Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Rakennuskonsernin riskienhallintajohtaja Timo Pinomäki huomaa nopeasti, vallitseeko työyhteisössä vapaan keskustelun kulttuuri vai ei.
”Vieraillessani työmailla huomaan, että osassa keskustellaan paljon ja osassa ollaan enemmän kuuntelukannalla.
Työnjohto vaikuttaa paljon siihen, miten vapautuneesti asioista voidaan keskustella työmaan palavereissa ja yleensäkin työmaalla. Osa työnjohtajista toimii edelleen hieman vanhanaikaisesti ja kommunikoi yksipuolisesti asioiden hoitamisesta ja etenemisestä, kun taas osa ottaa työntekijät mukaan ja keskustelee heidän kanssaan.
Myös työmaan maantieteellinen sijainti vaikuttaa keskustelun määrään, sillä esimerkiksi Savon palavereissa on yleensä aina puheen sorinaa ja Lapissakin keskustellaan rempseän vapautuneesti, mutta jossain toisaalla sitten tuntuu olevan hiljaisempi puhekulttuuri. Välttämättä puheen määrä ei kuitenkaan kerro sitä, miten vapaasti työntekijät kokevat voivansa tuoda esiin omia ajatuksiaan, mutta jotakin se kuitenkin kertoo.
Meidän konsernimme esimiesten ja työnjohdon koulutuksissa kannustetaan luomaan avointa keskustelukulttuuria. Asenteet ovat parissa kymmenessä vuodessa muuttuneet paljon, sillä ennen työnjohto sanoi, mitä tehdään ja työntekijät tekivät.
2000-luvun alkupuolen jälkeen rakennusalan yrityksissä alettiin ottamaan työntekijöitä mukaan keskusteluun etenkin hankalia ja vaarallisia työvaiheita suunniteltaessa. Nykyään sellainen ajattelutapa tuntuu jopa vieraalta, että ei kuunneltaisi tekijöitä, koska kaikkien kokemuksia kuuntelemalla tulee laadukas ja turvallinen lopputulos.
Virheet ja vahingotkin kuuluvat ihmisten tekemään työhön, ja niitä käydään läpi yhteisissä palavereissa. Syyllistäminen ei johda mihinkään, vaan virheistä pitäisi pystyä ottamaan opiksi ja korjaamaan siihen johtaneet syyt. Jotta virheet tulisivat esille varhaisessa vaiheessa, niistä pitäisi voida kertoa pelkäämättä – avoin keskustelu auttaa kitkemään epäonnistumisia. Inhimillistä on, että tehdään virheitä, mutta ne eivät saisi jatkuvasti toistua.
Rakennusala on toimialoista yksi tiukimmin säänneltyjä, sillä kaikki tekeminen perustuu sopimuksiin ja tarkkoihin suunnitelmiin. Myös lainsäädäntö ja tilaajien ohjeet vaikuttavat paljon tekemiseen. Pääurakoitsijan vastuulla on perehdyttää jokainen työntekijä, ja eri työvaiheissa on vielä huolehdittava työopastuksesta. Turvallisuusmääräykset ovat ehdottomia työmailla, eikä niihin jää paljon keskustelun varaa.
Tiukat aikataulut Suomessa eivät edesauta keskustelukulttuurin parantamista. Jostain se aika pitää kuitenkin löytää, koska ilman keskustelua tehdään mahdollisesti virheitä ja huonoa laatua, mikä taas aiheuttaa lisää kiirettä.
Rakennusala on etenkin talonrakennuspuolella hyvin kansainvälistä, mutta myös meillä infra-alalla on ihmisiä esimerkiksi Baltian maista, Puolasta ja Ukrainasta. Yhteisen kielen puuttuminen lisää ongelmien mahdollisuutta. Vaikka työasiat saataisiin selville, vapaa vuorovaikutus kärsii kielimuurin takia.
Yleensä työmaalla on joku yhteistä kieltä taitava, mutta silti rikkinäinen puhelin -efekti on mahdollista. Myös pitkät alihankintaketjut voivat hankaloittaa keskustelua. Infra-alalla emme tosin hyväksy pitkiä aliurakkaketjuja, koska niissä vastuut hämärtyvät ja vuorovaikutus hankaloituu.”
Lue lisää psykologisesta turvallisuudesta:
Rajavartiolaitos: ”Pandemia haastoi psykologisen turvallisuuden”
Opetusala: ”Voin tuoda työn haasteita esille turvallisin mielin”
Akvaristi Laura Vuorinen tarkkailee lasin läpi pienehkön hain uintia merimaailma Sea Lifen valtamerialtaassa. Mustaevähai ei voi fyysisesti koskaan pysähtyä, ja myös Vuorinen on työssään lähes jatkuvasti liikkeessä. Ruokintaa, veden laadun seuraamista, altaiden puhdistusta ja vaikkapa vuorovaikutusta jättiläismustekalan kanssa riittää.
Steveco oy on laatinut viisi sääntöä, jotka ovat parantaneet ahtaajien työturvallisuutta. Muidenkin yritysten, alalla kuin alalla, sopii ottaa mallia kaksi vuotta sitten lanseeratuista tiiviistä ohjeista.
Erikoislääkäri Henriikka Ollila on työskennellyt telttoihin pystytetyissä leikkaussaleissa, joihin kuuluvat pommitusten äänet. Auttamisen halu peittoaa pelon, ja siksi Ollila suuntaa töihin konfliktialueille yhä uudestaan.
Liibaan Ali Mohamud on ajanut taksia neljän vuoden ajan. Hän tekee yleensä iltavuoroja, joten talviaikaan hän on liikkeellä miltei pelkästään pimeällä.
