Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Näin ennen – Johtaja ei tullut toimeen ilman tsupparia
Kirjoittaja: Inka Tuominen
Kuvaaja: Työväenmuseo Werstas
Miten hoitui papereiden toimittaminen kollegalle ennen sähköpostia? Yritysten pyörät olisivat pysähtyneet ilman juoksutyttöjä ja -poikia.
Asiapojat ja -tytöt toimittivat juoksevia asioita tehtaissa, myymälöissä ja muissa yrityksissä. Samalla heistä kehittyi tietotoimistoja, kun koko firman asiat tulivat nokkelille nuorille tutuksi. Jos luotettu asiapoika sattui sairastumaan, toimitusjohtaja olikin pulassa. Valentin kuvasi Suomen Kuvalehdessä vuonna 1928, miten silloin ”kukaan ei toimita kirjeitänne postiin, kukaan ei hae teille päivän lehtiä, kukaan ei nouda teille savukerasiaa”.
Tsupparin tehtäviin kuului sisäisen viestinnän rinnalla asioiden toimittamista kaupungilla.
Lähetti oli monen nuoren ensimmäinen työpaikka, johon vaadittiin lähinnä kansakoulun päästötodistusta ja reipasta olemusta. Näin ansaittiin taskurahat tai osallistuttiin perheen toimeentuloon. Asiapojaksi eli tsuppariksi saatettiin 1900-luvun alussa ottaa kymmenvuotiaita, mutta 1960-luvulla se oli alle parikymppisten yleisimpiä ammattinimikkeitä.
Tsupparin tehtäviin kuului sisäisen viestinnän rinnalla asioiden toimittamista kaupungilla, kuten tuotteiden viemistä asiakkaille tai rahalähetysten kiikuttamista pankkiin. Siksi nuorten ulkoasuun kiinnitettiin huomiota. Siististi pukeutunut ja asiallisesti käyttäytyvä lähetti oli parasta mainosta yritykselle.
Hammas Oy:n lähettipojat Helsingissä vuonna 1939.
Aikalaiset näkivät tällaisen työn elämän välivaiheena. Asiapoikana ei kannattanut työskennellä pitkään, vaan sitä kautta pyrittiin kohti kunnollista oppipaikkaa tai paremmin palkattuja tehtäviä. Helpoimpina työpaikkoina pidettiin virastoja ja konttoreita, kun kaupoissa ja liikkeissä asiapojat joutuivat raskaampiin töihin. He työnsivät käsirattaita tai polkivat pitkin kaupunkia.
Liike-elämässä vaalittiin myyttiä, miten monet yritysjohtajat olisivat aloittaneet uransa juoksupojasta.
Kun yrityksen tavat tulivat tutuiksi ja nuori oli osoittanut työhalunsa, päästiin kenties opettelemaan varsinaista ammattia esimerkiksi myymälä- tai tuotantoapulaisena. Heistä taas leivottiin ammattitaitoisia työntekijöitä, jotka jo tunsivat yrityksen toiminnan kuin omat taskunsa. Koko työurakin saattoi siis kulua saman työnantajan palveluksessa.
”Hän reippaudellaan, rehellisyydellään ja luontaisilla taipumuksillaan voi jonain päivänä päästä teidän yhtiökumppaniksenne, apulaisjohtajaksenne tai vallan päälliköksenne. Ja sitä paitsi, jos teillä on tytär, niin… Ei, kohdelkaa hyvin näitä yhteiskunnan nuorimpia palvelijoita”, Valentin maalaili asiapojan arvoa ja lupaavaa tulevaisuutta.
Liike-elämässä vaalittiinkin myyttiä, miten monet yritysjohtajat olisivat aloittaneet uransa juoksupojasta. Susanna Fellman selvitti väitöstutkimuksessaan suomalaisten johtajien työuria vuosisadan alusta 1970-luvulle ja luonnehti tällaisia uratarinoita erittäin harvinaisiksi. Yleensä johtajat aloittivat uransa suoraan konttorin puolelta. Heitä yhdisti koulutettu ja keskiluokkainen tausta, kun juoksupojat tulivat työläisperheistä.
Yksittäisiä poikkeuksiakin tietysti oli. Esimerkiksi kymmenvuotias August Lundelin tuli 1880-luvun alussa Tampereen verkatehtaan juoksupojaksi. Eläkkeelle jäädessään hänet tunnettiin saman tehtaan isännöitsijänä, nykykielellä tehtaanjohtajana.
Asiatyttö solmimassa pakettia OTK:n pääkonttorilla Helsingissä vuonna 1945.
Lähettien määrä alkoi vähentyä 1970-luvulla sähköisen viestinnän kehittymisen ja työelämän tehostumisen myötä. Kun koulutusvaatimukset kasvoivat, yritykset eivät enää ottaneet asiapoikia ja -tyttöjä kasvatettavaksi. Vanhaa väylää työelämään ei tarvittu. ”Merkuriuksen nuorimpien palvelijoiden” työtehtävät ovatkin nykyään siirtyneet sähköpostille, pikaviestipalveluille ja kuriirifirmoille.
Severi Mustonen päätyi myyntialalle armeijan jälkeen, jolloin puhelinmyynti tarjosi väylän työelämään. Hän huomasi nopeasti viihtyvänsä myyntityön vauhdissa, vuorovaikutuksessa ja tuloskeskeisyydessä. Nykyään Mustonen työskentelee Coubongassa, oululaisessa startupissa, joka tarjoaa näkyvyyttä ja digitaalisia kuponkeja sovelluksensa kautta. Coubongan idea on yksinkertainen: yritykset julkaisevat sovelluksessa kuponkeja, jotka asiakkaat swaippaavat talteen. Tämä lisää ostopäätösten todennäköisyyttä ja tuo yrityksille lisää asiakkaita.
Freelance-näyttelijä Lotta Kuusisto on esiintynyt monilla estradeilla ammentaen luomisen vapaudesta ja ilosta. Hän kantaa työstään täyden vastuun itse. Jokainen tuotanto on uusi alku freelance-näyttelijälle, jonka estradit ja työryhmät vaihtuvat jatkuvasti. Lotta Kuusistolle freelance-työn vapaus on luovuuden lähde, vaikka sen mukana tulee vastuu kaikesta. – Voin määritellä työni sisällön, valita työryhmän ja joskus jopa aikataulun. Kannan
Torninosturin ohjaamosta Minna Simonen näkee koko työmaan yhdellä silmäyksellä. Hän liikuttaa painavia elementtejä tarkasti, seuraa säätä herkeämättä ja pitää työmaan tahdin yllä. Työn palkitsevuus syntyy maisemista, yhteispelistä ja siitä, että ilman nosturia rakennukset eivät nousisi. Mikä on mieleenpainuvin hetkesi torninosturinkuljettajana? Rakensin Kirkkonummen kaapelitehtaan tornia Suomen suurimmassa torninosturissa. Korkeutta sillä on yli 200 metriä ja ohjaamoon
Mikään ei viitannut siihen, että Mikko Ranta, nuori porilainen, päätyisi Kiinaan ja etenisi yli 15 vuoden uralle yritysten vaativiin johtotehtäviin. Sattuma vei hänet sinne ja sattuma sai hänet jäämään. Nuorena Mikko Rannalla oli suunta hieman hukassa. Hän oli jättänyt IT-alan opintonsa kesken, ”ei tuntunut omalta”. Ranta päätyi putkiasentajan töihin ja kiersi telineasentajana ympäri Suomea: Olkiluoto
