Italiassa pyritään parempaan työkulttuuriin
Kuvateksti: Silvana Obertin mielestä työn kehittämisessä tarvitaan aina koko henkilökunnan yhteistyötä.
Pohjois-Italiassa riittää työpaikkoja ja työolot ovat kohdillaan. Kehittämistä löytyy erityisesti siirtolaisten asemasta ja yhteisöllisyydestä.
Silvana Oberti istahtaa milanolaisen kahvilan pöytään ja pyytää baristaa tuomaan jotain tämän suosittelemaa kahvisekoitusta.
– Hän on kaupungin paras ja häneltä tullaan hakemaan oppia muualtakin, Oberti kehaisee.
Hän tietää, mistä puhuu. Hänellä on vuosien työkokemus milanolaisista baareista, joissa hän on erikoistunut pienpanimo-oluisiin. Kaksi yliopistotutkintoa suorittanut diplomaattiperheen tytär ei ole tyytynyt pelkästään laskemaan olutta hanasta tai pullosta laseihin, vaan on myös aktiivisesti pyrkinyt kehittämään työtään ja työympäristöjään.
Oberti on huomannut, että niin ravintoloiden omistajien kuin työntekijöidenkin kyvyissä luoda työpaikan yhteishenkeä on eroja.
– Hyvät omistajat kuuntelevat työntekijöitään ja ottavat näiden antamat ideat työn kehittämisestä huomioon. Toiset vain määräävät, mitä pitää tehdä, tai eivät ole oikeasti läsnä tavatessaan henkilökuntaa. Jotkut eivät myöskään halua jakaa tietämystään alaistensa kanssa, koska pelkäävät näiden ryhtyvän heidän kilpailijoikseen.
Työntekijöistä toiset yrittävät ottaa oppia muilta, poimia parhaita ideoita muualta ja jakaa omaa tietämystään koko työyhteisön hyödyksi.
– Olen kuitenkin törmännyt myös kateuteen, jos yrität kehittää itseäsi ja oppia alasta lisää. Jatkuva tietojen ja taitojen päivittäminen on kuitenkin tärkeää, koska trendit muuttuvat nopeasti.
Tavoitteena työkulttuurin muutos
Silvana Obertin mielestä työyhteisöongelmiin on yhtenä syynä individualistinen työkulttuuri. Jokainen ajattelee, miten voisi hyötyä muiden työstä edetäkseen itse. Jopa tiimityöskentelyssä keskitytään vain omaan sektoriin ja poimitaan kirsikat kakusta, muusta porukasta ei ole niin väliä.
Mitä trendikkäämpi paikka, sitä todennäköisemmin palkka on huono ja päivät pitkiä.
Puoliksi kolumbialainen ja USA:ssa opintonsa suorittanut Oberti yrittääkin juurruttaa alalleen amerikkalaista kulttuuria, jossa toisia kannustetaan ja työtoverin menestyksen katsotaan auttavan myös itseä menestymään.
– Pystyn katsomaan italialaista työelämää hieman ulkopuolisen silmin, hän toteaa.
Osittain individualismista johtuvat myös alan pahimmat ongelmat Milanossa. Ravintola-alan palkka vaihtelee oin 900-1600 euron väillä kuukaudessa, kokemuksesta riippuen, ja keskipalkka on noin 1200 euroa. Työpäiviä on kuitenkin viikossa kuusi ja niille tulee pituutta helposti 10-12 tuntia.
– Työviikon pitäisi olla 40-tuntinen ja viikonlopuista pitäisi maksaa lisiä, mutta näin ei aina ole. Ylitöitä harvemmin korvataan. Mitä trendikkäämpi paikka, sitä todennäköisemmin palkka on huono ja päivät pitkiä. Ihmiset suostuvat tähän, koska he haluavat töihin nimekkäisiin ravintoloihin, Oberti kertoo.
Usein paikan saamiseen vaikuttaa se, kenet alalla tuntee, vai tunteeko ketään.
