Jens Portin lapsuuden haaveammatissa lentäjänä
Lapsena Jensillä oli kaksi urahaavetta: ammattilaisjalkapalloilija ja lentäjä. Tällaisia unelmia on ollut varmasti lukemattomilla muillakin, mutta Jens Portin on toteuttanut ne molemmat.
Tervetuloa lennolle Helsingistä Düsseldorfiin, kapteeni kuulutti matkustajille Finnairin lennolla vuosi sitten toukokuussa. Tavallaan kuulutus olisi voinut kohdistua myös lentäjä Jens Portinille, jolle tuo oli ensimmäinen lento ammattilentäjänä matkustajat kyydissä.
– Olihan se unelmien täyttymys. Mutta sitten vain yritin pitää jalat maassa, tai koneessa, ja tehdä työni mahdollisimman hyvin. Motivaatio on suuri. Tämä ura on vasta alussa, 39-vuotias Portin kertoo.
Pelikentillä jalkapalloilija Portin tunnettiin luotettavana, suoritusvarmana ja työteliäänä laitapakkina. Puolustuspelaamisessa on pitkälti kyse harjoiteltujen rutiinien toistamisesta, keskittymisestä, ennakoinnista ja riskien minimoimisesta. Samat ominaisuudet ovat omiaan myös lentäjän ammattiin.
– Tässä työssä pitää tarkkailla ja ennakoida tilanteita ja sitten toimia harkitusti. Joka päivä teemme samat proseduurit huolellisesti ja sääntöjä noudattaen. Turvallisuus on kaikki kaikessa. Paineensietokykyäkin tarvitaan.
Ammattilaiskentillä
Jalkapalloilijana Jens Portin eteni kasvattajaseuransa Pietarsaaren Jaron liigajoukkueen runkopelaajaksi. Hän pääsi myös alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Ruotsalaisseura Geflessä vierähti kahdeksan kautta.
– Siellä oli matseissa aina paljon yleisöä ja hyvä tunnelma. Ehkä jossain muualla olisi voinut saada vielä enemmän rahaa, mutta Geflessä sain aina hyvin peliaikaa. Hienoja muistoja.
Myös pikkuveli Jonas eteni Italiaan ammattilaiseksi, mutta ura päättyi sydänvaivojen myötä 25-vuotiaana. Jensinkin uralla oli vaikeita loukkaantumisia. Kaksikymppisenä tullut polven ristisidevamma vei vuoden ja vaikutti varmasti urakehitykseen. Hän pääsi B-maajoukkueleirille, mutta kutsua Huuhkajiin ei tullut.
Viimeisen ammattilaisottelunsa hän pelasi syksyllä 2017.
– Olisin halunnut saavuttaa sen tavoitteen, mutta kilpailu on kovaa. Olen kiitollinen, että sain pelata pitkän uran, Jens toteaa
Viimeisen ammattilaisottelunsa hän pelasi syksyllä 2017.
– Nyt se tuntuu edelliseltä elämältä. Siitä alkaa olla jo niin paljon aikaa.
Lapsuuden haave
Jens Portin kiinnostui lentämisestä jo lapsena.
– Kävimme usein isoisäni kanssa bongaamassa lentoja täällä Helsinki-Vantaalla. Myös perheen kanssa matkustimme paljon. Tämä ammatti on siis ollut jo pitkään mielessä. Mietin aina, että sitten kun futisura lähenee loppuaan, laitan hakupaperit lentäjän opintoihin.
Syksyllä 2017 Jens sai tiedon opiskelupaikasta.
– Olisin ehkä pystynyt pelaamaan muutaman vuoden pidempään, mutta kun pääsin sisään, oli selvää, että tartun tilaisuuteen.
Puolentoista vuoden koulutusjaksoa Patrialla seurasi reilun puolen vuoden koulutus Finnair Flight Academyssa.
Taukoa opinnoista oli tullut jo 15 vuoden verran. Heti alussa tuli paljon uusia asioita ja luettavaa riitti. Opiskelurytmiin pääseminen vei hieman aikaa.
– Oli vaikeitakin hetkiä, aivan kuten oli futiksessakin, mutta niissä kohdissa täytyy vain tehdä työt mahdollisimman hyvin.
Puolentoista vuoden koulutusjaksoa Patrialla seurasi reilun puolen vuoden koulutus Finnair Flight Academyssa.
– Koulutus tähtäsi meitä suoraan tähän ”pikkubussiin” eli Airbusin A319-, A320- ja A321-koneisiin. Näitä olen nyt lentänyt.
Valmistuminen osui mahdollisimman huonoon ajankohtaan, juuri koronapandemian kynnykselle. Portin teki kolmen vuoden ajan sijaisuuksia porvoolaiskouluissa, kunnes keväällä 2023 tuli kauan odotettu puhelu Finnairilta.
