Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Palkkatöiden maailma alkoi avautua nuorille naisille 1900-luvun alussa. Sairaanhoito tarjosi työtä, arvostusta ja elämäntehtävän kansanterveyden etujoukoissa.
Sairaanhoitajan työstä tuli 1800-luvun lopulla yksi harvoista yläluokan nuorille naisille soveliaaksi katsotuista ammateista. Kun ensimmäinen sairaanhoitajakurssi järjestettiin Kirurgisessa sairaalassa vuonna 1889, opiskelijat olivat etupäässä säätyläisperheiden tyttäriä. Samaan aikaan naisia luki myös opettajiksi tai pankkivirkailijoiksi, mutta eliitin kapeaan naiskuvaan sopivat vielä hyvin harvat uravaihtoehdot. Sairaanhoitajiksi opiskeltiin innolla niin diakonissalaitoksissa, Punaisella Ristillä kuin valtion ylläpitämissä lääninsairaaloissa.
Sophie Mannerheim vuonna 1902, jolloin hän valmistui sairaanhoitajaksi Florence Nightingalen perustamasta lontoolaisesta oppilaitoksesta.
Tunnetuin varhaisista sairaanhoitajista oli vapaaherratar Sophie Mannerheim (1863–1928). Marsalkka Mannerheimin isosisko opiskeli ensin Helsingissä ja jatkoi 1900-luvun taitteessa opintojaan Lontoossa Florence Nightingalen perustamassa sairaanhoitokoulussa. Englannista palattuaan Sophie Mannerheim johti sairaanhoitajien koulutusta, laajensi sen kolmivuotiseksi ja vaikutti vahvasti suomalaisen hoitotyön ihanteisiin.
Sairaanhoitajan työtä pidettiin sata vuotta sitten naisten kutsumustyönä, jossa oman itsensä uhraaminen ja toisten palveleminen muodostuivat jaloiksi päämääriksi. Sairaanhoitajaksi opiskelemalla nainen pääsi yhteiskunnallisesti vastuullisiin tehtäviin ja hyveellinen hoitotyö houkuttelikin monia. Naiset vahvistivat vielä sairaanhoitajien ammatillista identiteettiä yhdistystoiminnalla ja perustivat Sjuksköterskeförening i Finlandin vuonna 1898.
Hoitajien edellytettiin asuvan sairaalan yhteyteen rakennetuissa asunnoissa. Kivelän sairaalan sairaanhoitajat viettävät vapaahetkeä asuinhuoneessaan 1900-luvun alkupuoliskolla.
Opinnot muuttivat sairaanhoitajien työtä, asemaa ja arvostusta. Ennen kunnollista koulutusta hoitotyö oli rinnastunut piikomiseen. Vanhanaikaisilla sairastuvilla päivät täyttyivät siivoamisesta ja ruoanlaitosta, eikä hoitaja edes osannut parantaa potilaitaan. Kurssit käynyt hoitajatar oli puolestaan terveyden ammattilainen, joka teki merkityksellistä hoitotyötä.
Työmahdollisuudet lisääntyivät uudella vuosisadalla lääketieteen kehittyessä, kun lastentauteja, epidemioita tai keuhkotuberkuloosia vastaan voitiin ylipäätään taistella. Kaupunkeihin perustettiin yleisiä sairaaloita, maaseudulle palkattiin kunnanlääkäreitä ja kansalaisia rokotettiin. Yhä useampi potilas sai apua koulutetulta, edistykselliseltä ja oman arvonsa tuntevalta sairaanhoitajalta.
Sairaanhoitajissa oli silti monen kerroksen väkeä. Helsingissä kurssitetuista yläluokkaisista ja oppikoulua käyneistä naisista tuli vanhempia hoitajattaria, joiden katsottiin soveltuvan esimerkiksi sairaaloiden ylihoitajiksi. Maakunnissa opiskelevilla sairaanhoitajilla oli vaatimattomampi tausta ja heistä tulikin tavallisesti nuorempia hoitajattaria. Monelle maalaistytölle työ sairaalassa tarjosi silti houkuttelevamman tulevaisuuden kuin kotiseudulle jääminen.
