Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Mari Hynninen joutui huomamaan, että läheisen sairastuessa tuntee väistämättä riittämättömyyttä. Hän toimi muistisairaan äitinsä läheishoivaajana kahdeksan vuotta.
Kaarina-äidilläni ja minulla oli sama työnantaja Vantaan terveydenhuollossa. Äiti työskenteli röntgenhoitajana ja minä fysioterapeuttina. Äidin esihenkilö oli huomannut äidissä samoja haasteita kuin minä: äiti ei pystynyt enää ratkaisemaan ongelmia, ja hahmotuskyky oli huonontunut. Työkavereiden oli vaikea ymmärtää, ettei hän pystynyt oppimaan uusia järjestelmiä, vaikka ne olivat yksinkertaisia.
Kun muistisairaus alkaa tulla, monesti ihminen ei itse huomaa sitä. Äidin mielestä kaikki oli hyvin. Myös sukulaiset olivat sitä mieltä, että ei Kaarinalla mitään ole, normaalia ikääntymistä vain. Mutta kun ei normaaliin ikääntymiseen kuulu nopea aivotoimintojen heikkeneminen.
Kun äiti oli jäämässä eläkkeelle, kehitimme esihenkilön kanssa hänelle työstälähtötarkastuksen. Siinä tehtiin hahmotus- ja ongelmanratkaisutestejä, joiden jälkeen äitiä suositeltiin menemään lääkäriin, ja hän meni. Diagnoosi Alzheimerin taudista tuli aivokuvien perusteella.
Äiti sai lääkkeet ja jäi kotiinsa asumaan. Kävin välillä kylässä ja kyselin kuulumisia. Kerran hän vaikutti hämmentyneeltä, kun kysyin, miten lääkkeiden kanssa sujuu. Lähdimme yhdessä apteekkiin selvittämään tilannetta. Farmaseutti totesi, ettei lääkkeitä ole haettu puoleen vuoteen.
Silloin havahduin, että minun on pidettävä äidin asioista huolta. Aloin käydä vähintään joka viikko katsomassa, onko hän syönyt, ottaako hän lääkkeet, mitä laskuja hänelle on tullut – mitä papereita hän on laittanut roskiin. Käytin häntä lääkärissä ja fysioterapeuttina teippasin häneltä välillä kipeän polven.
Äidin sairaus paheni asteittain. Häneltä alkoi tulla puheluita kesken päivän, että hän on saanut jonkin oudon kirjeen, mikäs tämä on. Illalla kyläillessäni rauhoittelin häntä, että se on tavallinen lasku tai mainoskirje.
Omakin elämäni oli silloin kuormittavaa, sillä nuorimmaisellani todettiin sydänvika, jonka takia käytiin leikkauksissa. Kävin töissä kahdeksasta neljään, kuskasin lapsia jalkapallotreeneihin ja kävin äidin luona. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hyvä tehdä esimerkiksi lyhyempiä työpäiviä. Mutta niistä pitäisi sopia alallani hyvissä ajoin etukäteen. Alzheimer on sairaus, jonka kulkua ei voi ennustaa.
Äidin tila heikkeni niin, että pyysin kaupungilta palveluntarpeen arviointia. Sen perusteella kotipalvelu alkoi käydä auttamassa häntä suihkuun ja ottamaan lääkkeet.
Eräänä päivänä huomasin, että äiti syö aina vain puuroa ruuaksi. Useamman kerran pyytämisen jälkeen sain järjestettyä, että hänelle tuodaan ruoka joka päivä kotiin.
Kävimme äidin kanssa lääkärissä, jotta olisin saanut edunvalvojuuden. Sitä varten olimme tehneet valtuutuksen jo silloin, kun äiti sairastui. Edunvalvojana aloin hoitaa äidin puhelinlaskuja, sähkölaskuja ja maksaa äidin tililtä hänen asuntonsa vuokrat. Lopetin myös ylimääräisiä lehtitilauksia, joita joku oli onnistunut myymään.
