Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
”Teatteri-ilmaisun ohjaajana tein kaikkea: ohjasin, esiinnyin, käsikirjoitin, valosuunittelin ja opetin. Luovalla alalla oli työn suola, että sain kiinnittää huomion paitsi pieniin yksityiskohtiin, myös isoon kokonaisuuteen.
Samalla minusta tuntui, että olen kuin neliskulmainen palikka, joka yrittää pyöriä reiässä. En vain hioudu tähän muottiin. Olen ihmistyyppinä sellainen, joka stressaa, kun elämä on epäsäännöllistä, on monta rautaa tulessa ja asiat kesken. Usein työt loppuivat vasta puoli kymmeneltä illalla, tulin kotiin kunnon adrenaliiniryöpyssä, eikä nukkumisesta tullut mitään.
Mieleeni tulee Nemi-sarjakuva, jossa mies juo isoa kuppia kahvia, ja hänen silmäpussinsa roikkuvat lattiassa. Nemi kysyy, miksi kalenterissasi jokainen päivä on maanantai. Mies vastaa, että olen freelancer. Kulttuurialan freelancerille onkin tavallista, että leipä koostuu pienistä palasista. Itseään pitää koko ajan tarjota toimeksiantajille: pitää tehdä paljon töitä, jotta saisi töitä. Kaikista yritelmistä ehkä kolmasosa toteutuu duuniksi, josta maksetaan.
Kun saimme tietää, että puoliso on raskaana, minulla oli takana puoli vuotta ammattiteatterin pyörittämistä palkatta. Sain burnoutin ja jouduin oikeasti pysähtymään. Mietin rauhassa, mitä oikeasti haluan. Vastaus oli, että haluan kunnolla aikaa olla perheeni kanssa, mutta tarvitsen myös jatkuvaa tuloa. Olin kyllästynyt kulttuurialan epävarmuuteen.
Menin aluksi Postille postinjakajaksi, mutta siellä ei riittänyt minulle pysyvämpää työtä. Sitten aloin etsiä jotain enemmän omalta tuntuvaa ja pysyvää, johon tarvitsisi koulutuksen.
Vaihtoehdot muotoutuivat aluksi mielikuvien perusteella. Metsäteknikon työ kiinnosti maaseudulla vietetyn lapsuuden muistojen takia, sähköasentajan työ taas toi mieleeni valosuunnittelun teatterilla. Lopulta katsoin TE-toimiston sivuilta, että metsäteknikon paikkoja oli auki 5, sähköasentajan 250. Päätös oli selvä.
Pääsin varasijalta ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen sähkölinjalle. Valmistuttuani kahden vuoden päästä pääsin töihin Jiipee-sähköpalveluihin sähköasentajaksi.
Päiväni ovat monipuolisia: Tänään kävin asentamassa asiakkaan pannuhuoneeseen valoja. Kävin myös ostamassa uuden tarrakirjoittimen, jotta voin merkitä pistorasiat – asentajan on tärkeä merkitä kaikki, muuten tekee karhunpalveluksen seuraavalle. Minut myös hälytettiin kesken kaiken ruokakauppaan, jossa oli sähkökatko. Lopuksi tutkimme vielä asiakkaan julkisivuvaloja, jotka pitäisi uusia.
Työssäni olen huomannut, että pääsen käyttämään samoja vahvuuksiani kuin aikanaan luovalla alalla. Kun saan pistorasian käteeni, mietin aina, mitä uutta voisin tästä tänään oppia. Mietin usein sitä, että ihminen pystyy käsittelemään sähköä, vaikkei sitä ilmiönä vielä kunnolla ymmärretä. Energia on luonnonvoima, ja se on arvaamaton. Olemme tekemisissä sellaisten voimien kanssa, jotka on määrätty silloin, kun universumi syntyi. Siinä on jotakin kunnioitusta herättävää.
Monesti oletetaan, että ihminen on se, jota hän tekee työkseen. Tyyliin ”minä olen Ensio ja olen maanviljelijä”. Tämä oletus ei voisi olla vähemmän totta. Kannattaa ensin miettiä, kuka on, ja sitten vasta sitä, millaista työtä haluaisi tehdä. Oivalsin, että vaikka olen luova ihminen, persoonana minulle sopii kahdeksasta neljään -tyylinen työ. Halusin varmuutta, toistuvuutta, oikeuksia ja jatkuvuutta. Se oli itseäni kohtaan hyvä teko.”
Esan vinkit alanvaihtoon:
Mieti, kuka olet ja mitä oikeasti itse haluat uudelta työltäsi.
Ole vapaa omista ennakko-odotuksistasi ja uskalla harkita ammatteja laajalta skaalalta.
Repäise laastari ja tee päätös. Voi olla vaikeaa lähteä jostain, jota on ”aina tehnyt”, mutta todennäköisesti se kannattaa.
Muista, että mikään ei ole lukittua, alanvaihtokaan. Jos vaihto menee pieleen, voit aina yrittää uudelleen.
Työssä jaksamisesta puhuttiin jo sata vuotta sitten. Keskustelu työntekijöiden henkisestä kuormituksesta on vilkastunut aina työelämän isojen murrosten yhteydessä. Julkinen työsuojelukeskustelu alkoi Suomessa 1800-luvun loppupuolella. Teollisuustyö yleistyi, ja työskentely suojaamattomilla koneilla ja ahtaissa tiloissa aiheutti yhä enemmän vakavia onnettomuuksia. Ei siis ole ihme, että alkuvaiheessa työsuojelu keskittyi lähinnä tapaturmien ehkäisemiseen eikä työssä jaksamisesta juuri puhuttu. Vaikka
Vasta adhd:n ymmärtäminen auttoi toimittaja Jaana Haapaluoma-Höglundia hahmottamaan, mikä auttaa häntä toimimaan ja jaksamaan. Vastaus ei ollutkaan tahdonvoima. ”Mietin jo teini-ikäisenä, että minun kannattaa hankkiutua työhön, jossa huolimattomuusvirhe ei johda kenenkään kuolemaan. Vaikka miten päätin ja yritin olla skarppi ja tarkkaavainen, aina jotakin jäi huomaamatta. Esimerkiksi 18-vuotiaana lukiolaisena ajoin työpaikkani automaattivaihteisen postiauton monta kertaa ojaan,
Työn imu on innostusta, merkityksellisyyttä ja uppoutumista työhön. Se rakentuu työolosuhteista ja omista valinnoista, sanoo Piia Seppälä. Työn imu on myönteinen tunne- ja motivaatiomielentila. Sitä luonnehtivat kokemukset työn merkityksellisyydestä ja innostumisesta. Työnimuinen työntekijä on energinen ja aikaansaava. Hän haluaa panostaa työhönsä ja on sinnikäs ja periksiantamaton hankalissakin työtilanteissa. Työn imussa työntekijä pystyy keskittymään, syventymään ja
TV director Tuomas Milonoff had a burnout although he was doing what he loved. According to Milonoff, the signs of one’s own burnout are difficult to recognise. Therefore, the work community can play an important role in the first steps of recovery. Creativity has returned to the life of TV director Tuomas “Tunna” Milonoff. “The