Sairaaloissa koulutettujen hoitajien työnkuvaan kuului osaston puhtaudesta huolehtiminen, mutta he eivät itse siivonneet. Hoitajat työskentelivät sairaalalääkäreiden ohjeiden mukaan: jakelivat lääkkeet, antoivat esimerkiksi vesihoitoja ja ruiskeita sekä valmistelivat potilaat leikkauksiin. Työvuorot olivat todella pitkiä ja hoitajat jätettiin kahdeksan tunnin työaikalain ulkopuolelle.
Koulutetuista hoitajista oli kova pula ja heitä tarvittiin vuosi vuodelta enemmän. Terveydenhoidon kasvava painoarvo näkyi 1900-luvun mittaan tehtäväkentän laajentumisena. Sairaanhoitajia kurssitettiin tuberkuloosihoitajiksi, kouluihin, lastenneuvoloihin sekä kansanterveystyöhön terveyssisariksi. Sairaanhoitajien määrän lisääntyessä työ myös arkipäiväistyi, naiset löysivät uusia uravaihtoehtoja ja hoitotyö menetti vetovoimansa säätyläistyttöjen kutsumusammattina.
Mielenterveysongelmien sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien aiheuttama työkyvyttömyys kuormittaa Suomea vuosittain useilla miljardeilla. Laadukkaalla työkykyä edistävällä johtamisella voidaan radikaalisti kääntää työhyvinvoinnin suunta.
Digitaalinen maailma tarjoaa loputtomia houkutuksia, mutta niiden hallinta on mahdollista. Kun työpaikoilla luodaan selkeät pelisäännöt ja työntekijä ottaa käyttöönsä arjen pieniä rutiineja, keskittymiskyky vahvistuu ja todellisuuspakoisuus someen vähenee. Istahdat työpisteelle ja avaat läppärin. Edessäsi on uusi tehtävä, joka vaatisi keskittymistä ja pientä ajatustyötä. Mutta ennen kuin ehdit kunnolla aloittaa, kätesi liukuu puhelimelle. Lähetät viestin perheryhmään,
Onnelliset ihmiset näyttäisivät hallitsevan sosiaalisen median käyttöään ilman, että siitä tulee elämää hallitseva ongelma. Kuplautuminen samanmielisen kanssa taas voi aiheuttaa riippuvuutta. Hyvinvoiva ihminen pystyy usein huomaamaan, milloin oma somen ja digilaitteiden käyttö alkaa hallita arkea. Hän kykenee rajoittamaan käyttöään luontevasti. – Onnellinen ihminen ei joudu hakemaan mielihyvää tai merkityksellisyyttä verkosta, koska elämä sen ulkopuolella tarjoaa
Kaupungeissa kulutettiin 1800-luvun lopulla yhä enemmän uusia nautintoaineita. Kahvin juominen ja tupakan polttaminen herättivät huolen työntekijöiden taloudesta ja moraalista. Sekä kahvi että tupakka tulivat 1800-luvun lopulla tavallisen kansan ulottuville. Eurooppalaiset valtasivat siirtomaita, höyrylaivat kuljettivat eksoottisia tuotteita ympäri maailman ja suomalaistenkin ostovoima parani vuosi vuodelta. Kahvi muuttui herrojen herkusta koko kansan piristeeksi, ja uusissa tupakkatehtaissa valmistettiin
Jokainen viestiääni katkaisee ajattelun – ja lisää levottomuuttamme, toteaa Johanna Pulkkinen. Elämme dopamiinin aikakautta, jossa janoamme nopeaa palkintoa, myös työssä. Tämä ilmiö heikentää kykyä keskittyä ja palautua. Jokainen viestiääni tai värähdys katkaisee ajattelun. Vastaamatta jättäminen, saati sitten saapuneen viestin katsomatta jättäminen, lisää levottomuuttamme. Yksi meistä on TikTokin loppuunselaaja ja toinen aina valmiudessa oleva vanhempi. Somen
