Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
”On upea nähdä, kun oppilaat lähtevät iloisin ilmein työnsä kanssa kotia kohti ihmetellen, että ovat tehneet jotain niin hienoa ihan itse. Se riittää minulle kiitokseksi työstäni – oppilaat ovat meidän opettajien palkinto.
Teknisen työn opetus on ollut valtavassa murroksessa viime vuosina, sillä käsityön käytännön toteutustapaa uudistettiin vuoden 2014 opetussuunnitelmassa todella paljon. Teknisen työn ja tekstiilityön työtavat jakavat nykyään yhdessä käsityön opetusmäärää ja niistä annetaan oppilaalle yhteinen arvosana.
Emme luo väkisin monimateriaalista opetusta.
Emme ole Oulun Normaalikoulussa kuitenkaan väkisin luoneet niin sanottua monimateriaalista opetusta, vaan pyrimme enemmänkin löytämään luonnollisia asiayhteyksiä käsityön eri työtapojen välillä. Teknisen työn tunnilla voi siis meidän koulussamme edelleen tehdä puukon, vaikka siihen nahkaa ommellaankin.
(…kuva)
Muutos työnkuvassa aiheuttaa psykologista turvallisuutta heikentävää painetta ja epävarmuutta. Monet käsityön opettajat kokevat, että eivät enää tahdo tunnistaa nykyistä työtään siksi työksi, johon ovat aikoinaan ryhtyneet.
Seitsemännen luokan jälkeen käsityöstä tulee valinnainen aine, ja valinnaisaineryhmien muodostumisella on iso merkitys omaan työllistymiseeni. Valtakunnallisella tasolla sekä teknisen työn että tekstiilityön suosio on romahtanut. Epävarmuus töiden jatkumisesta tai tulevaisuuden työnkuvasta kuormittaa mieltä.
Näistä haasteista huolimatta työpaikkani on kuitenkin psykologisesti turvallinen ympäristö, sillä koen saavani esimiehiltäni, eli koulun rehtoreilta, tukea työssäni ja ymmärrystä myös ongelmatilanteissa. Käymme vuosittain kehityskeskusteluja avoimessa hengessä ja minua kannustetaan työssäni sekä sen kehittämisessä.
Opettajilla on vapaus työnsä suunnittelemiseen.
Voin myös tuoda työn haasteita esille turvallisin mielin, mutta edellä kuvatuille ulkoapäin tuleville vaatimuksille on monesti koulun tasolla hyvin vähän tehtävissä. Useissa kouluja koskevissa päätöksissä olen huomannut menettelytavan, jossa pedagogien näkökulma sivuutetaan liian helposti.
Opettajan työ on itsenäistä ja siinä mielessä vapaata, että esimerkiksi esimies ei määrää opetuksen sisältöä, vaan opettajilla on paljon vapautta oman työnsä suunnittelemisessa ja kehittämisessä. Eniten meitä opettajia sitoo työssämme opetussuunnitelma, joka on juridinen asiakirja. Suomessa opetussuunnitelman toteuttamiseen on onneksi monia erilaisia tapoja ja useista asioista opettajat ja opetuksen järjestäjät voivat päättää paikallisesti ja koulukohtaisesti.
Opettajat eivät ole persoonattomia virkamiehiä.
Välillä tuntuu, että nykykäsitys opettajasta on sellainen, että olemme persoonattomia virkamiehiä. Huulenheitosta voi syntyä väärinkäsityksiä, ja olenkin joskus oikonut oppilaan ja vanhempien kanssa jotain asioita jälkikäteen.
Tilanne on saatu keskusteltua aina hyvässä hengessä sitten, kun olen saanut huoltajan puhelimen päähän. Koen, että minulla on hyvät välit sekä oppilaisiin että vanhempiin, joille voin huoletta soittaa matalalla kynnyksellä tarpeen mukaan.”
Työssä jaksamisesta puhuttiin jo sata vuotta sitten. Keskustelu työntekijöiden henkisestä kuormituksesta on vilkastunut aina työelämän isojen murrosten yhteydessä. Julkinen työsuojelukeskustelu alkoi Suomessa 1800-luvun loppupuolella. Teollisuustyö yleistyi, ja työskentely suojaamattomilla koneilla ja ahtaissa tiloissa aiheutti yhä enemmän vakavia onnettomuuksia. Ei siis ole ihme, että alkuvaiheessa työsuojelu keskittyi lähinnä tapaturmien ehkäisemiseen eikä työssä jaksamisesta juuri puhuttu. Vaikka
Vasta adhd:n ymmärtäminen auttoi toimittaja Jaana Haapaluoma-Höglundia hahmottamaan, mikä auttaa häntä toimimaan ja jaksamaan. Vastaus ei ollutkaan tahdonvoima. ”Mietin jo teini-ikäisenä, että minun kannattaa hankkiutua työhön, jossa huolimattomuusvirhe ei johda kenenkään kuolemaan. Vaikka miten päätin ja yritin olla skarppi ja tarkkaavainen, aina jotakin jäi huomaamatta. Esimerkiksi 18-vuotiaana lukiolaisena ajoin työpaikkani automaattivaihteisen postiauton monta kertaa ojaan,
Työn imu on innostusta, merkityksellisyyttä ja uppoutumista työhön. Se rakentuu työolosuhteista ja omista valinnoista, sanoo Piia Seppälä. Työn imu on myönteinen tunne- ja motivaatiomielentila. Sitä luonnehtivat kokemukset työn merkityksellisyydestä ja innostumisesta. Työnimuinen työntekijä on energinen ja aikaansaava. Hän haluaa panostaa työhönsä ja on sinnikäs ja periksiantamaton hankalissakin työtilanteissa. Työn imussa työntekijä pystyy keskittymään, syventymään ja
TV director Tuomas Milonoff had a burnout although he was doing what he loved. According to Milonoff, the signs of one’s own burnout are difficult to recognise. Therefore, the work community can play an important role in the first steps of recovery. Creativity has returned to the life of TV director Tuomas “Tunna” Milonoff. “The