– Sama pätee julkisella puolella, työt saadaan tutun kauppaa. Mafia vaikuttaa siihen myös. Tämä tiedetään ja se raivostuttaa ihmisiä, mutta sille ei tehdä mitään, Oberti huokaa.
Alstomilla ei tapaturmia tunneta
Enrico Barbanti (vasemmalla) ja toimitsija Pletro Locatell (oikealla) puolustavat italialaista teollisuutta.
Enrico Barbanti istuu kahden kilometrin päässä Silvana Obertin lempikahvilasta ammattiliitto FIOM-CGIL:n eli Italian metallialan ammattiliiton Milanon toimistossa. Hänen työnantajansa on ranskalainen julkisen liikenteen kalustoa valmistava Alstom.
Milano on Italian edelleen vahvan metalliteollisuuden vanha keskus, jossa sata vuotta sitten seisoi keskustan laitamilla tehdas toisensa perään. Aikojen muuttumisesta kertoo kuitenkin se, että noin 280 työntekijän Alstom olisi vielä parikymmentä vuotta sitten ollut kooltaan keskitason metallifirma, nyt se on Milanon suurin.
Sadassa vuodessa on tapahtunut kuitenkin paljon hyvääkin.
– Kymmeneen vuoteen meillä tehtaallamme ei ole ollut yhtään työtapaturmaa ja 30 vuodessakin vain yksi, hän myhäilee.
Työmatkojen turvallisuus vaatii kehittämistä
Yleisesti ottaenkin metallialan työturvallisuus on hyvissä kantimissa. Ilmapiiriä on niin työnantajien kuin -tekijöidenkin piirissä muokattu järjestelmällisesti turvallisuusmyönteiseksi ja tavanomaisten suojainten käyttö on rutiininomaista. Viime aikoina ollaankin keskitytty erilaisia rasitusvammoja aiheuttavien työvaiheiden vähentämiseen erityisesti automaation avulla.
Sen sijaan liikenteessä sattuu ja tapahtuu. Italiassa myös työmatkalla tapahtuneet onnettomuudet luetaan työtapaturmiksi, jos matka taitetaan yksityisajoneuvolla.
– Olemme ammattiliittona ehdottaneet, että yritykset alkaisivat maksaa työntekijöilleen työmatkat julkisella liikenteellä. Tämä toisi säästöä, koska jokainen työtapaturma nostaa yrityksen tapaturmavakuutusmaksuja. Toistaiseksi ehdotus ei ole saanut vastakaikua.
Vaikka Enrico Barbanti onkin tyytyväinen työnantajaansa ja alan yleiseen tilanteeseen, pelkona on, että yritysten yrittäessä pärjätä kilpailussa halpatuotantomaita vastaan ne kiristävät työtahtia kustannuksia säästääkseen, mikä voi johtaa onnettomuuksien lisääntymiseen.
Barbanti peräänkuuluttaa yrityksiltä kilpailemista laadulla hinnan sijaan, mutta hän vaatii toimia myös hallituksilta.
– Toivon, että Euroopassa tehtäisiin julkisia hankintoja eurooppalaisilta yrityksiltä. On järjetöntä, että esimerkiksi minä maksan veroja valtiolle, joka käyttää niitä rahoja ostaakseen ulkomailta junia, joita meidän tehtaassammekin tehdään, Enrico pyörittelee päätään.
Liitto panostaa kampanjoihin
Kokeneen italialaisen metallimiehen palkka on noin 1400 euroa kuukaudessa, toimiston puolella satasen pari enemmän. Työaika on 40 tuntia viikossa ja kesälomaa on lain mukaan neljä viikkoa, talvilomaa kokemuksesta riippuen 1-2 viikkoa.
– Lomia kuitenkin pilkotaan osiin ja usein käy niin, että loman loppuosa menee työaikapankkiin ja jää lopulta käyttämättä kokonaan, Barbanti huomauttaa.
