Vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma tapaa potilaita säännöllisesti.

Henkilö

• 26.11.2015

Hannu Lauerma: Hoitotyön riskit minimissä

Kuka uskaltaa hakeutua työhön psykiatriseen vankisairaalaan? Ylilääkäri Hannu Lauerman mukaan todella moni ja pätevä, sillä työturvallisuus on hyvin organisoitu ja riskit minimoitu.

Lauerma työskentelee vastaavana ylilääkärinä psykiatrisessa vankisairaalassa, joka koostuu Turun ja Vantaan yksiköistä. Lääketieteen tohtori, psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti on myös psykiatrian dosentti Turun yliopistossa, lukuisten väitöskirjojen ohjaaja ja sivutoiminen yksityislääkäri. Tutkimusprofessuuri Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa on juuri päättynyt. Työhistoriasta löytyy myös muita alan professuureja.

Lauerman päätyö on kuitenkin keskittynyt entiseen vankimielisairaalaan jo lähes 20 vuotta.

– Hankin alalta jonkin verran kokemusta jo erikoistumisaikanani. Kun ylilääkärin arvostettu ja hyvä pesti oli tarjolla vuonna 1996, jolloin olin juuri työskennellyt pari vuotta määräaikaisena apulaisprofessorina, tartuin tehtävään. Olihan tarjolla vakituinen sekä mielenkiintoinen virka ja sopivan haasteellinen työ, jossa tiesin viihtyväni, hän kertoo.

Psykiatrisen vankisairaalan Turun yksikön sairaala muutti syksyllä 2007 Kakolanmäeltä uudisrakennukseen Saramäkeen. Arkinen toiminta osastoilla on psykiatrisen hoitohenkilökunnan käsissä.

– Rakennusta suunniteltiin viisi vuotta. Mietimme tarkkaan, miten yhdistää hoidollisuus ja turvallisuus. Onnistuimme työssä, sillä työturvallisuus on äärimmäisen hyvin organisoitu.

Työtiloissa voidaan tehdä potilastyötä hienovaraisesti, vaikka samanaikaisesti on käsillä henkilökuntaa, joka voi hetkessä puuttua mahdolliseen väkivalta- tai uhkatilanteeseen. Työkulttuurissa ei Lauerman mukaan kenenkään tarvitse pelätä henkensä tai terveytensä puolesta.

– Sairaalan sairaanhoitajien virkoihin on aina useita kymmeniä päteviä hakijoita, koska työpaikka tiedetään hyvin organisoiduksi ja vakaaksi monin tavoin. Meillä työskennellään rauhallisesti ja pitkällä aikajänteellä ilman hötkyilyä.

VERKKO_1169_A1

Hannu Lauerman mukaan vankisairaalan potilaat ymmärtävät lähes aina hakevansa ja saavansa apua, joten suuria ongelmia ei ole.

Akuutin hoidon ja tutkimuksen sairaala

Turun psykiatrinen yksikkö on akuuttisairaala, jonka potilaiden päivät täyttyvät kuntouttavasta toiminnasta ja tutkimuksista. Sairaalahoito kestää muutamasta päivästä muutamiin viikkoihin, harvemmin muutamiin kuukausiin.

Lauerma toteaa, että potilaat ymmärtävät lähes aina hakevansa ja saavansa apua, joten suuria ongelmia ei ole. Ristiriitatilanteet liittyvät paljolti vaatimuksiin ja vetoomuksiin saada päihteiksi sopivia lääkkeitä, joiden käyttö kuitenkin on tarkasti minimoitua, harvinaista ja lyhytaikaista. Psykoottiset ja deliriööttiset (harhaiset) potilaat voivat olla hoidon alkuvaiheessa arvaamattomia ja vaarallisia, mutta se otetaan huomioon.

– Paineita liittyy myös väkivaltariskiarvioiden tekemiseen, mutta sekin on pääasiassa yhdessä asianomaisten kanssa tehtävää työtä, jossa mietitään, miten he voivat välttää uuden mahdollisen vankeustuomion. Yleensä pystymme toimimaan kauniisti ja yhtä jalkaa. Painostus tai uhkailueleet ovat äärimmäisen harvinaisia.

