Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Erikoislääkäri Henriikka Ollila on työskennellyt telttoihin pystytetyissä leikkaussaleissa, joihin kuuluvat pommitusten äänet. Auttamisen halu peittoaa pelon, ja siksi Ollila suuntaa töihin konfliktialueille yhä uudestaan.
Älä lähde.
Anestesian erikoislääkäri Henriikka Ollila muistaa edelleen isoäitinsä huolestuneet sanat. Oli syksy 2018 ja Ollila valmisteli matkaa Afganistaniin. Hän oli lähdössä ensimmäistä kertaa töihin ulkomaille Lääkärit ilman rajoja -järjestön kautta. Edessä siinsi seitsemän viikon työrupeama synnytyssairaalassa Khostin kaupungissa aivan Pakistanin rajalla.
– Afganistan oli ollut paljon uutisissa ja kuulosti pahalta monen suomalaisen korvaan. Isoäidin huoli oli ymmärrettävää, Ollila sanoo.
– Itseänikin jännitti, mutta eniten se, miten ammattitaitoni riittäisi erilaisessa ympäristössä.
Reissu meni hyvin. Ollila pääsi nopeasti osaksi työyhteisöä, joka koostui lähes yksinomaan naisista. Uskonnollisessa maassa naiset eivät muutoin juuri päässeet kouluun, saati töihin, mutta synnytyssairaala oli poikkeus. Naiset saivat esimerkiksi riisua peittävän burkansa töihin tullessaan.
– Ilmapiiri oli vapautunut. Minut pyydettiin lounastauoilla heti mukaan pukuhuoneen lattialle syömään.
Ollila ja muut ulkomaalaiset työntekijät asuivat konteista rakennetuissa asumuksissa sairaala-alueella. Aitojen ulkopuolelle meneminen oli ehdottoman kiellettyä, vaikka juuri tuolloin tilanne maassa oli melko rauhallinen. Vapaa-aikaa vietettiin pienellä kuntosalilla ja elokuvia katsoen ulkomaalaisten kollegoiden kanssa.
– Elimme kuplassa, jossa paikallisilla naisilla oli paljon vapaampaa kuin muualla maassa. Siksi en osaa sanoa mitään afganistanilaisesta työkulttuurista synnytyssairaalan ulkopuolella.
Ollila kiinnostui kansainvälisestä työstä jo opiskeluaikana. Työharjoittelunsakin hän teki Ghanassa ja Indonesiassa.
– Reissasin paljon myös vapaa-aikanani. Eri kulttuurit kiehtoivat.
Erikoislääkäriksi valmistumisensa jälkeen Ollila tajusi, että hänellä oli hallussaan taito, josta voisi olla suurta hyötyä maailmalla – eritoten kriisialueilla. Hän otti yhteyttä Lääkärit ilman rajoja -järjestöön, sillä koki sen arvot, puolueettomuuden ja riippumattomuuden, omikseen.
– Lisäksi kollegani oli ollut järjestön kautta reissussa ja kehui kokemusta.
Hakemuksen lähettämisen jälkeen Ollila sai kutsun kaksipäiväisiin haastatteluihin Tukholmaan. Prosessin päätteeksi hän sai tietää tulleensa valituksi.
– Olin alusta saakka luottavainen, sillä erikoislääkäreistä on suuri pula.
Kokemus Afganistanista oli niin hieno, että Ollila tiesi heti haluavansa lähteä uudestaan matkaan.
Viiden–kuuden viikon mittaisia reissuja on kertynyt tasaiseen tahtiin: alkuvuonna 2020 Gazassa korjaavan kirurgian projektissa, keväällä 2021 ja uudestaan vuodenvaihteessa 2022–2023 Jemenissä traumasairaalassa sekä viime kesänä Sudanissa konfliktialueella leikkaussalissa.
Reissaamisen on mahdollistanut työnantajan joustavuus. Ollila on työskennellyt vuodesta 2017 lähtien Helsingissä Meilahden sairaalassa teho-osastolla anestesialääkärinä.
Työskentely ulkomailla on opettanut Ollilalle etenkin joustavuutta. Hänen mielestään siitä voitaisiin ottaa Suomessakin mallia: monia asioita saadaan tehtyä, vaikka resurssit ovat pienemmät ja olosuhteet haastavat.
– Paikallisilta olen oppinut sitä, miten he jaksavat elää rajuissakin olosuhteissa. Siellä nauretaan ja heitetään läppää, vaikka arkitodellisuus on hirveää.
