Etätöissä entisaikaan

Talvisaikaan kun maataloudessa tai rakennustyömailla oli hiljaista, kodeissa tehtiin käsitöitä. Vähäväkisten täytyi silloin tinkiä palkastaan ja tehdä sitä, mistä maksettiin.

Kauppiaat ryhtyivätkin rahatalouden yleistyessä ostamaan ja myymään käsitöitä sekä välittämään raaka-aineita. Kotiteollisuudesta kehittyi 1800-luvulla laajamittaista liiketoimintaa.

Kotiteollisuuden laadukkaimpia tuotteita alkoivat välittää niihin erikoistuneet kauppaliikkeet. Kotiteollisuusosakeyhtiö Pirtin Helsingin myymälä oli 1910-luvulla Bulevardin paraatipaikalla.

Kangaskauppaa hoitivat kaupunkien kudottajat. He lainasivat kangaspuita köyhiin perheisiin, toimittivat langat ja maksoivat metrimaksun valmiista kankaasta. Kudottajat eivät toki pärjänneet tehtaiden kutomakoneille, mutta mattoja tai laatukankaita tehtiin käsityönä varsin pitkään.

Pitäjät myös erikoistuivat.

Tällainen kustannusjärjestelmä kukoisti yksinkertaisten tuotteiden valmistuksessa. Esimerkiksi kauppiaat ompeluttivat alusvaatteita tai tulitikkutehtaat antoivat askinsa näppäräsormisten kotona taiteltaviksi.

Pitäjät myös erikoistuivat: Siikajoella tehtiin koreja männynjuurista, Limingalla pajusta ja Jurvassa veistettiin lusikoita ja kauhoja. Luutia ja pärekoreja osattiin tehdä lähes jokaisessa mökissä.

Käsityöläiset pyristelivät irti välittäjistään

Entisajan etätöistä maksettiin huonosti, vaikka välittäjä koetti jakaa työn tehdasmaisesti pieniin osiin. Esimerkiksi rukkastehdas osti Australiasta lampaannahkaa, jonka ammattimies leikkasi paloiksi. Tämän jälkeen yhdessä kodissa ommeltiin pelkkiä kämmenosia, toisessa peukaloita ja kolmas yhdisteli kintaat valmiiksi.

Käsityöläiset pyristelivät myös irti välittäjistään. Esimerkiksi kärryntekijät tai suksimestarit yrittivät myydä tuotteensa itse.

Lukemattomat naiset elättivät 1800-luvulla itsensä kehräämällä muiden villoja ja pellavia. Kun Edla Jansson maalasi kehrääjän vuonna 1846, suomalaiset tekstiilitehtaat olivat vielä varsin vaatimattomia. Langat tehtiin rukilla kotien nurkissa.

Syntyi myyntirenkaita, pieniä osuusliikkeitä ja kotiteollisuusyrityksiä, jotka tavoittelivat parempaa laatua. Lopulta kilpailu koneita käyttävien tehtaiden kanssa kävi kuitenkin liian kovaksi.

Sotienvälisenä aikana koneilla ei voinut kuitenkaan vielä tehdä kaikkea, esimerkiksi kehrätä karvalankaa.

Työ kannatti tehdä esimerkiksi saunassa.

Mattokutomot ostivat halvalla karvat nahkatehtailta ja kehrääjät kantoivat ne säkeissä kotiinsa. Rukkia polkiessa karvoihin jäänyt kalkki pöllysi valtoimenaan, joten työ kannatti tehdä esimerkiksi saunassa.

Kutomo osti valmiit karvalangat kilohinnalla ja toimitti ne taas edelleen matonkutojille.

Välittäjien ei siis tarvinnut välittää työtiloista, työturvallisuudesta tai työlainsäädännöstä. Monesti kotiteollisuus työllisti lapsia, vanhuksia ja vammaisia, joiden oli vaikea saada muuta työtä.

Palkat painuivat kuitenkin niin pieniksi, että sotien jälkeen ei tekijöitä tahtonut löytyä. Moni tuote myös vanhentui: esimerkiksi oluttehtaat luopuivat kotitekoisista pärepullokoreistaan.

Tori- ja myymäläkuvat ovat väritetty jälkikäteen. Netistä löytyy useita ilmaisia verkkopalveluja, jotka hyödyntävät tekoälyä kuvien analysoimiseen ja värittämiseen.