Kaikki kova, painava ja särkyvä eliminoidaan ympäristöstä kokonaan.

Turvaa työlle järkikeinoin

Lauerma pitää omaa työpaikkaansa huomattavasti turvallisempana paikkana kuin terveyskeskuspäivystystä, jonne kuka tahansa voi tulla missä aineissa tahansa, aseistautuneena.

Hän kouluttaa terveydenhuollossa työskenteleviä ottamaan huomioon työn riskit.

Kun terveydenhuollossa kohdataan sekava tai tuskainen ihminen, joka saattaa olla väkivaltainen, on tehtävä järjestelyt, joiden ansiosta työntekijällä on mahdollisuus pysyä rauhallisena. Keinot ovat Lauerman mukaan yksinkertaisia:

Pakotieksi tarvitaan työntekijän oman paikan taakse ovi, jonka saa auki yhden käden otteella ja jonka ulos päästyään voi läimäistä säppeen avaimia räpeltämättä.

Toinen avainsana on hälytysjärjestelmä, eli apua on kutsuttavissa esimerkiksi kannettavalla langattomalla järjestelmällä.

Kaikki kova, painava ja särkyvä eliminoidaan ympäristöstä kokonaan. Pöydällä ei ole saksia tai paperipiikkiä eikä hyllyssä järeää Aalto-maljakkoa. Näin raivostuvan ihmisen käsille ei ole aseita.

Pehmustettu kilpi sijoitetaan huomaamattomasti esimerkiksi oman tuolin selkänojatyynyksi. Se on vedettävissä eteen suojaksi yhden käden otteella. Kilpityynyn päällisen tulee olla niin sitkas ja paksu, että siihen kilpistyy sekä puukko että nyrkki.

Potilaalla tai sosiaalitoimessa asiakkaalla on istuttavanaan mukava upottava istuin, josta nouseminen vaatii käsien käyttämistä ja etunojaa, jolloin työntekijällä on kaksi sekuntia aikaa varautua ihmisen raivoon tai hyökkäykseen. Työntekijällä on hyvä olla toimistotuoli, jossa on rullat alla ja josta pääsee ponkaisemaan liikkeelle kaksi sekuntia nopeammin.

Riitaisia laskuhumalaisia auttaa tuoremehun tarjoaminen, sillä matala verensokeri on eräs aggressiivisuuden syistä,
ja useimmilla on jano.

Ainoa asia, joka monella työpaikalla on vaikeasti järjestettävissä, on lukumääräinen ylivoima: miten saadaan ihmisiä riittävästi paikalle.

– On myös tärkeää pysyä avuntarjoajan ja kuuntelijan asemassa. Ei ole mitään järkeä ryhtyä ärjymään tai pitämään järjestystä. Sen sijaan neuvotellaan, keskustellaan ja pitkitetään tilannetta, kunnes saadaan paikalle jääkaappi-pakastinyhdistelmän kokoinen vahtimestari tai vartija tai lukumääräinen ylivoima.

Lauerma pitää itsepuolustuslajien opettelemista ja aseistautumista ongelmallisina keinoina työturvallisuuden ylläpitoon. Todella tehokkaan aseettoman itsepuolustuksen opetteleminen vaatii vuosien systemaattista harjoittelua ja ylläpitoa.

– Naisvaltaisilla aloilla ja ikääntyvien työntekijöiden joukossa on aivan mahdotonta pitää yllä itsepuolustusvalmiutta, joka merkitsisi jotain. Pampun ja pippurisumuttimen taitamattomalla käytöllä voidaan provosoida asiakas väkivaltaan. Kun ne tempaistaan esille, voi avohoidon potilaalta tai asiakkaalta löytyä veitsi tai pistooli. Nämä turvaratkaisut ovat itsessään hyviä asioita, mutta on umpijärjetöntä rakentaa turvallisuutta niiden pohjalle.

VERKKO_1127_A2

Vitriinissä on esillä potilailta takavarikoituja aseita.

Elämmekö todella pahassa maailmassa?

Media tuo isoin otsikoin rikoksia jokaiseen päiväämme. Asiantuntija kuitenkin toteaa, että kyse on vahvasta illuusiosta, sillä kaikki luotettavat indikaattorit kertovat väkivallan vähenemisestä sivistyneessä maailmassa.

