Maailmalla – Business Controllorin työssä Intiassa

Kun Maaria Ajanko-Jacob yrittää muistella ensimmäisiä päivään Intian Chennaissa, hän näkee pelkkää mustaa.

Muistikuvia ei yksinkertaisesti ole. Alkushokki oli niin iso. Viidennen päivän kohdalta hän muistaa väläyksiä liikenteen hälinästä, väenpaljoudesta ja kirkkaista väreistä. Kaikki aistit joutuvat ylikuormituksen alle.

– Se oli ensimmäinen kertani ylipäätään Aasiassa. Luulen, että aivoni eivät yksinkertaisesti pystyneet prosessoimaan yhtään mitään.

Minun piti tulla tänne kahdeksi vuodeksi, mutta toisin kävi.

Noista sumuista hetkistä on kulunut kymmenen vuotta. Nykyisin Intia on Ajanko-Jacobin toinen kotimaa. Rakas paikka, jonka värikkään kulttuurin hän kokee jo ainakin osittain omakseen.

– Minun piti tulla tänne kahdeksi vuodeksi, mutta toisin kävi, Ajanko-Jacob sanoo ja naurahtaa.

– Petin kaikki ystäväni, joille lupasin, että palaan 100-prosenttisen varmasti Suomeen.

Tähtäimessä kansainvälisyys

Ulkomailla työskentely kiehtoi Ajanko-Jacobia jo silloin, kun hän aloitti opinnot Turun kauppatieteellisessä korkeakoulussa vuonna 2006. Pääaineeksi valikoitui kansainvälinen liiketoiminta.

Ajanko-Jacob teki opintojensa ohella osa-aikaisesti töitä suomalaisessa ohutmetallin sopimusvalmistusta pyörittävässä firmassa. Oli vuosi 2014 ja hän oli viimeistelemässä pro gradu -työtään, kun yritys tarjosi business controllerin paikkaa Intiassa sijaitsevasta tehtaastaan. Työnkuvaan kuului huolehtia tehtaan taloudellisesta menestyksestä. Ajanko-Jacob kiinnostui.

– Ajattelin, että muuttaisin sinne pariksi kuukaudeksi, mutta sitten kävikin ilmi, että pesti kestäisi 2–3 vuotta. Vastasin silti olevani kiinnostunut.

Visiitin ensimmäinen puolikas kului huurussa, mutta viimeisten viiden päivän aikana Ajanko-Jacobin silmät alkoivat avautua Intian kauneudelle.

Kuukausi ennen varsinaista muuttoa Ajanko-Jacob pääsi tutustumaan uuteen kotikaupunkiinsa kymmenen päivän vierailulle. Visiitin ensimmäinen puolikas kului huurussa, mutta viimeisten viiden päivän aikana Ajanko-Jacobin silmät alkoivat avautua Intian kauneudelle.

– Varsinaisen muuton yhteydessä en enää kokenut yhtä voimakasta shokkia. Tiesin jo, mitä odottaa.

Hierarkkinen työkulttuuri

Työ tehtaassa oli mielenkiintoista ja sopivan haastavaa.

Ajanko-Jacob työskenteli ekspattisopimuksella, jossa työaika mukaili suomalaista standardia. Muut tehtaan työntekijät työskentelivät maanantaista lauantaihin, mutta Ajanko-Jacobin ei tarvinnut tulla viikonloppuisin tehtaalle. Riitti, että hänet sai kiinni puhelimitse.

– Työpäivä alkoi kahdeksan ja yhdeksän välillä ja loppui neljän jälkeen. Minulla on kuitenkin sellainen käsitys, että monissa muissa toimistohommissa työt ovat enemmän iltapainotteisia.

Englannilla pärjää täällä niin hyvin.

Työkielenä oli englanti. Chennain toinen virallinen kieli on tamili, mutta monet tehtaan työntekijät tulivat eri puolilta Intiaa ja puhuivat esimerkiksi hindiä.

– Englannilla pärjää täällä niin hyvin, etten edelleenkään puhu tamilia.

Ajanko-Jacob ei viettänyt juurikaan aikaa paikallisten kollegoidensa kanssa. Intialainen yrityskulttuuri nojaa vahvasti hierarkiaan. Toimiston työntekijät eivät hengailleet tehdastyöläisten kanssa.

– Olen saanut paikallisia ystäviä lähinnä harrastusten kanssa. He ovat yleensä jollain tapaa kansainvälisiä tyyppejä, joten olemme jollain tapaa samalla taajuudella.

Kuka ottaisi vastuun?