Nousuja ja laskuja
Jens Portinille on tähän mennessä kertynyt jo yli 40 lentokohdetta.
– Tämä Euroopan liikenne on sopinut minulle hyvin. Tässä tulee paljon toistoja ja lentämistä.
Nykyisissä lentokoneissa autopilotti on päällä suuren osan lentoajasta. Käsin lennetään lähinnä nousuissa ja laskuissa. Portinilla niitä riittää.
– Aika usein on neljän pompun päiviä, Portin kertoo ammattislangilla, joka viittaa neljään lentoon yhden työpäivän aikana.
– Pisimmät työpäivät ovat olleet lähes kahdentoista tunnin mittaisia. Edestakaisin Malagaan on pitkä päivä. Mutta vielä ei ole tullut sellaista, että tämä tuntuisi rankalta.
Joskus jos on haastava keli, silloin kippari ottaa hänen kokemuksellaan vastuun ja lentää.
Kokonaistyöaikaa tulee kuukaudessa yleensä 100–140 tuntia, joista lentotunteja on noin 40–90. Ylitöitä ei voi olla rajattomasti, sillä vaadittavien lepoaikojen on täytyttävä.
Muuttuvat sääolosuhteet ja vuodenaikojen vaihtelu tuovat työhön haasteita.
– Joskus jos on haastava keli, silloin kippari ottaa hänen kokemuksellaan vastuun ja lentää. Työnjako käydään läpi aina ennen päivän ensimmäistä lentoa.
– Talvisin voi platalla olla liukasta ja jäänpoisto tehdään tarvittaessa. Kesäisinkin on sääilmiöitä, jotka pitää huomioida. Erilaisia skenaarioita on treenattu niin paljon simulaattorissa, että todellisissa tilanteissa on siltä pohjalta hyvä toimia ja tehdä päätöksiä.
Lentäjillä on kuuden kuukauden välein tarkastuslento, tarkkari, jossa osaaminen tarkistetaan.
Työpäivä
Kun edessä on aamuvuoro, herätyskello Porvoossa saattaa soida jo neljältä. Portin herää yleensä puolitoista tuntia ennen ilmoittautumisaikaa, joka on tuntia ennen koneen lähtöä.
– Briiffauksessa eli lennovalmistelussa käymme läpi päivän lennot. Katsomme sään, reitin sekä mahdolliset ilmatila- ja lentokenttärajoitukset. Päätämme paljonko tarvitsemme polttoainetta. Sovimme lentovuorot. Syötämme lennolle tarvittavat tiedot lentokoneen järjestelmiin ja tietokoneisiin. Tarkastamme koneen sisältä ja ulkoa. Kaikki asiat täytyy käydä tarkasti läpi ja tehdä huolella.
– Kun on valmista, otamme matkustajat kyytiin. Sitten moottorit käyntiin ja menemme rullaustien kautta kiitotien alkuun. Kun saadaan lentoonlähtölupa, sitten taivaalle.
– Viihdyn hyvin siellä yläilmoissa. Siinä on hyvä konttori.
Revontulet ja tähdenlennotkin ovat tuttuja näkyjä.
Lentäjät näkevät aitiopaikalta auringonlaskut, ukkoset ja kesäpäivien pilvihattarat. Revontulet ja tähdenlennotkin ovat tuttuja näkyjä.
Usein niitä ei kuitenkaan ehdi kovin pitkään ihailla, sillä reittilentovaiheessakin riittää yleensä tekemistä.
– Tarkkaillaan koneen järjestelmiä ja viestitään lennonjohdon kanssa. Liikennekin on usein vilkasta.
Säännöllisen epäsäännöllistä
Lentäjän arki on kuormittavaa. Kun nousuja ja laskuja riittää, on myös jatkuvaa paineenvaihtelua. Kuulo voi joutua työvuosien myötä koetukselle. Pitkän uran aikana lentäjä altistuu uv- ja kosmiselle säteilyille, jotka eivät ole terveydelle ainakaan eduksi.
Säännöllisiin harrastuksiin ei ole oikein mahdollisuuksia. Kun työt kutsuvat, silloin niitä tehdään – vaikka juhlapyhinä. Tänä vuonna Jens vietti joulun yläilmoissa.
Miltei kaikkien lentäjien suurin haaste on edes jonkinlaisen vuorokausirytmin ylläpitäminen.
– Se on ehkä tämän ammatin haastavin asia. Töissä täytyy kuitenkin aina olla hyvä vireystila.
Kun työ on raskasta, on kiinnitettävä huomiota terveellisiin elämäntapoihin ja fyysiseen kuntoon.
– Uni ei välttämättä ole aina täydellistä, mutta riittävää kuitenkin. Tähänkin tottuu. Tietää suunnilleen mitä kannattaa tehdä. Jokainen tuntee oman kroppansa parhaiten. Vaikka joskus on voinut olla joku huonommin nukuttu yö, koskaan ei ole silti ollut vaikeaa lähteä töihin.