– Mutta samalla väkivalta näyttää jossain määrin kasautuvan esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon työpisteisiin, joihin potilaat tai asiakkaat saattavat tulla yhdellä tai useammallakin tavalla päihtyneinä tai joissa helposti syntyy ristiriitoja etuisuuksista. Aina on olemassa ihmisiä, joilla on koetusti hyvin paljon oikeuksia ja vaatimuksia, mutta ei juurikaan minkäänlaista auktoriteettipelkoa tai huolta seuraamuksista.

Uusi piirre iltapäivälehdissä on, että henki- ja väkivaltarikoksiin syyllistyneiden vapautumisesta vankilasta uutisoidaan. Samalla maalaillaan toistakymmentä vuotta sitten tapahtuneita rikoksia ja niiden epämiellyttäviä puolia uudelleen. Lauerma ei ota kantaa, onko tämä uutisointi oikeutettua tai järkevää, mutta erikoisena hän piirrettä pitää.

Vapautuvan uusintariskin suuruudessa on hänen mukaansa valtavia variaatioita yksilöstä toiseen. Valtaosa 14 vuotta tuomiota suorittaneista ja vapautuvista on sellaisia, joiden riski on huomattavan vähäinen. Mutta hajonta on suuri, koska ainoa yhdistävä tekijä tässä ryhmässä on, että on tapahtunut vähintään yksi murhaksi luokiteltu henkirikos.

– Murhia on kovin monenlaisia, kuten taustojakin. On henkilöitä, joille on kasautunut kaikki mahdolliset väkivaltariskin elementit elämänkaaren aikana, eikä vankeuskaan ole sitä muuttanut.

Mutta on myös niitä, jotka ovat tehneet henkirikoksen äärimmäisen poikkeavissa oloissa ilman mitään epäsuotuisaa taustaa. Heidän sopeutumisensa vankilaan on usein vaikean alun jälkeen hyvin rakentavaa. He ovat kouluttautuneet, raitistuneet ja opetelleet itselleen ammatin ja rakentaneet elämäänsä ihan uudestaan.

– Nämä vapautuvat ihmiset ovat vankeusrangaistuksen aikana saavuttaneet hyvin paljon positiivista. Siksi stereotyyppinen kuva murhamiehestä, joka oitis tappaa uudestaan, on todellakin epärealistinen. Suomalainen vankeusjärjestelmä pystyy auttamaan hyvin monia näistä ihmisistä. Kaikkia ei kuitenkaan voi auttaa, se on selvä asia. On henkilöitä, joiden väkivallan uusintariski on hyvin korkea.

Pitäisikö arvioitavan riskin vielä enemmän ohjata vankeuden kestoa? Lauerma toteaa kysymyksen olevan monimutkainen. Juristitkaan eivät ole halukkaita
etenemään asiassa, sillä tähän asti erilaisten arviointimetodien tulokset ovat olleet vain suuntaa antavia.

VERKKO_1140_A3

Työntekijät voivat kutsua apua esimerkiksi kannettavan langattoman hälyttimen avulla.

Potilaskiertoja ja tutkimustyötä

Lauerma toimii sairaalan kahden eri yksikön johtajana, mikä täyttää arkea paljolti hallintotyöllä. Tyypillisinä maanantai- ja tiistaiaamuina hän tapaa moniammatillisen tiimin jommallakummalla Turun osastoista. Tiimi tekee kierron, ja ylilääkäri käy osaston vastaavan lääkärin ja erityistyöntekijöiden, kuten toimintaterapeutin ja psykologin, kanssa läpi jokaisen potilaan tilanteen ja hoitosuunnitelman. Erikoistuvan lääkärin osastolla ylilääkäri tapaa jokaisen potilaan.

– Teemme päätökset mahdollisista diagnostisista tutkimuksista. Täytyykö ottaa aivojen magneettikuvia tai aivosähkökäyrä? Tarvitaanko psykologisia testauksia? Entä veri- ja virtsanäytteitä? Minkälaisia asioita elämänkaarelta tulee selvittää, että saadaan aikaan oikea diagnoosi ja hoito?

