Työelämä

• 19.02.2020

Juha Siltala: Työmarkkinoiden eriytyminen luo paineita nuorille

Postilakko sai laajempaa sympatiaa kuin monet muut lakot, sillä elämiseen riittävää palkkaa ei pidetty kohtuuttomana vaatimuksena. Samaan aikaan asiantuntijat tolkuttivat uutisissa, kuinka kilpailtu ala logistiikka on ja kuinka postin työehtojen pitäminen säällisinä tulisi kostautumaan yhtiölle markkinaosuuden menetyksenä.

Suomalainen käsitys elämiseen riittävästä palkasta noudattelee täysipäiväisen palkkatyön keskiansioita, mutta työn tarjonta on osittain silppuuntumassa erillisiksi keikoiksi ja tehtäviksi vailla työsuhteen sosiaaliturvaa.

Lääkkeeksi epäsuhtaan suositellaan palkkatukia ja sosiaaliturvan irrottamista sidoksestaan yhteen päätyöhön.

Uudelleenkouluttautumista on pidetty patenttiratkaisuna vanhojen töiden murenemiseen tekijöidensä alta. Koulutus ratkaisee, päätyykö toistoluonteisen keskitason työntekijä ylemmälle tasolle ongelmanratkaisua vaativiin töihin vai palvelualan halpa- ja pätkätöihin.

Nykynuoria vaivaa tietoisuus mahdollisuuksien kirjosta ja henkilökohtaisista riskeistä, joita väärät valinnat voivat laukaista.

Mutta mahtuvatko kaikki ylempään keskiluokkaan edes pitkälle koulutettuina?

Robotiikan vaikutusten tutkija Laura Tyson on löytänyt USA:ssa työntekijäryhmän, jonka tuottavuutta teknologia on lisännyt: Kolme prosenttia työntekijöistä on sellaisia “neroja supertähtifirmoissa”, joita teknisen tuottavuuden kasvu palkitsee. Mediaanitulojen kehitys sitä vastoin on laahannut tuottavuuskasvun perässä.

Daniel Markovits puhuu meritokratian loukusta, jossa teknologia tekee pienen joukon työstä hyvin tuottavaa.

Tuottavuus palkitsee nämä paitsi runsaalla rahalla myös jatkuvalla työssäololla. Meritokraattilapsien lapsuudesta leikki on kaukana, sillä elämä on jatkuvaa valmentautumista syrjäyttämään muut koulutuskilpailussa.

Nykynuoria vaivaa tietoisuus mahdollisuuksien kirjosta ja henkilökohtaisista riskeistä, joita väärät valinnat voivat laukaista. Elämä näyttää antavan anteeksi vähemmän mokia kuin silloin, kun keskiluokkaan vielä noustiin keskikoulupohjalta.

Sekä koulutusputkessa ahdistuvia että siitä jättäytyviä yhdistää epäily siitä, voivatko he yltää harvojen huippujen joukkoon.

Myös ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet voivat päätyä mediaanitulon alapuolelle. Vaikka tutkinnot olisivat korkeintaan välttämätön, mutta eivät vielä riittävä ehto työllistymiselle, jotkut yleisvalmiudet edistävät toimeentuloa ja työllistymistä riippumatta koulutuspolusta ja -alasta.

Infrastruktuurin kunnossapito tai vanhusten hoito on kokonaistaloudellisesti tuottavaa työtä silloinkin, kun ne ovat kannattamattomia yksityisen yrityksen kannalta.

Mielikuvitusta tarvitaan ongelmien tunnistamiseen ja vaihtoehtojen kuvittelemiseen. Asioita on kielellistettävä muuallakin kuin itseä markkinoitaessa, sillä yhteistyö ja tunteiden käsittely vaativat sitä. Mielenkielen lukeminen avaa sosiaaliset taidot, joita tarvitaan myös niissä ei-akateemisissa töissä, joissa tekniset taidot yhdistyvät asiakaspalveluun.

Äidinkieltä ja kirjallisuutta harrastaa vain osa tytöistä. Koulupojista kaksi kolmesta ei vapaaehtoisesti tartu kirjaan, kun muutakin tekemistä riittää.

Pisa-tulosten heikentymisestä voisi halutessaan kehitellä polun, jossa Suomi tuottaa bulkkihinnoilla raaka-aineita ja puolivalmisteita kansainvälisiin arvoketjuihin, joista voiton kuorivat muut.

Toisen suuntainen polku aukeaa Aleksi Salusjärven rap-kokeiluista ammattikoulupoikien kanssa. Hänen työpajassaan pojat innostuivat riimittelemään rap-lyriikkaa tyylitellen luuserinäkökulmaa itseironisesti. Kielellä leikkiminen taipui amispoikien työkaluksi ja itsearvostuksen lähteeksi. Samalla kokeilussa tuli rikotuksi se itserajoittamisen tabu, jota työväenkulttuurin tutkijat Paul Willisistä lähtien ovat kuvanneet: Itseilmaisu ei saa kiinnostaa, jollei halua snobbailla vaan kuulua joukkoon.

Koulukielteisyyttä voi pitää rationaalisena valintana tilanteessa, jossa pitkäjännitteistä opiskelua ei ole opittu pitämään kannattavana. Koulutuspolun katkeamiselta suojaa koulun työrauha. Lähtökohdiltaan heikompikin voi pärjätä pienessä ja rauhallisessa ryhmässä.

Koulutusta pitää soveltaa luovasti, mutta myös työ ja tuottavuus kannattaisi kuvitella uusiksi. Kaiken työn ei tarvitse tuottaa maailmanmitassa huipputulosta.

Infrastruktuurin kunnossapito tai vanhusten hoito on kokonaistaloudellisesti tuottavaa työtä silloinkin, kun ne ovat kannattamattomia yksityisen yrityksen kannalta.

Automaatioyhteiskunnassakaan ei ole pulaa tarpeellisista töistä. Pulaa on rahasta, joka kiertyy mieluummin puhaltamaan kuplia osakearvoihin kuin palkkojen kautta kulutukseen. Rahan myötä rapisee pois myös sitä identiteettiä, joka ammatteihin on liittynyt.

Kakun uusjakoon kansalaistuloina liittyy aina kysymys työntekijästä hyödyllisenä, osaavana ja ylpeänä.

 

Juha Siltala on Helsingin yliopiston historian professori, joka on tutkinut talouden ja työelämän muutoksia viime vuosikymmeninä. Psykohistorian kannalta häntä ovat kiinnostaneet ne tavat, joilla yksilöt ja yhteisöt tasapainottavat itseään muutosten ja kriisien paineessa. Uusin teos: ”Keskiluokan nousu, lasku ja pelot” (2017).

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.