Pelottava tilanne sattui, kun äiti tuli perinteisesti joka vuosi kanssamme mökille Puumalaan. Lenkillä kuljimme tyttäreni kanssa hieman äidin edellä, ja kun käännyimme katsomaan, äitiä ei näkynytkään missään. Hetken päästä saimme puhelun, että täällä on joku Kaarina, joka on eksyksissä. Hän oli liftannut jonkun kyydillä Puumalan keskustaan.
Oli rankkaa katsoa, kuinka äiti pelkäsi itseään ja mietti, mistä hän itsensä seuraavan kerran löytää. Samalla itse pelkäsin, milloin tulee puhelu, että äiti on löydetty jostakin. Elin jatkuvassa päivystysvalmiudessa.
Tammikuussa 2018 äidin ongelmanratkaisukyky oli mennyt kokonaan. Hän ei osannut enää punnita hedelmiä kaupassa. Eräänä iltana äiti oli ollut vähällä paleltua eksyttyään Tikkurilan keskustaan 24 asteen pakkasessa. Silloin hän pääsi hoivakotiin.
Hoivakodissa äidistä näki silminnähden, että hän tunsi olonsa taas turvalliseksi. Kotonaan hän ei enää tuntenut.
Äiti kuoli keuhkokuumeeseen marraskuussa 2021. Olen miettinyt, että minulla oli aina olo, etten tee tarpeeksi, pitäisi auttaa äitiä vielä enemmän. Läheishoivaajan pitää jatkuvasti muistuttaa itseään, että teet jo parhaasi. Ota yksi asia kerrallaan.
Yhteiset työpaikat ovat nykyisin enemmän sääntö kuin poikkeus – teollisuuden lisäksi myös esimerkiksi toimistoissa ja kaupan alalla. Kun useat eri työnantajat toimivat saman katon alla, syntyy paitsi yhteistyötä myös uudenlaisia haasteita. Yksi niistä on työturvallisuus. Mutta se ei ole vain haaste – se on myös mahdollisuus tehdä asioita paremmin kuin ennen. Kun jokainen yhteisellä työpaikalla
Syyskuussa 2024 Lyonissa järjestetyissä ammattitaidon MM-kisoissa kaksi suomalaista, Mikko Motin ja Toivo Särkkinen, teki historiaa eri kilpailulajeissa. Neljän päivän intensiivisten tehtävien jälkeen Särkkinen nappasi hopeaa laboratoriotekniikassa, ja Motin saavutti LVI-alan kilpailussa yhdeksännen sijan sekä erityistunnustuksen. Kisat eivät olleet vain kilpailu muita vastaan, vaan myös itseään vastaan – ja samalla elämänmakuinen kokemus maailman huippujen joukossa.
Koronapandemia iski odottamatta ja kovaa, ja sen vaikutukset tuntuivat ympäri maailman. Taistelussa koronaa vastaan Suomi valitsi eristystaktiikan; muun muassa maakuntien rajojen, ravintoloiden ja elokuvateattereiden sulkeminen sekä etätyömoodiin siirtyminen olivat keinoja iskeä virusta vastaan ja pysäyttää sen eteneminen. Etätyö-ilmiö ei kosketa vain niitä yksilöitä, jotka pitävät mallia itselleen sopivana. Oliko sulku ja siitä seurannut kertarysäyksellä muuttunut
Aktiivinen ja rohkea koululainen, jolla oli vaikeuksia keskittyä, kasvoi intohimoiseksi erityisopettajaksi. Tie lukemisen haasteista yliopistomaailmaan ei ollut helppo, mutta periksiantamattomuus ja oppilaiden tukeminen ovat johdattaneet Oskari Siitarin uudelle uralle – matkalle kohti tohtorintutkintoa.
Kommentit (1)
Hieno kirjoitus!