Ylilääkärin työhön kuuluu myös paljon vankeinhoidon asiantuntijan tehtäviä ja vastuuta sairaalan tutkimustoiminnasta. Osassa tutkimusjaksoista Lauerma on itse tutkivana lääkärinä ja osassa erikoistuvan lääkärin ohjaajana.

– Meillä on paitsi hoidossa olevia potilaita, myös mielentilatutkimuksissa ja elinkautisvankien riskiarviossa olevia henkilöitä. Teemme ADHD-diagnostiikkaa, arvioimme myös opioidikorvaushoitojen tarvetta sekä tutkimme pienempänä norona seksuaalirikollisia.

Tarve käyttää pakkokeinoja on vähentynyt raskaassa psykiatrisessa hoidossa.

Pakkokeinojen tarve vähenee

Tarve käyttää pakkokeinoja on vähentynyt raskaassa psykiatrisessa hoidossa. Yksi edistysaskel on psykofarmakologian suotuisa kehitys.

– Esimerkiksi psykoosilääkkeillä, jotka vähentävät voimakkaasti väkivaltaisuutta, on entistä vähemmän sivuvaikutuksia. Siksi potilaat mieluummin käyttävät niitä, eikä meidän tarvitse turvautua minkäänlaiseen pakottamiseen.

Antipsykoottisten lääkkeiden vaikutus on suotuisa, samoin mielialaa tasaavien lääkkeiden. Myös masennuslääkkeillä on pääosin myönteinen vaikutus. Lauerma on kuitenkin äärimmäisen huolissaan rauhoittavien lääkkeiden ryhmään kuuluvien bentsodiatsepiinien päätymisestä väärinkäyttäjille. Hän puhuu ikävästä hoitoperäisestä ongelmasta.

– Näitä rauhoittavia lääkkeitä päätyy yleensä yleislääkäreiden määrääminä hyvin suurina pakkauskokoina asosiaalisten (epäsosiaalisten) ja päihteitä holtittomasti käyttävien ihmisen käyttöön. Ne ovat tavattoman usein mukana omituisessa ja estottomassa väkivaltakäyttäytymisessä. Bentsodiatsepiinit ovat ainoa psyykenlääkeryhmä, joka konkreettisesti lisää väkivaltariskiä.

Lauerma korostaa, että nämä lääkkeet on tarkoitettu lyhyeen ja tilapäiseen käyttöön, mutta ongelmaväki käyttää lääkkeitä kroonisesti ja saa niitä hyvää tarkoittavilta lääkäreiltä satojen tablettien resepteillä.

Paradoksaalista on, että sairausvakuutuskorvattavia ovat ainoastaan nämä isommat, pääasiassa sadan tabletin pakkaukset, vaikka 20–30 tablettia olisi Lauerman mukaan mielekäs ja turvallinen pakkauskoko. Hän on ehdottanut, että näiden lääkkeiden pitkäaikaiseen määräämiseen luodaan tarkka
kriteeristö.

– Riittää, että on pieni joukko lääkäreitä, jotka eivät noudata Käypä hoito -suosituksen periaatteita vaan määrää näitä lääkkeitä holtittomasti, vaikka valtaosa lääkäreistä osaakin sitä varoa.

Lauerma on puhunut ja kirjoittanut ongelmasta jo pitkään, mutta vielä ei mikään ole muuttunut. Ensimmäisen katsauksen hän kirjoitti lääkärikollega Erkka Syvälahden kanssa Lääkärilehteen 90-luvun lopussa. Tuorein kannanotto on tulossa kolumnina Duodecimiin.

VERKKO_1154_A4

Hyvän ja normaalin elämän kirjo kantaa

Lauermaa kannattelee mielenkiintoinen työ, jossa ei tule ikävä. Välttämätöntä vastapainoa tuo mahdollisimman hyvä ja laaja normaalin elämän kirjo, joka odottaa, kun sulkee työpaikan oven. Hyvän elämän ydintä ovat perhe, harrastukset ja ystävät.

– Eikä työ ole synkentänyt maailmankuvaani, koska tehtävissäni pystyn hyvin auttamaan ihmisiä. Olen oppinut arvostamaan ihastuttavan normaaleja ihmisiä, joita valtaosa meistä on. He eivät tapa, potki tai herjaa, vaan ovat auttavaisia, hyviä ja myönteisiä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.