Raskasta intialaisessa työkulttuurissa oli Ajanko-Jacobsin mielestä se, että yksi ihminen keskittyy tekemään vain yhtä, spesifiä tehtävää. Tiukan hierakian takia Ajanko-Jacobsista on välillä tuntunut, ettei kokonaisvastuuta ota oikein kukaan.

Saadessaan vuonna 2016 ylennyksen business development manageriksi hän sai vastuulleen kokonaisten projektien valvomisen.

– Tajusin, että täällä on pakko seurata asioiden toteutumista todella tarkkaan. Itsenäinen työskentely ja ongelmanratkaisu on paikallisille välillä todella haastavaa.

Ajanko-Jacob kiittelee paikallisten kekseliäisyyttä monissa käytännön asioissa.

Lisäksi hermoja on raastanut intialainen tapa lykätä asioiden suunnittelua ja toteuttamista mahdollisimman lähelle deadlinea. Kaikki on kaaosta, kunnes homma yhtäkkiä rykäistään kasaan. Ennen sitä suomalainen ehtii menettää toivonsa.

– Toisaalta tuossa mentaliteetissa on hyväkin puolensa, josta voisimme Suomessa oppia. Meininki on yleisesti letkeämpää ja hidastempoisempaa.

Ajanko-Jacob kiittelee myös paikallisten kekseliäisyyttä monissa käytännön asioissa.

– Täällä on sellaista positiivista oikomista monissa jutuissa. Yleensä ratkaisut ovat vähän villimpiä kuin mitä näin suomalaisena osaa ajatella, mutta silti ne toimivat.

Haaveissa etätyö

Chennai on Ajanko-Jacobsin mukaan turvallinen ja intialaisella mittapuulla rauhallinen kaupunki. Hän ei ole koskaan kokenut oloaan epämukavaksi esimerkiksi kaupungilla liikkuessaan.

Miehensä Ajanko-Jacob tapasi paikallisessa yökerhossa asuttuaan maassa vuoden verran. Pari avioitui vuonna 2018 ja on saanut sen jälkeen kaksi lasta. Ajanko-Jacob käy Suomessa useita kertoja vuodessa ja on viettänyt synnyinmaassaan paljon aikaa etenkin vanhempainvapaalla. Molemmat lapset ovat syntyneet Suomessa.

– Intia ei salli kaksoiskansalaisuutta, joten lapsillammekin on vain Suomen passit ja samat viisumit kuin aikuisillakin.

Ajanko-Jacob haaveilee tulevaisuudessa työstä, jota voisi tehdä sekä Suomesta että Intiasta.

Tehdas, jossa Ajanko-Jacob työskenteli, suljettiin vuonna 2018. Ajanko-Jacob joutui hoitamaan sulkemisprosessin, joka oli raskas rupeama. Hänen piti muun muassa kirjoittaa viimeiset palkkashekit kaikille tehtaan 130 työntekijälle.

– Sen jälkeen pidin hermolomaa ja sitten alkoikin korona. Sen jälkeen olen ollut kotona hoitamassa lapsia.

Ajanko-Jacob haaveilee tulevaisuudessa työstä, jota voisi tehdä sekä Suomesta että Intiasta. Perhe on vasta muuttanut uuteen omakotitaloon Chennaihin, eikä muutto Suomeen ole puolison työn takia mahdollista – ainakaan tällä hetkellä. Mies on ortopedi ja menestyvä sellainen.

– Olisi hienoa, jos saisin intialaisesta yrityksestä työn, jota pystyisi tekemään etänä. Voisin jatkaa vapaasti suhaamista kahden kotimaani välillä.

 

Viisi asiaa, jotka olen oppinut Intiassa työskentelystä

1. Kannattaa aina tarkistaa, että asia tulee tehtyä tehtävänannon mukaisesti. Intialaiset eivät välttämättä uskalla pyytää apua. Kysymisen pelätään tarkoittavan sitä, ettei ole tarpeeksi hyvä asiantuntija tehtävään.
2. Intialainen päänheilutus ei tarkoita tarkkaan ottaen ”kyllä” tai ”ei”. Nopeampi heilutus tarkoittaa yleensä kuitenkin sitä, että asia onnistuu, hitaampi että todennäköisesti ei onnistu.
3. Yrityskulttuuri on hierarkkinen ja konservatiivinen. Intiassa herroitellaan ja rouvitellaan ja kutsutaan kollegoitakin sukunimellä.
4. Kotiapu on enemmän sääntö kuin poikkeus. Meillä työskentelee 7–8 kotiapulaista, jotka hoitavat kukin omaa tiettyä tehtäväänsä.
5. Ulkomailta tulleilla työntekijöillä uskotaan olevan enemmän rahaa kuin useimmilla paikallisilla.