
Minni Miettinen suunnittelee tulevaisuuden tapoja tehdä töitä
Korona-aika ja digimurros ovat mullistaneet työnteon. Konsultti Minni Miettinen auttaa yrityksiä löytämään itselleen sopivimmat tavat tehdä töitä.
Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Miten hoitui papereiden toimittaminen kollegalle ennen sähköpostia? Yritysten pyörät olisivat pysähtyneet ilman juoksutyttöjä ja -poikia.
Asiapojat ja -tytöt toimittivat juoksevia asioita tehtaissa, myymälöissä ja muissa yrityksissä. Samalla heistä kehittyi tietotoimistoja, kun koko firman asiat tulivat nokkelille nuorille tutuksi. Jos luotettu asiapoika sattui sairastumaan, toimitusjohtaja olikin pulassa. Valentin kuvasi Suomen Kuvalehdessä vuonna 1928, miten silloin ”kukaan ei toimita kirjeitänne postiin, kukaan ei hae teille päivän lehtiä, kukaan ei nouda teille savukerasiaa”.
Lähetti oli monen nuoren ensimmäinen työpaikka, johon vaadittiin lähinnä kansakoulun päästötodistusta ja reipasta olemusta. Näin ansaittiin taskurahat tai osallistuttiin perheen toimeentuloon. Asiapojaksi eli tsuppariksi saatettiin 1900-luvun alussa ottaa kymmenvuotiaita, mutta 1960-luvulla se oli alle parikymppisten yleisimpiä ammattinimikkeitä.
Tsupparin tehtäviin kuului sisäisen viestinnän rinnalla asioiden toimittamista kaupungilla, kuten tuotteiden viemistä asiakkaille tai rahalähetysten kiikuttamista pankkiin. Siksi nuorten ulkoasuun kiinnitettiin huomiota. Siististi pukeutunut ja asiallisesti käyttäytyvä lähetti oli parasta mainosta yritykselle.
Aikalaiset näkivät tällaisen työn elämän välivaiheena. Asiapoikana ei kannattanut työskennellä pitkään, vaan sitä kautta pyrittiin kohti kunnollista oppipaikkaa tai paremmin palkattuja tehtäviä. Helpoimpina työpaikkoina pidettiin virastoja ja konttoreita, kun kaupoissa ja liikkeissä asiapojat joutuivat raskaampiin töihin. He työnsivät käsirattaita tai polkivat pitkin kaupunkia.
Kun yrityksen tavat tulivat tutuiksi ja nuori oli osoittanut työhalunsa, päästiin kenties opettelemaan varsinaista ammattia esimerkiksi myymälä- tai tuotantoapulaisena. Heistä taas leivottiin ammattitaitoisia työntekijöitä, jotka jo tunsivat yrityksen toiminnan kuin omat taskunsa. Koko työurakin saattoi siis kulua saman työnantajan palveluksessa.
”Hän reippaudellaan, rehellisyydellään ja luontaisilla taipumuksillaan voi jonain päivänä päästä teidän yhtiökumppaniksenne, apulaisjohtajaksenne tai vallan päälliköksenne. Ja sitä paitsi, jos teillä on tytär, niin… Ei, kohdelkaa hyvin näitä yhteiskunnan nuorimpia palvelijoita”, Valentin maalaili asiapojan arvoa ja lupaavaa tulevaisuutta.
Liike-elämässä vaalittiinkin myyttiä, miten monet yritysjohtajat olisivat aloittaneet uransa juoksupojasta. Susanna Fellman selvitti väitöstutkimuksessaan suomalaisten johtajien työuria vuosisadan alusta 1970-luvulle ja luonnehti tällaisia uratarinoita erittäin harvinaisiksi. Yleensä johtajat aloittivat uransa suoraan konttorin puolelta. Heitä yhdisti koulutettu ja keskiluokkainen tausta, kun juoksupojat tulivat työläisperheistä.
Yksittäisiä poikkeuksiakin tietysti oli. Esimerkiksi kymmenvuotias August Lundelin tuli 1880-luvun alussa Tampereen verkatehtaan juoksupojaksi. Eläkkeelle jäädessään hänet tunnettiin saman tehtaan isännöitsijänä, nykykielellä tehtaanjohtajana.
Lähettien määrä alkoi vähentyä 1970-luvulla sähköisen viestinnän kehittymisen ja työelämän tehostumisen myötä. Kun koulutusvaatimukset kasvoivat, yritykset eivät enää ottaneet asiapoikia ja -tyttöjä kasvatettavaksi. Vanhaa väylää työelämään ei tarvittu. ”Merkuriuksen nuorimpien palvelijoiden” työtehtävät ovatkin nykyään siirtyneet sähköpostille, pikaviestipalveluille ja kuriirifirmoille.
Korona-aika ja digimurros ovat mullistaneet työnteon. Konsultti Minni Miettinen auttaa yrityksiä löytämään itselleen sopivimmat tavat tehdä töitä.
Lena Donofrio asuu paratiisisaarella keskellä valtamerta. Ennen muuttoa Guamiin hän teki pitkän uran Yhdysvalloissa ensihoitajana ja ensihoidon opettajana.
Kun koronaepidemia ravisteli Suomea maaliskuussa 2020, työelämä muuttui kertaheitolla. Etätyöstä tuli arkipäivää miljoonille, mutta kaikki eivät voineet jäädä kotiin. Kesko, Luonnonvarakeskus ja MTB-Siivouspalvelu ovat esimerkkejä organisaatioista, jotka kehittivät uusia toimintatapoja selviytyäkseen kriisistä – ja monet muutoksista jäivät pysyviksi.
Tampereen kaupungin joukkoliikennesuunnittelija Leena Huhtala tietää, että harva antaa kiitosta, mutta kritiikkiä tulee usein. Seitsemän vuoden kokemus opettaa, että joukkoliikenne herättää tunteita, ja suurten linjojen suunnittelu vaatii kärsivällisyyttä sekä kompromisseja. Työ on pitkälti palautteen kuuntelemista ja tasapainottelua budjetin ja asukkaiden toiveiden välillä.