Tehdasyhdyskunnista ostoskeskuksiin: Yhteiset työpaikat ennen ja nyt
Useita työnantajia yhdistävät työpaikat olivat entisaikaan harvinaisia. Yhtiöt tapasivat teettää kaiken omalla väellä.
Pääkirjanpitäjä ja pääluottamusmies, 32-vuotias Anastasia Ostonen, on ollut viitisen vuotta töissä Fortumilla. Lukiossa hän suoritti kaksoistutkintona sekä ylioppilas- että merkonomitutkinnon. Laureassa liiketaloutta opiskellessaan hän voitti kilpailun, jonka palkintona pääsi Cambridgeen opiskelemaan lukuvuodeksi.

Yaxye Mohamud löysi elämänsä tarkoituksen nuorisotyöstä. Nyt hän auttaa muita löytämään omansa Movement ry:n kautta.
Työpaikat, joissa on työntekijöitä useilta työnantajilta, ovat yhteisöllisyyden kannalta rikkaita mutta niissä voidaan kokea myös haasteita, toteaa erikoistutkija Janne Kaltiainen.
Ulrika Björkstam: Kehitä resilienssiä - Opas muutoskykysi vahvistamiseen (Tuuma, 2025)