Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Näin ennen – Johtaja ei tullut toimeen ilman tsupparia
Kirjoittaja: Inka Tuominen
Kuvaaja: Työväenmuseo Werstas
Miten hoitui papereiden toimittaminen kollegalle ennen sähköpostia? Yritysten pyörät olisivat pysähtyneet ilman juoksutyttöjä ja -poikia.
Asiapojat ja -tytöt toimittivat juoksevia asioita tehtaissa, myymälöissä ja muissa yrityksissä. Samalla heistä kehittyi tietotoimistoja, kun koko firman asiat tulivat nokkelille nuorille tutuksi. Jos luotettu asiapoika sattui sairastumaan, toimitusjohtaja olikin pulassa. Valentin kuvasi Suomen Kuvalehdessä vuonna 1928, miten silloin ”kukaan ei toimita kirjeitänne postiin, kukaan ei hae teille päivän lehtiä, kukaan ei nouda teille savukerasiaa”.
Tsupparin tehtäviin kuului sisäisen viestinnän rinnalla asioiden toimittamista kaupungilla.
Lähetti oli monen nuoren ensimmäinen työpaikka, johon vaadittiin lähinnä kansakoulun päästötodistusta ja reipasta olemusta. Näin ansaittiin taskurahat tai osallistuttiin perheen toimeentuloon. Asiapojaksi eli tsuppariksi saatettiin 1900-luvun alussa ottaa kymmenvuotiaita, mutta 1960-luvulla se oli alle parikymppisten yleisimpiä ammattinimikkeitä.
Tsupparin tehtäviin kuului sisäisen viestinnän rinnalla asioiden toimittamista kaupungilla, kuten tuotteiden viemistä asiakkaille tai rahalähetysten kiikuttamista pankkiin. Siksi nuorten ulkoasuun kiinnitettiin huomiota. Siististi pukeutunut ja asiallisesti käyttäytyvä lähetti oli parasta mainosta yritykselle.
Hammas Oy:n lähettipojat Helsingissä vuonna 1939.
Aikalaiset näkivät tällaisen työn elämän välivaiheena. Asiapoikana ei kannattanut työskennellä pitkään, vaan sitä kautta pyrittiin kohti kunnollista oppipaikkaa tai paremmin palkattuja tehtäviä. Helpoimpina työpaikkoina pidettiin virastoja ja konttoreita, kun kaupoissa ja liikkeissä asiapojat joutuivat raskaampiin töihin. He työnsivät käsirattaita tai polkivat pitkin kaupunkia.
Liike-elämässä vaalittiin myyttiä, miten monet yritysjohtajat olisivat aloittaneet uransa juoksupojasta.
Kun yrityksen tavat tulivat tutuiksi ja nuori oli osoittanut työhalunsa, päästiin kenties opettelemaan varsinaista ammattia esimerkiksi myymälä- tai tuotantoapulaisena. Heistä taas leivottiin ammattitaitoisia työntekijöitä, jotka jo tunsivat yrityksen toiminnan kuin omat taskunsa. Koko työurakin saattoi siis kulua saman työnantajan palveluksessa.
”Hän reippaudellaan, rehellisyydellään ja luontaisilla taipumuksillaan voi jonain päivänä päästä teidän yhtiökumppaniksenne, apulaisjohtajaksenne tai vallan päälliköksenne. Ja sitä paitsi, jos teillä on tytär, niin… Ei, kohdelkaa hyvin näitä yhteiskunnan nuorimpia palvelijoita”, Valentin maalaili asiapojan arvoa ja lupaavaa tulevaisuutta.
Liike-elämässä vaalittiinkin myyttiä, miten monet yritysjohtajat olisivat aloittaneet uransa juoksupojasta. Susanna Fellman selvitti väitöstutkimuksessaan suomalaisten johtajien työuria vuosisadan alusta 1970-luvulle ja luonnehti tällaisia uratarinoita erittäin harvinaisiksi. Yleensä johtajat aloittivat uransa suoraan konttorin puolelta. Heitä yhdisti koulutettu ja keskiluokkainen tausta, kun juoksupojat tulivat työläisperheistä.
Yksittäisiä poikkeuksiakin tietysti oli. Esimerkiksi kymmenvuotias August Lundelin tuli 1880-luvun alussa Tampereen verkatehtaan juoksupojaksi. Eläkkeelle jäädessään hänet tunnettiin saman tehtaan isännöitsijänä, nykykielellä tehtaanjohtajana.
Asiatyttö solmimassa pakettia OTK:n pääkonttorilla Helsingissä vuonna 1945.
Lähettien määrä alkoi vähentyä 1970-luvulla sähköisen viestinnän kehittymisen ja työelämän tehostumisen myötä. Kun koulutusvaatimukset kasvoivat, yritykset eivät enää ottaneet asiapoikia ja -tyttöjä kasvatettavaksi. Vanhaa väylää työelämään ei tarvittu. ”Merkuriuksen nuorimpien palvelijoiden” työtehtävät ovatkin nykyään siirtyneet sähköpostille, pikaviestipalveluille ja kuriirifirmoille.
Emma Tamankag on sairaanhoitaja, opettaja ja tutkija, joka on perustanut Heed Finland -järjestön edistämään maahanmuuttajien ja pakolaisten terveyttä, koulutusta sekä kotoutumista. Sairaanhoitaja Emma Tamankagin vastaanotolla vaihdetaan aluksi kuulumiset ja käydään läpi asiakkaan huolet. – Haluan, että ihminen tuntee olevansa tervetullut. Vasta kun hän luottaa minuun, voimme puhua avoimesti terveydestä, Tamankag sanoo. En tarvitse asiakkaan nimeä
Sukututkija on historian salapoliisi, jonka työkaluina ovat arkistot, rautainen keskittymiskyky ja muisti sekä ripaus onnea. Juha Vuorelan tavallinen työpäivä on täynnä arvoituksia, ja parhaina hetkinä menneisyys herää eloon yllättävällä tavalla. Millainen on sukututkijan tavallinen työpäivä? Siihen kuuluu etsintää erilaisissa arkistoissa, mahdollisesti tutustumista kohteisiin elävässä maailmassa sekä viestien lähettämistä ja vastaanottamista. Työhön kuuluu olennaisesti myös fundeeraaminen
McDonald’s-yrittäjä Miia Makkonen painottaa, että matala kynnys asioiden puheeksi ottamiseen ja ennakoivat investoinnit takaavat turvallisen arjen jokaiselle. Kuvassa Tuupakan McDonald’s-ravintolan apulaisravintolapäällikkö sekä Miian tiimin työturvallisuusvaltuutettu Hermanni Lindberg ja Porvoon McDonald’s-ravintolan ravintolapäällikkö Jutta Vuorela tekemässä ravintolakierrosta. 1. Ravintolakierros – Turvallisuus alkaa aistihavainnoista ja rutiineista Aistien käyttö, jatkuva havainnointi ja ennakointi pitävät vaaranpaikat loitolla ennen kuin mitään
Rantapelastaja Maria Overmyer (oik.) seuraa silmä tarkkana kollegansa Leon kanssa Itä-Helsingin Aurinkolahden uimarannan vilskettä. – Tykkään olla töissä ulkona ja meren äärellä, toista kesää rantapelastajana työskentelevä 22-vuotias Maria kertoo. Taitouintia pitkään harrastanut Overmyer on suorittanut Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton kurssin. – Tämä työ on todella tärkeää ja merkityksellistä. Koko ajan on oltava valppaana. Aurinkolahti on
