Työpaikan julkinen salaisuus
Kuvateksti: Näyttelijä Uolevi Vahteristo tekee maskia takahuoneessa. Teatterimaailmassa sukupuoliroolien rikkominen oli helpompaa kuin monessa muussa työpaikassa.
Tämä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun homoseksuaalisten tekojen rangaistavuus poistettiin Suomen rikoslaista. Asenteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan muuttuivat kuitenkin hitaammin kuin lainsäädäntö.
Oleellinen osa turvallisuuden tunnetta yhteisössä on mahdollisuus olla oma itsensä, kaikkine puolineen. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tämä ei usein ole ollut mahdollista. Yksityiselämä tulee usein esiin työpaikoilla huolettomissa kahvihuonekeskusteluissa. Valtavirrasta poikkeava perhe-elämä on aihe, jota ei välttämättä ole voinut jakaa muiden kanssa.
1900-luvun alkupuoliskolla perheen perustaminen nuorella iällä oli tavallista, joten jo pitkittynyt sinkkuus herätti epäluuloja. Ei ollut tavatonta, että toisenlaisista toiveista huolimatta perhe perustettiin vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, heteronormin mukaisesti.
Vähemmistöjen olemassaolo joko kyseenalaistettiin tai asiasta häveliäisyyssyistä vaiettiin.
Suomessa suhtautuminen samaa sukupuolta olevien suhteisiin oli pitkään kummastelevaa: vähemmistöjen olemassaolo joko kyseenalaistettiin tai asiasta häveliäisyyssyistä vaiettiin. Sukupuolten ja asuinpaikkojen välillä oli myös eroja. Naisparin asumista yhdessä ei maaseudulla välttämättä oudoksuttu, kun taas kaupungissa naimattomien miesten läheiset välit saattoivat johtaa työpaikoilla juoruiluun ja homovitseihin. Tällainen saattoi näkyä myös työyhteisöissä annetuissa liikanimissä: Finlaysonin Tampereen tehtaalla naismaisena pidettyä miestä esimerkiksi nimitettiin ”neidiksi”.
Lainsäädännön muutokset eivät näkyneet heti asenteissa
Asennoituminen muuttui sotien myötä. Rintamamiesten välisten suhteiden koettiin horjuttavan seksuaalimoraalia ja suomalaisen maskuliinisen miehen ihannetta alettiin tietoisesti pönkittää. Tähän mieskuvaan sopimattomat piirteet, kuten feminiinisyys, yhdistettiin ruotsalaismiehiin, naapurimaassa asenteet olivat sallivampia ja homoseksuaalisuus laillista. Tästä saivat alkunsa ruotsalaisvitsit, jotka olivat arkipäivää myös työpaikoilla. Keltainen lehdistö puolestaan loi kuvaa tarttuvasta ja häpeällisestä ”ruotsintaudista”.
Lainsäädännön muutokset eivät näkyneet heti asenteissa, mikä aiheutti turvattomuutta arjessa ja työelämässä. Rikoslaista poistumisesta huolimatta homoseksuaalisuus pysyi 1981 asti tautiluokituksessa. Oman suuntautumisen paljastuminen olisi useimmiten merkinnyt maineen menetystä. Myös väkivallan uhka oli todellinen.
Henkinen hyvinvointi työsuojelussa nousi puheenaiheeksi vuosituhannen taitteessa.
Yleensä oma suuntautuminen pyrittiin salaamaan kokonaan, tai sitten se oli työpaikalla ”julkinen salaisuus”. Suomalainen puhumattomuus oli kaksiteräinen miekka: toisaalta yksityisasioista ei välttämättä työpaikalla puhuttu, mutta ihmiset eivät myöskään voineet avoimesti olla omia itsejään. Paljastuessaan asia olisi voinut johtaa uralla etenemismahdollisuuksien pysähtymiseen tai pahimmillaan irtisanomiseen.
Henkisestä jaksamisesta ja hyvästä työilmapiiristä osana työsuojelua alettiin puhua entistä enemmän 90-luvulla. Henkinen hyvinvointi työsuojelussa nousi puheenaiheeksi vuosituhannen taitteessa. Vuonna 2002 työturvallisuuslakiin lisättiin kielto syrjinnästä, joka paitsi velvoitti työnantajan puuttumaan syrjintään myös esti irtisanomisen seksuaalisen suuntautumisen takia. Myös samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröiminen tuli tuolloin mahdolliseksi. Vuonna 2015 uudistuneet yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolaki kieltävät sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän.
Kommentoi