Evästeasetukset

Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.

Hanna Pakarinen: Koskaan ei ole myöhäistä jatkaa opintoja

Lukion oppitunneilla istuva muusikko Hanna Pakarinen katsoo koulumaailmaa nyt aivan eri näkökulmasta kuin nuorena. Opiskelu on hänelle kuin meditaatiota.

Ajatus lukio-opinnoista kyti vuosikausia mielessäni. Ja se lähti juhlan kautta: haaveilin ylioppilasjuhlista.

Kesti kuitenkin syksyyn -22, että päätin siirtyä aatteista toimeen. Olin eräänä iltana ollut ystäväni viisikymppisillä laulamassa. Samaisissa juhlissa oli myös naapurini, basisti Aki Kiiski, jonka kyydillä pääsin kotiin. Matkalla tulivat puheeksi yliopisto-opinnot, jotka olivat hänellä kesken Tampereella. Hän koki opiskelun kivaksi ja kannattavaksi.

Mietin, että Kiiski tekee töitä, hänellä on perhe, ja hän on viisikymppinen. Silti hän opiskelee. Sillä hetkellä päätin, että minäkin menen kouluun.

Melkein heti, kun painoin näppäimistöltä Enteriä, sain vastauksen: tervetuloa opiskelemaan.

Kotiin päästyäni kerroin päätöksestäni miehelleni ja aloin heti googlettaa Eiran aikuislukiota. Opinahjon tuli olla sellainen, jossa opinnot voi aloittaa kesken lukuvuoden. En halunnut odottaa vuotta.

Hankin Lappeenrannasta vanhat todistukseni ja lähetin lukioon sähköpostiviestin. Melkein heti, kun painoin näppäimistöltä Enteriä, sain vastauksen: tervetuloa opiskelemaan. Ajattelin, että ei herranjestas.

Aluksi olin ihan pihalla nykyajan koulusta ja Wilma-järjestelmistä. Jännitti myös ihan hirveästi mennä ensimmäiselle tunnille. Siellä oli kuitenkin ihanaa, ja tunsin, että opiskelu on minulle jopa vähän meditatiivista. Tunnilla en keskittynyt mihinkään muuhun kuin opetukseen.

Opiskelu tuntui aivan eri tavalla kiinnostavalta kuin nuorena. Nythän sitä oikeasti halusi. Teini-iässä sen sijaan oli vain kiire kasvaa aikuiseksi, enkä niin ajatellut koulujen merkitystä.

Välillä tuli toki muistijälkiä nuoruudesta. Joskus tunnin alkua odottaessa tunsin oloni ikävystyneeksi ja mietin, miten helppoa olisi vain lähteä kotiin. En kuitenkaan tehnyt nyt niin.

Tällä hetkellä minulla on kesken esimerkiksi Anna Tommolan Seitsemäs käsiala -novellikokoelma.

Huomasin pian pitäväni erityisesti maantiedosta ja historiasta. Tunneilla sai luotettavassa, tiiviissä paketissa paljon tietoa maailman menosta. Äidinkielestä minua oli puolestaan varoiteltu: kursseja on paljon, ja ne voivat olla raskaita.

Silti tajusin oikeasti tykkääväni romaanien ja runojen lukemisesta ja niiden analysoimisesta. Tällä hetkellä minulla on kesken esimerkiksi Anna Tommolan Seitsemäs käsiala -novellikokoelma.

Kieliopilliset asiat eivät ole vahvuuksiani. Olen puhunut englantia elämässäni paljon, mutta tunneilla tulee vastaan se, että artikkelit tulisi osata juuri oikein. Menettää pisteitä, jos ei osaa. Samalla se on ymmärrettävää, ja ne ovat koulun pelisäännöt, joiden mukaan mennään.

Ajattelen, että opiskelu on ihana, oma juttu, jota tekee vain itseään varten. Aikuisena kuitenkin niin paljon miettii aina muita ihmisiä, kuten lasta, puolisoa ja työkavereita.

Kun olen kirjoittanut noin vuoden päästä, haluan pitää ne juhlat.

Sitä paitsi viihdealalla freelancerina työskennellessä monesti antaa omaa aikaansa ja panoksiaan johonkin, eikä sillä hetkellä aina tiedä, seuraako siitä lopulta mitään hyvää ja merkityksellistä itselle. Lukiossa sen sijaan yksikin tunnilla istuminen on aina varmasti eteenpäin kohti kurssin suorittamista.

Kun olen kirjoittanut noin vuoden päästä, haluan pitää ne juhlat. Sellaiset, joissa on perinteisiä ylppäreiden juttuja, kuten voileipäkakku.

Sitten ovat maailma ja mahdollisuudet auki. Lukio-opinnoista on varmasti hyötyä nykyisessä työssäni, mutta saatan päätyä opiskelemaan vielä jotain uutta alaa. Maantieteen opiskelu yliopistossa kiinnostaisi. Toisaalta haluaisin edetä käsi- ja taideteolliseen, koska olen käsityöihminen ja taiteilijuus on osa minua.”

Hannan vinkit

  1. Se, mitä on nuorena valinnut, ei määritä koko elämää. Voi opiskella uutta ja kokea uutta.
  2. Ainoa ominaisuus, jonka lukio-opintoihin ehdottomasti tarvitsee, on halu oppia. Suomen koulujärjestelmä on siitä arvostettava, että se on oikeasti tarkoitettu kaikille.
  3. Jos on jo paljon muuta elämää aikuisopiskelijana, on hyvä pystyä olemaan itselleen jämäkkänä ja kieltäydyttävä liioista ylimääräisistä menoista. Lähipiiräkin voi muistuttaa, että on koulua, joten ei aina liikene mihin tahansa.
  4. On kuitenkin myös tärkeä pyytää opintoihinsa joustoa, jos tarvitsee, ja jutella avoimesti opettajien kanssa. Muista myös, että on tarvittaessa olemassa ihmisiä, jotka voivat saada sinut vahvistumaan ja pärjäämään, kuten koulukuraattori ja -psykologi.

 

Kommentoi