
Yliluonnollisten ominaisuuksien tavoitteleminen kemiallisin altistein on elokuvien vakiokalustoa. Alan klassikko on Aarresaaresta tutun kirjailija Robert Louis Stevensonin Tohtori Jekyll ja herra Hyde, joka on filmatisoitu jo yli 40 kertaa. Tunnetuin lienee Universalin vuoden 1931 versio, joka sai ensimmäisen kauhuelokuvalle myönnetyn Oscar-palkinnon. Hauskin on Tri Jerry ja Mr. Hyde (1963), jossa laboratoriossa koeputkien kanssa häärii koomikko Jerry Lewis.
Pääosin ihmiset altistuvat elokuvissa kemiallisille vaaroille erilaisten onnettomuuksien tai ilkivallan johdosta. Supersankari-parodiaksi luotu Deadpool syntyi epäonnisten syöpähoitojen seurauksena. Nyt tämä räävitön sankari seikkailee jo toisessa elokuvassaan (2018) mukanaan liuta muita mutatoituneita ihmisiä.
Suosituissa zombie-elokuvissa ja -sarjoissa altistus tulee aluksi ilmateitse, mutta sen jälkeen tauti leviää puremien kautta. Turvassa ei olla naapureilta eikä työtovereilta. Hauskin elävät kuolleet -elokuva on brittiläinen Shaun of the Dead (2004), jossa tavallinen peräkammarin poika yrittää selvitä yhteisöään riivaavasta epidemiasta. Yritykset löytää suojarokote tautia vastaan epäonnistuvat lukuun ottamatta elokuvaa Cured (2017). Siinä painopiste on sairastuneiden sopeutuminen takaisin yhteiskuntaan kuntoutuksen jälkeen.
Lähempänä työelämää ollaan Tapaus Silkwoodissa (1983), jossa ydinvoima-alan työntekijä nostaa esille laitoksensa työturvallisuusepäkohtia kohtalokkain seurauksin. Myös kotimaisessa Talvivaara-elokuvassa Jättiläinen (2016) peitellyt ympäristörikkeet paljastuvat vähitellen. Karmeimmin ihmisen tuhovoima näkyy luontodokumenteissa, kuten BBC:n upea Sininen Planeetta 2 (2017).
Vähäpäästöistä syksyä kaikille.
Lisää luettava
-
-
A better working life through talking
In too many work communities, silence is still probably the most common way to solve problems. People remain silent about difficult matters because they do not want to insult or burden others or show their own incompetence. It seems like Finns have taken the old saying “speech is silver, silence is golden” a little too
-
Metsäkoneenkuljettajan työ on istumatyötä ja työvuorot venyvät 12-tuntisiksi
Modernin metsätyökoneen ohjaamossa on hiljaista ja lämmintä. Ja helteellä puolestaan mukavan viileää. Nykypäivänä haasteena ovatkin pitkät vuorot ja jatkuva istuminen.
-
Puhu paljon ja ota aktiivisesti kontaktia työkavereihin – viisi vinkkiä toimivaan etäviestintään
Etätyössä tarvitaan uudenlaista sosiaalista älykkyyttä, kun tunnetilatkin pitäisi aistia verkon kautta. Työyhteisössä jokainen on vastuussa viestinnän tehosta ja kommunikoinnin sujuvuudesta.