Kaikki matkat ovat olleet kokemuksina erilaisia.
Gazassa tilanne oli tuolloin rauhallinen, mutta potilaat epätoivoisia. Moni heistä oli loukkaantunut protesteissa muutamaa vuotta aiemmin ja kärsi pitkittyneistä terveysongelmista. Ollila asui Gazan kaupungissa ja teki töitä juuri valmistuneessa leikkaussalissa.
– Paikallinen henkilökunta oli osaavaa ja koulutettua. Tuntui, että työyhteisön henki oli hyvä ja paikallisten kanssa tuli helposti juttuun. Vaikka kaikki kollegat olivat miehiä, sukupuoleni ei ollut heille ongelma, Ollila sanoo.
– Toki se oli jälleen kerran omanlaisensa kupla. Sairaalan työntekijät olivat tottuneet ulkomaalaisiin ja työkulttuuri oli ehkä ennemminkin kansainvälinen kuin paikallinen.
Jemenissä Ollila työskenteli lähellä taisteluiden etulinjaa. Leikkaussali oli rakennettu telttaan.
– Olin siellä juuri ramadanin aikaan, mikä vaikutti jonkin verran työhön. Keskitimme töitä enemmän ilta- ja yöaikaan. Huomasin myös, että paastoaminen vaikutti ilmapiiriin. Paastoaminen alkoi selvästi kiristää osan hermoja.
Sudanissa Ollila työskenteli käytännössä sodan keskellä. Hän kuuli pommituksen äänet työskennellessään. Töitä oli valtavasti, sillä Ollila oli sairaalaan ainoa anestesialääkäri.
– Se oli rajuin reissu, mutta en osannut silti pelätä. Sitä paitsi oli koko ajan niin kiire, ettei siinä ehtinyt ajatella turvallisuustilannetta. Luotin siihen, että sairaalaa ei pommiteta.
Haastavimmaksi Ollila on kokenut reissujen ensimmäiset päivät. Sen, kun ei ole vielä kärryillä paikasta ja toimintatavoista, eikä ole päässyt osaksi työyhteisöä.
– Onneksi aina ennen lähtöä saan tuhdin tietopaketin maasta, sen tavoista sekä kohteessa odottavasta tilanteesta olosuhteineen. Se auttaa valmistautumisessa.
Ollila itse kokee olevansa rauhallinen ja sopeutumiskykyinen tyyppi, joka pärjää myös rauhattomammissa olosuhteissa.
– Jotain sotapainajaisia olen joskus nähnyt, mutta mikään ei ole jäänyt pahemmin vaivaamaan. Järjestön kautta pääsee juttelemaan psykologille ennen lähtöä sekä sen jälkeen. Hänen kanssaan voi käydä läpi asioita, jotka mietityttävät.
Seuraavaa reissua Ollilalla ei ole vielä tiedossa. Sen hän tietää, että haluaa jatkaa työskentelyä Suomessa ja tehdä ulkomaille vain lyhyitä keikkoja.
– Tämä järjestely sopii minulle. Oma elämä on Suomessa, mutta pääsen silti kokemaan työelämää muualla, Ollila sanoo.
– Tärkeintä on se, että koen pystyväni olemaan jollain tavalla avuksi.
Akvaristi Laura Vuorinen tarkkailee lasin läpi pienehkön hain uintia merimaailma Sea Lifen valtamerialtaassa. Mustaevähai ei voi fyysisesti koskaan pysähtyä, ja myös Vuorinen on työssään lähes jatkuvasti liikkeessä. Ruokintaa, veden laadun seuraamista, altaiden puhdistusta ja vaikkapa vuorovaikutusta jättiläismustekalan kanssa riittää.
Steveco oy on laatinut viisi sääntöä, jotka ovat parantaneet ahtaajien työturvallisuutta. Muidenkin yritysten, alalla kuin alalla, sopii ottaa mallia kaksi vuotta sitten lanseeratuista tiiviistä ohjeista.
Liibaan Ali Mohamud on ajanut taksia neljän vuoden ajan. Hän tekee yleensä iltavuoroja, joten talviaikaan hän on liikkeellä miltei pelkästään pimeällä.
Koska koko yritys johdosta alkaen on sitoutunut jäänmurtajien turvallisuuskulttuuriin, työhyvinvointi on parantunut haastavassa työympäristössä, kertoo Arctia Oy:n turvallisuuspäällikkö Pia Broumand.
