. Olen myös käynyt terapiassa yli kolme vuotta.

Musiikki on jäänyt kirjoittamisen alle, mutta uskon että se tulee takaisin ajallaan, Miki Liukkonen sanoo.

Musiikki on jäänyt kirjoittamisen alle, mutta uskon että se tulee takaisin ajallaan, Miki Liukkonen sanoo.

Kun masennus iskee, mikään selitys, kuten ”kyllä se tästä”, ei auta. En koskaan ole onneksi mennyt toimintakyvyttömäksi, mutta maailmankatsomukseni muuttuu melankoliseksi. Innostuneisuus loppuu, tulen laiskaksi ja hitaaksi. Olen oppinut huomamaan, kun se fiilis lähenee. Ajattelen nykyisin, ettei se haittaa, kunhan pääsen sängystä ylös ja saan jotain tehtyä.

Olen tosi huono antamaan elämänohjeita kenellekään, ihmiset ovat kaikki niin erilaisia. Tiedän itsekin, että jos joku yrittää auttaa ja helpottaa oloani, niin se menee kuuroille korville. Vaikka ymmärtää järjellä, mitä toinen sanoo, siinä on joku este. Suosittelen masennusalttiille nuorille terapiaa, jos suinkin mahdollista. •

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.