Jonkun henkilön toteamus kertakäyttötuotteista ”Mikä se on sellainen kertakäyttötuote, jonka häviäminen luonnossa kestää 100 vuotta?” on saanut ajattelemaan, että todellakin tällaiset tuotteet pitää kierrättää eikä käyttää niitä vain kerran. Voi kuvitella, kuinka montaa kemiallista ainetta tuote sisältääkään, jos mikrobitkaan eivät pysty sitä hävittämään vuosikymmenien aikana. Ihminen on ollut viisas luodessaan häviämättömiä tuotteita, mutta samalla hän ei ole tullut ajatelleeksi, mitkä ovat kestävillä kemikaaleilla kuorruttamisen seuraamukset.

Tämänhetkinen pyrkimys on, että mahdollisimman moni tuote kierrätetään sellaisenaan tai sen materiaalit jalostetaan uudeksi tuotteeksi. Kuluttajia pyydetään lajittelemaan kierrätettävät tuotteet mahdollisimman hyvin, ja monet yrittävät tehdä siinä parhaansa. Mutta vaikka kuluttajilla olisi tallessa tuoteseloste, jossa olisi mahdollisimman täydellisesti kerrottu tuotteen kemiallinen sisältö, tieto häviää, kun tuote viedään kierrätyspaikkaan. Miten kierrätysmateriaalin vastaanottaja voi tietää, mistä kemiallisista aineista tuote koostuu ja mitä aineita siihen on tullut mukaan käytön aikana? Kierrätysmateriaalista pitäisi pystyä tekemään riskinarviointi ennen käsittelyä, mutta miten sen voi tehdä, jos materiaalin alkuperä on tuntematon?

Tällä hetkellä monien kierrätysmateriaalien riskit ovat siis hämärän peitossa. Käsityksiä on, mutta esimerkiksi kemiallisten aineiden koostumusta ja suuruutta ei juurikaan mitata muutoin kuin pistokokein. Siten niistä aiheutuvia riskejä ei pystytä arvioimaan. Tällaisia kierrätysmateriaaleja ovat muun muassa elektroniikka- ja sähkölaitteet, huonekalut, muovit ja tekstiilit, jotka luokitellaan tavanomaiseksi jätteeksi eikä vaaralliseksi jätteeksi.

Kierrätysmateriaalista pitäisi pystyä tekemään riskinarviointi ennen käsittelyä, mutta miten sen voi tehdä, jos materiaalin alkuperä on tuntematon?

Kierrätysmateriaalien vastaanottajat lajittelevat ja tekevät mahdolliset alkutoimenpiteet, kuten materiaalin purkamisen, käsin varsinkin silloin, kun toiminta on vielä pienimuotoista. Myös rakennusten purkutyössä on monia käsin tehtäviä työvaiheita. Terveydelle haitallisia yhdisteitä (esimerkiksi POP- ja SVHC-aineita) sisältävät materiaalit olisi pystyttävä erottelemaan muusta materiaalista jo esikäsittelyvaiheessa ja luokittelemaan vaaralliseksi, hävitettäväksi jätteeksi. Tässä tilanteessa työntekijä joutuu monesti koskemaan materiaaliin, jolloin ihon kautta tapahtuva altistuminen kemiallisille aineille on mahdollista.

Käsien kautta tapahtuvaa altistumista olisi vältettävä käyttämällä työhön sopivia suojakäsineitä ja huolehtimalla hyvästä käsihygieniasta. Jotta sopivia suojakäsineitä osattaisiin käyttää, olisi taas tunnettava käsiteltävä materiaali ja sen sisältö. Työntekijöiden altistumista vähentäviä automaattilajittelijoita ja aineiden tunnistuslaitteita otetaan yleensä käyttöön, kun prosessi vakiintuu ja tuotantokapasiteetti nousee. Altistumisen torjunnasta on silloinkin huolehdittava laitteiden huollon ja toiminnan tarkkailun aikana.

Uudelleentyöstöä varten kierrätysmateriaalit on yleensä saatava pieneen palakokoon. Pienentäminen tapahtuu useimmiten murskaamalla, rouhimalla, hakettamalla tai hiomalla. Nämä toimenpiteet levittävät herkästi työilmaan kemiallisia aineita sisältävää materiaalipölyä, jonka hengittämistä olisi vältettävä. Laitteiden pölynerottimet, koteloinnit ja osastoinnit vähentävät pölyn leviämistä ja työntekijöiden altistumista kemiallisille aineille pölyn kautta joko ilmasta tai pinnoilta. Murskeen turvallinen kuljetus ja varastointi pitää myös järjestää mahdolliset riskit huomioiden, ettei niissäkään vaiheissa altistuta kemiallisille aineille.

Kun kierrätyksestä tullutta materiaalia, kuten muovia, lähdetään työstämään uudelleen korkealla lämpötilalla, prosessoinnissa vapautuu haihtumis- ja lämpöhajoamistuotteita. Näiden koostumus on arvoitus, jos raaka-aineet ovat osittain tuntemattomia kierrätysmateriaaleja. Esimerkiksi muovit sisältävät hyvin moninaisia kemiallisia aineita, kuten bromattuja palonestoaineita, ja siksi erilaatuisten muovien tunnistaminen ja tarkka lajittelu ovat erittäin tärkeitä vaiheita ennen uudelleen prosessointia.

Mitä tarkemmin tuntee kierrätysmateriaalin koostumuksen, sitä helpommin saa tehtyä prosessista turvallisen myös työntekijälle. Mahdollisimman hyvä ehkäisy ja riskeihin varautuminen on suurta viisautta, sillä kemiallisten aineiden aiheuttamat pysyvät haitat ilmenevät yleensä pitkällä viiveellä. Silloin on jo myöhäistä korjata sairastuneiden tilannetta. Siirryttäessä kiertotalouteen tarvitaankin paljon lisää turvallisia menetelmiä ja ohjeistusta vaarallisten kemiallisten aineiden tunnistamiseen.

Lähteet: Laitinen, S.; Rissanen, R. & Santonen, T. (2017). Kiertotalouden työperäiset altistumisriskit 2017. Työterveyslaitos