Liitto kampanjoi myös sukupuolten tasa-arvoisen palkkauksen puolesta ja työtapaturmien ehkäisemiseksi.
Metallialan työllisyystilanne on Pohjois-Italiassa hyvä ja työvoimasta on jopa pulaa. Osin historiallisista syistä johtuen etelän työttömyysalueilta ei kuitenkaan tulla töihin pohjoiseen ja vajetta täytetään muun muassa siirtolaisilla.
Siirtolaisten palkkaaminen on tietysti hyvä asia, mutta asialla on varjopuolensakin. Työehdoista ja palkoista tahdotaan joskus luistaa. Ongelma on tosin metallimiesten mukaan pahempi elintarviketeollisuudessa ja rakennusalalla.
Siirtolaiset ovat erityisen innokkaita järjestäytymään metalliliittoon, jonka järjestäytymisaste on 50 prosenttia.
Yleisesti ottaen alalle ei tulla enää niin kuin ennen. Barbanti kertoo aloittaneensa työt 15-16-vuotiaana suoraan koulun penkiltä, nykyään vaaditaan toisen asteen koulutus ja ikääkin parikymmentä vuotta.
FIOM-GGIL:llä on käynnissä kampanja, jossa vastustetaan syrjintää. Liitto kampanjoi myös sukupuolten tasa-arvoisen palkkauksen puolesta ja työtapaturmien ehkäisemiseksi.
Tämänkaltaiset kampanjat ovatkin nykyään liiton toiminnan keskiössä, sillä työnantajien ja -tekijöiden välit ovat kunnossa.
Italialainen neuvottelukulttuuri viettikin joulukuussa merkkipäivää, sillä ensimmäisen kansallisen työehtosopimuksen solmimisesta tuli kuluneeksi viisikymmentä vuotta. Tuo TES solmittiin tietysti metallialalle.
Ay-toimitsija Badara Diop (oikealla) kokee olevansa tervetullut yrityksiin.
Siirtolaiset haluavat vaikuttaa
Syy siirtolaisten järjestäytymisinnolle paljastuu Padovassa. Metalliliiton alueosaston kansainvälisen osaston työntekijä Badara Diop ajaa kohti metallialan yritystä kaupungin pohjoispuolella ja kertoo samalla näiden tilanteesta.
– Ammattiliitot ovat Italiassa ainoa instituutio, jossa ei-kansalaiset pääsevät vaikuttamaan, hän paljastaa.
Diop on itse oiva esimerkki. Entisestä paperittomasta siirtolaisesta tuli ensin metallityöläinen viisitoista vuotta sitten, ja toissa vuonna italiaa, ranskaa ja englantia puhuva mies pyydettiin metalliliittoon töihin.
Siirtolaisten aseman parantaminen työpaikoilla vaatii Diopin mukaan vielä töitä. Kantaitalialaiset työntekijät saattavat pelätä siirtolaisten vievän heidän työnsä ja työnantajilla voi olla kiusaus luistaa työehdoista.
– Liiton työntekijät ovat silti tervetulleita työpaikoille ja suhteet ovat kunnossa.
Tecnolaser luottaa automaatioon
Saavumme perille Curtarolon pikkukaupunkiin, Tecnolaser-yrityksen pihalle. Meitä vastassa on toimitusjohtaja Simone Squaiella, joka vie meidät kierrokselle.
Tehtaassa uurastavat enenevässä määrin robotit.
Turvallisuus otetaan selvästi vakavasti. Squaiella kehottaa meitä pysyttelemään ”jalkakäytävällä”, joka on maalattu valtavaa hallia kiertävän trukkiväylän viereen. Väylä ylitetään merkittyjä suojateitä pitkin ja Squaiella katsoo aina huolellisesti molempiin suuntiin ennen suojatielle astumistaan.
Toimitusjohtaja Simone Squaiella vannoo automaation nimiin.