Kun työ on raskasta, on kiinnitettävä huomiota terveellisiin elämäntapoihin ja fyysiseen kuntoon.
– Ohjaamossa istutaan todella paljon. Vielä ei ole selkä oireillut, mutta joillain sitä tulee jossain vaiheessa.
Vaikka työ on usein kuormittavaa, kun vuoro on tehty, työasioita ei tarvitse viedä kotiin. Rauhallinen kotielämä vaimon, 11-vuotiaan tyttären ja kuusivuotiaan pojan kanssa on hyvää vastapainoa matkustamiselle.
Kohti tulevia lentoja
Jens Portin täyttää pian 40 vuotta.
– Tässä on vielä monta vuotta edessä lentäjän hommia. Mutta aina on kiva lentää, siihen ei kyllästy koskaan.
Tämä lentäjän työ on unelmien täyttymys.
Vain harva halukas pääsee ammattilentäjäksi. Ja vielä harvempi pääsee pelaamaan jalkapalloa työkseen. Jens Portin on saavuttanut molemmat lapsuuden haaveensa. Se on vaatinut uhrauksia ja määrätietoisuutta.
Jalkapallossa Portin eteni Jaron liigajoukkueen kapteeniksi. Sama tavoite on nyt lentäjänä.
– Täytyy olla kiitollinen siitä, että olen päässyt tekemään työkseni asioita, joista olen aina tykännyt. Jotkut muut pitävät joistain muista ammateista, mutta nämä ovat olleet ne, joista olen lapsesta asti haaveillut. Tämä lentäjän työ on unelmien täyttymys.
3 x työturvallisuus lentäjän työssä
- Monipuolinen toimintaympäristö
Lentäjän työtä tehdään kaikkina vuoden päivinä ja kellon ympäri. Lentäjät liikkuvat niin lentoasemien terminaaleissa kuin asematasoillakin, tekevät varsinaisen työnsä lentokoneen ohjaamossa ja saattavat päivän päätteeksi siirtyä taksilla hotelliin yöpymään ennen seuraavan päivän työrupeamaa. Vaihtelevat olosuhteet ja uudet ympäristöt tulee huomioida myös työturvallisuuden kannalta, toisinaan pitkän päivän jälkeen väsyneenäkin.
- Toiminta asematasolla
Lentäjät tekevät asematasolla lentokoneelle teknisen kävelykierroksen ennen jokaista lentoa. Asematasolla on mahdollista kohdata monia työturvallisuusriskejä, kuten liukkaus talvikeleillä, melu vieressä liikkuvista lentokoneista tai vaikkapa koneen rakenteista putoava jäänpoistoneste.
- Ohjeistusten noudattaminen ja poikkeamien raportointi
Työnantaja julkaisee lentäjille erilaisia työturvallisuusohjeita ja käytettävissä on myös suojavarusteita, kuten huomioliivit ja kuulosuojaimet. Työntekijän velvollisuus on noudattaa annettuja ohjeita ja mikäli työturvallisuuteen liittyen havaitaan poikkeamia tai jotain sattuu, raportointi on tärkeää, jotta asiaan voidaan reagoida viipymättä.
3 x työturvallisuus lentoliikenteessä
- Työ- ja lepoajat
Lentoliikenne on vahvasti viranomaissäädeltyä toimintaa ja tämä näkyy monella tavalla myös lentävän henkilöstön päivittäisessä työssä. Turvallisuuskriittisessä työssä on kyettävä säilyttämään riittävä vireystila kaikissa tilanteissa, joten työ- ja lepoaikoja säädellään ja niiden toteutumista seurataan tarkasti.
- Osaamisen ja työkyvyn ylläpito
Lentoliikenteen parissa työskentelee monipuolinen joukko erilaisia ammattiosaajia. Moni lentoyhtiössä työskentelevä tekee vuorotyötä, joka vaatii työntekijältä henkilökohtaisen panostuksen työkyvyn ylläpitoon. Työnantaja puolestaan tukee tätä tavoitetta mm. terveyspalveluiden, esihenkilötyön ja tarvittaessa erilaisten tukipalveluiden muodossa.
- Turvallisuus ennen kaikkea
Kuka tahansa lentoliikenteen parissa työskentelevä osaa kysyttäessä nimetä yhteisen ykkösprioriteetin, joka on aina turvallisuus. Työturvallisuus on ilman muuta yksi kokonaisturvallisuuden osa-alue. Lentoliikenteen ominaispiirre on kyky oppia aiemmin tehdyistä virheistä, mikä auttaa kehittämään turvallisuusjärjestelmiä.
Vinkit antoi Jens Portinin esihenkilö ja Fleet Captain Olli Iisalo.
Anna palautetta jutusta