Evästeasetukset

Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.

Näin ennen: Houkutteleva hoitotyö

Tutkittua tietoa

30.05.2023

Kuvateksti: Sisäkuva Vaasan vanhasta lääninsairaalasta 1900-luvun alusta. Vaasan sairaala suljettiin, kun moderni lääninsairaala valmistui Seinäjoelle vuonna 1931.

Palkkatöiden maailma alkoi avautua nuorille naisille 1900-luvun alussa. Sairaanhoito tarjosi työtä, arvostusta ja elämäntehtävän kansanterveyden etujoukoissa.

Sairaanhoitajan työstä tuli 1800-luvun lopulla yksi harvoista yläluokan nuorille naisille soveliaaksi katsotuista ammateista. Kun ensimmäinen sairaanhoitajakurssi järjestettiin Kirurgisessa sairaalassa vuonna 1889, opiskelijat olivat etupäässä säätyläisperheiden tyttäriä. Samaan aikaan naisia luki myös opettajiksi tai pankkivirkailijoiksi, mutta eliitin kapeaan naiskuvaan sopivat vielä hyvin harvat uravaihtoehdot. Sairaanhoitajiksi opiskeltiin innolla niin diakonissalaitoksissa, Punaisella Ristillä kuin valtion ylläpitämissä lääninsairaaloissa.

Sophie Mannerheim vuonna 1902, jolloin hän valmistui sairaanhoitajaksi Florence Nightingalen perustamasta lontoolaisesta oppilaitoksesta.

Tunnetuin varhaisista sairaanhoitajista oli vapaaherratar Sophie Mannerheim (1863–1928). Marsalkka Mannerheimin isosisko opiskeli ensin Helsingissä ja jatkoi 1900-luvun taitteessa opintojaan Lontoossa Florence Nightingalen perustamassa sairaanhoitokoulussa. Englannista palattuaan Sophie Mannerheim johti sairaanhoitajien koulutusta, laajensi sen kolmivuotiseksi ja vaikutti vahvasti suomalaisen hoitotyön ihanteisiin.

Sairaanhoitajan työtä pidettiin sata vuotta sitten naisten kutsumustyönä, jossa oman itsensä uhraaminen ja toisten palveleminen muodostuivat jaloiksi päämääriksi.

Sairaanhoitajan työtä pidettiin sata vuotta sitten naisten kutsumustyönä, jossa oman itsensä uhraaminen ja toisten palveleminen muodostuivat jaloiksi päämääriksi. Sairaanhoitajaksi opiskelemalla nainen pääsi yhteiskunnallisesti vastuullisiin tehtäviin ja hyveellinen hoitotyö houkuttelikin monia. Naiset vahvistivat vielä sairaanhoitajien ammatillista identiteettiä yhdistystoiminnalla ja perustivat Sjuksköterskeförening i Finlandin vuonna 1898.

Hoitajien edellytettiin asuvan sairaalan yhteyteen rakennetuissa asunnoissa. Kivelän sairaalan sairaanhoitajat viettävät vapaahetkeä asuinhuoneessaan 1900-luvun alkupuoliskolla.

Opinnot muuttivat sairaanhoitajien työtä, asemaa ja arvostusta. Ennen kunnollista koulutusta hoitotyö oli rinnastunut piikomiseen. Vanhanaikaisilla sairastuvilla päivät täyttyivät siivoamisesta ja ruoanlaitosta, eikä hoitaja edes osannut parantaa potilaitaan. Kurssit käynyt hoitajatar oli puolestaan terveyden ammattilainen, joka teki merkityksellistä hoitotyötä.

Työmahdollisuudet lisääntyivät uudella vuosisadalla lääketieteen kehittyessä, kun lastentauteja, epidemioita tai keuhkotuberkuloosia vastaan voitiin ylipäätään taistella. Kaupunkeihin perustettiin yleisiä sairaaloita, maaseudulle palkattiin kunnanlääkäreitä ja kansalaisia rokotettiin. Yhä useampi potilas sai apua koulutetulta, edistykselliseltä ja oman arvonsa tuntevalta sairaanhoitajalta.

Koulutetuista hoitajista oli kova pula ja heitä tarvittiin vuosi vuodelta enemmän.

Sairaanhoitajissa oli silti monen kerroksen väkeä. Helsingissä kurssitetuista yläluokkaisista ja oppikoulua käyneistä naisista tuli vanhempia hoitajattaria, joiden katsottiin soveltuvan esimerkiksi sairaaloiden ylihoitajiksi. Maakunnissa opiskelevilla sairaanhoitajilla oli vaatimattomampi tausta ja heistä tulikin tavallisesti nuorempia hoitajattaria. Monelle maalaistytölle työ sairaalassa tarjosi silti houkuttelevamman tulevaisuuden kuin kotiseudulle jääminen.

Sairaaloissa koulutettujen hoitajien työnkuvaan kuului osaston puhtaudesta huolehtiminen, mutta he eivät itse siivonneet. Hoitajat työskentelivät sairaalalääkäreiden ohjeiden mukaan: jakelivat lääkkeet, antoivat esimerkiksi vesihoitoja ja ruiskeita sekä valmistelivat potilaat leikkauksiin. Työvuorot olivat todella pitkiä ja hoitajat jätettiin kahdeksan tunnin työaikalain ulkopuolelle.

Koulutetuista hoitajista oli kova pula ja heitä tarvittiin vuosi vuodelta enemmän. Terveydenhoidon kasvava painoarvo näkyi 1900-luvun mittaan tehtäväkentän laajentumisena. Sairaanhoitajia kurssitettiin tuberkuloosihoitajiksi, kouluihin, lastenneuvoloihin sekä kansanterveystyöhön terveyssisariksi. Sairaanhoitajien määrän lisääntyessä työ myös arkipäiväistyi, naiset löysivät uusia uravaihtoehtoja ja hoitotyö menetti vetovoimansa säätyläistyttöjen kutsumusammattina.

 

Kommentoi