On viimeinen työpäivä ennen loppiaiseen asti ulottuvaa joululomaa. Suurin osa 160 työntekijästä on kuitenkin päästetty jo edellisenä päivänä vapaalle. Tehtaassa uurastavat muutenkin enenevässä määrin robotit.
– Yritys on perustettu vuonna 1986 ja sitä on automatisoitu vähitellen koko ajan, Squaiella kertoo. Hän näyttää kuukausi aiemmin hankittua, 700 000 euroa maksanutta robottia. Yritys valmistaa kaikenlaisten koneiden metallikuoria kotimaan markkinoille, auton moottoreista lipunleimauslaitteisiin. Ja robotteihin.
– Tuon robotin kuori on meidän tekemämme. Olemme robotin valmistajalle sekä asiakas että myyjä, hän naurahtaa.
Toinen robotti tekee automaattihitsausta ja kolmas valmistaa metallilevystä jääkaapin kuorta.
Yhdessä nurkassa seisoo myös selvästi käytöstä poistettu robotti, joka on paikallaan museaalisista syistä.
– Tuo laite on valmistettu vuonna 1975 ja se on ensimmäinen robotti, joka tänne hankittiin.
Koska työ on pitkälle erikoistunutta, yritys antaa kaikille työntekijöilleen erikoiskoulutuksen paikan päällä.
Automaatiosta on seurannut se, että raskaan työn raatajia ei paikalla olevien työntekijöiden joukossa juuri näy. Jotkut valvovat koneiden toimintaa, toiset pakkaavat valmiita tuotteita laatikoihin ja trukkikuskit ajavat ajokkejaan. Työntekijöistä lisäksi huomattava osa työskentelee toimiston puolella ja firmalla on peräti kaksi suunnitteluosastoa.
Kieli kannattaa opetella
Venetsialainen tutkija Eleonora Pannacci haluaa opettajaksi. Hänen sydäntään lähellä ovat maahanmuuttajat ja erityislapset.
Eleonora Pannacci tapaa meidät venetsialaisen kahvilan terassilla aurinkoisena aamupäivänä. Eleonora työskentelee tutkijana Venetsian yliopistossa, mutta koska palkka ei riitä elämiseen, hän tekee toista työtä kahvilassa. Tänään hän on menossa iltavuoroon.
Pannacci on kielitieteilijä, joka on perehtynyt kielten opettamiseen vähemmistöille ja on ollut muun muassa Bulgariassa vapaaehtoistyössä kielenopettajana romaneille. Hän korostaa kielitaidon merkitystä myös maahanmuuttajien työllistymisessä.
– Italialaisilla korkeakoulutetuillakin on vaikeuksia löytää alan töitä, varsinkaan vakinaisia. Jos kuitenkin on hyvä vakituinen työpaikka, Italia on hyvä paikka elää, hän huomauttaa.
Itseään pitää kehittää koko ajan myös omatoimisesti
Kakkostyönsä puolesta Eleonora tuntee elintarvikealaa ja toteaa siirtolaisten aseman olevan siellä huono.
– He tekevät siellä ja muuallakin niitä töitä, joita italialaiset eivät halua tehdä. Esimerkiksi leipomossa siirtolaisen palkka voi olla vain neljä euroa tunnissa, hän kertoo.
Kielen opiskelun merkitystä Italiassa korostaa se, että italialaiset itse eivät kovin hyvin hallitse vieraita kieliä.
– Englannin osaaminen ei ole täällä mikään automaatio.
Silvana Obertin tavoin myös Pannacci korostaa jatkuvaa opiskelua ja vakavaa suhtautumista työhönsä.
– Itseään pitää kehittää koko ajan myös omatoimisesti. Intohimo työhön auttaa tekemään sen paremmin. Baarityöstä voi suoriutua, vaikkei siihen suhtaudu intohimoisesti, mutta silloin sitä ei tee kovin hyvin, hän miettii.
Kommentoi